Libya – interventio vs motivaatio

Libyan
sodan jatkuessa keskustelu puuttumiskynnyksestä sekä itse
toteutustavasta ja kaiken oikeutuksesta jakaa sekä valtioita että
kansalaisia. Mielestäni Jussi Lähde kuvaa ytimekkäästi toimintatarvetta
yksilötason esimerkillään: Lainaus Jussi Lähteen kirjoituksesta ”Kansanmurhaajat keskuudessamme”:

• Olen
  itse käynyt useammilla alueilla, joissa kansanmurha on tapahtunut. Olen
  katsonut silmiin lapsensa menettäneitä äitejä, jotka kysyvät “miksi ette tulleet apuun?” tai “miksi annoitte tämän jatkua vaikka tiesitte?”.

Hieman
samoihin tilanteisiin joutuneena tällaiset kohtaamiset
ruohonjuuritasolla hätkähdyttävät. Näistä tilanteista myös media joskus
välittää sanomaa joka voi johtaa yleisempäänkin myönteiseen kantaan R2P
ajattelua kohtaan. Valtavirtamedian roolia poliittisten päätösten
valinnoissa ei mitenkään enää voi vähätellä. Balkanin sodissa voimistui
tendenssi jossa mediaa häikäilemättömästi ryhdyttiin hyväksikäyttämään
”yhden totuuden” markkinointikanavana. Sodan aktiviteetteja
suunniteltiin tarkoitushakuisesti motiivilla miltä asiat saadaan
näyttämään julkisuudessa. Samoin ratkaisevia käännekohtia valmisteltiin
huolella mm manipuloitujen kuvien ja tekaistujen raporttien muodossa.
Näin läntiselle yleisölle saatiin myytyä oikeutus ”humanitaariseen
interventioon” eli hyökkäyssotaan.

Yhden
totuuden menetelmää on menestyksellisesti toistettu mm Irakin suhteen
ja Libyan tilanne vaikuttaa omaavan samoja piirteitä. Jälkikäteen
kritiikittömästi hyväksytyt ennakkoasenteet saattavat osoittautua
virheellisiksi ja jopa toteuttaneen toivottuun nähden vastakkaisia
tavoitteita. Näin kävi esimerkiksi Kosovossa Naton pommitusten suhteen:

• UK
  defence minister George Robertson stated that until shortly before the
  Nato bombing campaign, ”the KLA were responsible for more deaths in
  Kosovo than the Yugoslav [Serb] authorities had been.”After the bombing
  ended, Nato forces in effect put the KLA in charge of Kosovo. Once in
  power, it promptly terrorised ethnic Serbs, Roma and other ethnic
  groups, forcing out almost a quarter million people. Another myth
  regarding Kosovo is that bombing improved the human rights situation. In
  reality, it made things worse, and augmented the suffering. (Kosovo: a template for disaster by David Gibbs)

Jussi
Lähteen alussa lainattu yksilötason tilanne monimutkaistuu ylemmällä
päätöksentekotasolla kun tarkasteluun otetaan myös intresseistä
johtuvat valinnat ja motivaatio.

Saneleeko
humanitaarisen puuttumisen mediahuomion laajuus, öljyn saantiin ja
kulkureitteihin liittyvät tekijät, öljy-yhtiöiden ja sotateollisuuden
(tai muiden vaalirahoittajien) johdon osinkojen turvaaminen,
(geo)poliittisten vastustajien kampittaminen, lähetystyön edistäminen
vaiko joku muu ei niin humanitaarinen vaikutin. Yksilöllisenä motiivina
voi olla esimerkiksi halu pelata oikeita sotapelejä videopelien sijaan.

Kun
todellinen kuva kentältä usein on sekava tai esimerkiksi
valtavirtamedian toista osapuolta korostava ja/tai toista demonisoiva
voi valinta olla perusteltu mutta silti väärä eli jälkikäteen huomataan
valitun väärä osapuoli tuen saajaksi. Eli kuten kanadalaiskenraali Lewis
MacKenzie Serbian pommituksia koskeneessa analyysissaan: “We bombed the Wrong side” – otsikko kertoo olennaisen.

Kun
ajatellaan USAn agressioissa toteutunutta siviiliuhrien määrää niin
eikö paras humanitaarinen interventio olisi hyökätä Yhdysvaltoihin?
Ajatus on luonnollisesti epärealistinen mutta ainakin Arabikadulla
valintoja vielä on edessä. Toivoa sopii, että media raportoisi tilanteista
monipuolisesti eikä vain todelliset motivaatiot peitellen tai vain sitä
todellisuutta jota sille syötetään ja jonka nieleminen on tehty
helpoksi.

Libyasta enemmän mm:

• Libya Intervention is creating problems instead of solving them

• Days of Rage on the Arab street