Israeli-Palestinian Conflict – Negotiation Slot for a Month

Lähi-idän konfliktissa eletään
(jälleen) ratkaisun aikoja. Palestiinalaiset pyrkivät syyskuussa
saamaan YK:lta tunnustuksen itsenäisyydelleen, Israel vastustaa hanketta
toivoen neuvotteluratkaisua. Ilma- ja meriflotillojen flopattua
heinäkuussa on vielä elokuu käytettävissä paikalliseen sopimiseen, sillä
kävi YK:ssa miten tahansa voi turhautuminen johtaa esimerkiksi
kolmannen intifadan käynnistymiseen.

Erilaisia uusia ja uudistettuja
ratkaisumalleja on kesän aikana esitetty. Päävaihtoehtoina jo 70 vuotta
ajetun kahden valtion malli, erilaiset variaatiot yhden valtion
mallista, Jordanian option uudelleen lämmittely ja viimemainittua
lähellä oleva itse propagoimani kolmen valtion malli.

Israelin diplomaattinen
vastaoffensiivi (mm allaoleva YouTube video) on aiheuttanut keskustelua
palestiinalaisten keskuudessa mahdollisuudesta viivästyttää YK
operaatiota – pääsyynä pelko USAn satojen miljoonien vuosittaisen tuen
menetys. Lisäksi Hamasin ja Fatahin yhteistyösopimusta ei ole saatu
kunnolla vauhtiin ja Hamasilla on omia ongelmia Libyasta virranneiden al
Qaedaa lähellä olevien piirien toiminnasta.

<a href=" target=”_blank”> <a href=" target=”_blank”>The Truth About the West Bank -video
Israel’s
Deputy FM Danny Ayalon explains the historical facts relating to the
Israeli Palestinian conflict. The video explains where the terms
”West Bank”, ”occupied territories” and ”67 Borders” originated
and how they are incorrectly used and applied.

 

Salaiset neuvottelut on jo aloitettu
presidentti Peresin johdolla, tuloksia saataneen vielä odottaa.
Näistä teemoista tarkemmin pääblogissani julkaisemassani artikkelissa

Israeli-Palestinian Conflict – Negotiation Slot for a Month

arirusila

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ari Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu