Pohjois-Kosovon kansanäänestys toi kolmannen tekijän dialogiin

Pohjois-Kosovossa
asuvat serbit järjestivät 14.-15.2.2012  kansanäänestyksen, jossa
yksinkertaisesti kysyttiin ”Hyväksyttekö nk Kosovon tasavallan
Pristinassa perustetut instituutiot? Kyllä/Ei” Äänestysprosentin ollessa
yli 75 % liki kaikki äänestäneet vastasivat EI. Kosovon tapauksessa
näinkin selkeä tulos heijastelee hyvin paikallisen serbiväestön tuntoja.
Aiheesta laajemmin pääblogini artikkelissa Kosovo Referendum Prepares the Ground for Tripartite Approach mm seuraavien teemojen pohjalta:

Kosovon
tilanne kärjistyi jälleen viime heinäkuusta alkaen paikallisten serbien
pystytettyä tiesulkuja Serbian vastaiselle rajalinjalle estääkseen
Kosovon albaanivetoista keskushallintoa miehittämästä raja-asemia.
Väkivaltaisuuksissa kuoli yksi albaanipoliisi ja marraskuussa 50
Nato-johtoisen KFORin sotilasta loukkaantui; siitä lähtien viralliset
raja-asemat ovat käytännössä lakanneet toimimasta väestön käyttäessä
vaihtoehtoisia epävirallisia reittejä asiointiinsa rajalinjan yli.

The
burned down border crossing Jarinje on Kosovo’s northern frontier with
Serbia in the early hours on July 28, 2011. (SASA DJORDJEVIC/AFP/Getty
Images)

Kosovon
itsenäisyyttä kannattaneet länsimaat tuomitsivat kansanäänestyksen,
samoin luonnollisesti Kosovon albaanijohto, EU ja erityisesti Saksa ovat
painostaneet Serbian hallituskoalitiota purkamaan tiesulkuja ja
estämään pohjois-Kosovon kansanäänestyksen sitomalla tilanteen EU
jäsenkanditaattistatuksen myöntämiseen Serbialle maaliskuussa.

Kosovon
pohjoisosaa on liki 12 vuotta pyritty saamaan kansainvälisen yhteisön
ja nyttemmin myös yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen antaneen Kosovon
albaanien keskushallinnon alaisuuteen. Nämä pyrkimykseteivät koskaan
ole onnistuneet. Nato-pommitusten jälkeen Kosovoon pyrittiin luomaan
eurooppalaista perspetiiviä ja luomaan monikansallinen yhteiskunta;
tuloksena on ollut länsimaiden ja albaanihallinnon alaisenKosovon osan
muuttuminen yksikulttuuriseksi yhteisöksi jossa rauhanturvaajia
tarvitaan yhä pitämään vähemmistökansallisuuksien edustajia hengissä
piikkilankojen takana leireissään. Kun samalla länsivaltojen
miljardeilla euroilla tukema Kosovon hallinnon ja olosuhteiden
kehittäminen on jäänyt olemattomaksi näin massiivista tukea saamattomien
naapurivaltioiden kehittyessä poliittisten oikeuksien ja
kansalaisvapauksien suhteen paljon nopeammin, etsivät itsenäisyyden
ulkomaiset puuhaajat nyt epätoivoisesti kunniallista exit-strategiaa.

Kosovon
konfliktia on yritetty ainakin näennäisesti ratkaista lukuisin
neuvotteluin pari vuosikymmentä ja Nato-pommitusten jälkeen tuloksetta
esimerkiksi Ahtisaaren näennäisneuvotteluin 2005 ja ns troikan vetämin
keskusteluin. Kansainvälistä lakia korkeimmillaan edustaa YK:n
turvaneuvoston päätöslauselma 1244 joka muutoin toteaa Kosovon
provinssin olevan nyky-Serbian suvereniteetin alla.

Oma
arvioni on, että länsivallat eivät vielä voine myöntää aiempia
virhearvioitaan, kansainvälinen yhteisö ja EU jatkanevat näennäisiä
“kehittämis” hankkeitaan ja kulissien rakentamista kuten tähänkin
saakka, Pristinan albaanihallinto teeskentelee pohjoisen olevan osa omaa
järjestyneen rikollisuuden johtamaa klaaniyhteisöään, pohjois-Kosovon
serbit jatkanevat elämäänsä osana Serbiaa ja sen hallintoinstituutioita
kuten he ovat kautta historian tehneet ja kovan linjan serbit
uskottelevat vielä koko Kosovon olevan Serbian maakunta vaikka itse
kentällä muutos tapahtui jo kesällä 1999.

Historian uudelleenkirjoitusta: The Map of Destroyed Shrines in Post-war Kosovo