Hamasin ja Fatahin diili muuttaa lähi-idän pelikenttää

Hamasin
ja Fatahin historialliseksi luonnehdittu sopimus saatiin jälleen
aikaan, aiemmat yhteishallitussopimukset tehtiin 2007 keväällä ja vuoden
2009 lopussa ja molemmat jäivät toteutumatta. Sopimukselle on nyt
vahva “tilaus” YK:n syksyllä käsitellessä palestiinalaisvaltion
perustamista. Ko neuvotteluja käytiin mm Saksan ja Turkin välittäminä
Damaskuksessa, lopullinen sopimus tuli Egyptin tiedustelupalvelun
avustamana Kairossa. (Aiemmin neuvotteluista kirjoitin mm
joulukuussa artikkelissani Fragments of the Middle East peace efforts )

Itse
näkisin sopimuksessa toteutuessaan kaksi merkittävää tekijää:
ensinnäkin Israel saa vastaansa yhtenäisen neuvotteluosapuolen joka
halutessaan voisi tehdä pitävän Israelin ja Palestiinalaishallinnon
välisen sopimuksen koska vain Hamasin mukanaolo voisi aikaansaada rauhan
tai ainakin aselevon. Toinen edellisen kumoava tekijä on se, että
Hamasin tavoitteena edelleen lienee islamistisen valtion perustaminen
Gazaan, länsirannelle ja nykyisen Israelin alueille tarvittaessa
väkivalloin. Nyt hyväksytty sopimusluonnos, joka allekirjoitettaneen
lopullisessa muodossaan ensi viikolla, ei anna mitään viitteitä siitä,
että Hamas/Fatah suostuisi tunnustamaan Israelin, luopuisi väkivallan
käyttämisestä, ja hyväksyisi aiemmin tehdyt sopimukset Israelin kanssa
tai että em asioista edes suostuttaisiin neuvottelemaan.

Israelin
puolella Likud-puolue on jo valmistelemassa lakiluonnosta, jolla Israel
liittää Juudean ja Samarian tai ainakin sen runsaasti
juutalaisenemmistöiset alueet sekä Jordanjoenlaakson itseensä, jos PA
toteuttaa valtioesityksensä YK:ssa. Samanaikaisesti kuwaitilainen lehti
Al-Rai syyrialaisiin turvallisuusmiehiin viitaten toteaa, että sodan
syttyessä Israelin kanssa Syyria tulee näyttelemään ”vahvaa kättä” ja
kilpailemaan Hamasin kanssa Tel Avivin pommittamisesta ohjuksin.
(molemmilla on hallussaan Scudeja; Israelin uudesta ohjuspuolustuksesta
torjumaan em uhkaa lisää kirjoituksessani Will Iron Dome balance the Hamas Terror?  )

Suoranaisesti
sopimus lakkauttanee yhteisen Israelilais-Palestiinalaisen
turvallisuuspaneelin koska Hamasta ei luonnollisestikaan päästetä
kokouksiin joissa on suunniteltu yhteisiä israelilais-palestiinalaisia
(peite)operaatioita Hamasia vastaan. Edelleen Yhdysvallat on sopimuksen
myötä nyt poistamassa maan 475 miljoonan USD taloustuen PA:lle, EU:n
kanta yhtenä suurrahoittajana ei liene vielä seljennyt.

Edellä
olevasta on arvattavissa etten ole kovin toiveikas sopimuksen rauhaa
rakentavasta merkityksestä ainakaan nykymuodossaan. Ehkä paras
lopputulema Hamasin/Fatahin sopimuksesta voisi olla rajoitettu kylmä
rauha eli aselepo lisättynä rajatuilla kauppasopimuksilla.

 

Taustaliite:  Allaolevasta linkistä (THIS LINK )  löytyy väitteitä ja vastaväitteitä koskien lähi-idän konfliktin taustoja osoitukseksi siitä kuinka kaukana osapuolten käsitykset tilanteesta ovat.

 

Ari RUSILA:  Conflicting
Views of Israeli-Palestinian Conflict

Every
year in USA, campus hate groups such as the Muslim Students
Association and Students for Justice in Palestine join a
festival called “Israel Apartheid Week”, which also is part
of the growing BDS
movement
(BDS
stands for Boycott, Divestment, and Sanctions against Israel).
As response the David
Horowitz Freedom Center

is sponsoring counter-protests on more than 50 college campuses,
as part of its Islamo-Fascism Awareness Campaign. From THIS LINK  one can open some of the claims from Palestinian side and
counter claims from Israeli side to highlight the big difference
of views in Israeli-Palestinian conflict.

 

 

 

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu