NIOD -raportti Srebrenicasta
Aiemmissa pääblogini artikkeleissa ( “Srebrenica: A Town Betrayed” – Finally a Critical Documentary about Srebrenica Tragedy ja Media War of Yugoslav Secession continues ) olen käsitellyt tekijöitä jotka haastavat virallisen kuvan Srebrenican tapahtumista 1995. Esimerkiksi promovoimani norjalaisdokumentti on aikaansaanut kiivasta palautetta niin Norjan kuin Ruotsinkin yleisradioyhtiöille näiden uskallettua esittämään mainittu dokumentti televisiossa.
Fanaattinen, ahdasmielinen, yhteen totuuteen pohjaava väittely, joka enemmän kohdistuu itse mielipiteiden tai tutkimusten esittäjiin kuin itse tapahtumaan, ei johtane sen enempää kuvan tarkentumiseen kuin eri osapuolten suhteiden lientymiseenkään.
Tunnepohjaiselle debatille on kuitenkin vaihtoehtoja, joista merkittävin nähdäkseni on keskusteluargumenttien pohjaaminen faktoihin (tai luultujen tosiasioiden kumoaminen uusilla tosiasioilla). Parhaan välineen Srebrenican suhteen tarjoaa milestäni ns NIOD-raportti, joka on ehkä kattavin akateeminen tutkimus ja dokumentaatio siitä mitä Srebrenicassa tapahtui, mitkä tekijät olivat merkittäviä ennen heinäkuuta 1995 ja mikä oli Srebrenican historiallinen ja poliittinen konteksti.
NIOD Raportti Srebrenican tragediasta
Marraskuussa 1996, hollantilainen NIOD Instituutti (virallisesti silloin: Nederlands Instituut voor Oorlogsdocumentatie / Netherlands Institute for War Documentation ) sai Alankomaiden hallitukselta toimeksiannon tehdä tutkimuksen Srebrenican tapahtumista antaen samalla tutkijoille käyttöön pääsyn kaikkeen vallassaan olevaan materiaaliin. Yhdeksän tutkijan voimin laadittu raportti julkaistiin 2002 ja siitä jäljempänä olevat linkit johtavat noin 4.000 sivua laajaan englanninkieliseen versioon.
Ja edellisen pitkän johdannon jälkeen alla linkit NIOD-raportin – tämän mielestäni ensiluokkaisen tieteellisen työn – eri osiin:
The NIOD-report:
Kritiikkiä
NIOD-raporttia kohtaan on esitetty kritiikkiä koskien mm sen laajuutta, sisällön hajanaisuutta ja mm nimivirheitä. Samoin on epäilty raportin puolueettomuutta toimeksiantajan takia sikäli että raportilla vierittettäisiin syyllisyyttä hollantilaisrauhanturvaajilta muille tahoille. Fanaattisimmat – lähinnä Bosnian muslimipiirien – jäsenet puolestaan ovat leimanneet raportin sisällön kannattajia kansanmurhan kieltäjiksi, revisionisteiksi tai aina valtamediaa vastaan asettuviksi vasemmistolaisiksi.
Kestävä ajankohtaisuus
Srebrenican tragedia on säilynyt ja säilynee otsikoissa mielestäni vielä pitkään mm seuraavien tekijöiden takia:
- Bosnian sodan pääsyytettyjen – Karadzic ja Mladic – ICTY prosessi Haagissa on käynnissä ja todistusaineistoa tuodaan esiin niin syyttäjän kuin puolustuksenkin osalta.
- Joka vuosi Srebrenicassa pidetään teatraalisia hautajaisia oletetuille uhreille jolloin tapahtuman “virallista” versiota tuodaan esiin.
- Bosnia-Herzegovina valtiona puolestaan etsii yhä identiteettiään mutta kehitys pikemminkin on johtamassa etnisten erojen lisääntymiseen ja jopa valtiorakennelman hajoamiseen, jolloin myös näkemykset Srebrenicasta kärjistyvät.
- Länsimaisittain Srebrenican käynnistämä sotilaallinen interventio on malliesimerkki R2P:n (velvollisuus suojella, humanitaarinen interventio, sotilaallinen hyökkäys toiseen maahan) soveltamisesta esikuva pyritään pitämään tahrattomana.
Lisäaineistoa:
Aiheesta laajempi artikkeli – NIOD Report on Srebrenica – pääblogissani.
Itse NIOD-raportin ohella myös mm seuraavat julkaisut taustoittavat hyvin Srebrenican tragediaa:
- Stephen Karganovic, Ed., Deconstruction of a Virtual Genocide: An Intelligent Person’s Guide To Srebrenica
- United Nations Report on Srebrenica 15 November 1999.(note: to access the report, click on the LINK immediately below. You will be directed to a page where you can click on ”CLICK HERE TO GET THE FULL TEXT OF THE REPORT”. You will be directed to another page where you can click on your languaqe preference, and the full report should download) LINK )
Kommentit (0)