Afganistan – humanitaarinen interventio?

 

Leave the Rag Heads to their rocks . Close the  borders. (keskustelufoorumien arkea ja jopa todennäköinen lopputulema)

 

Elokuun 2021 alussa arvioitiin Kabulin romahtavan 90-150 päivän välillä.  Tätä kirjoittaessa [14. elokuuta], näyttää siltä, ​​että Kabul – kuten koko Afganistan – on Talebanin käsissä ensi viikolla. Hallituksen armeija ja poliisi ovat hyödyttömiä, kukaan ei puolusta pääkaupunkia kun muiden alueiden yksiköt ovat paenneet ilman taistelua ja Taleban on saanut modernit Yhdysvaltojen keskushallitukselle lahjoittamat aseet. Tilanne on kaoottinen, koska aikaikkuna esim. Yhdysvaltojen yhteistyökumppaneiden, kääntäjien  ja heidän perheidensä evakuointiin on lähes olematon.

 

Mielestäni on selvää, itse asiassa jo yli vuosikymmenen, ettei Kabulin keskushallinto voi olla tehokas kumppani etsittäessä mitään strategiaa Afganistanille. Talebanit ovat paikallisia asukkaita, jotka ovat historiallisesti osoittaneet, kuinka vastustuskykyisiä he ovat ulkomaisia ​​hyökkääjiä ja heidän ajatuksiaan kohtaan.

 

Sun Tzu kirjoitti The Art of Warissa vapaasti suomennettuna, että ”Strategia ilman taktiikkaa on hidas tie voittoon, mutta taktiikka ilman strategiaa on vain meteliä ennen tappiota.” Olen samaa mieltä ja lisäisin, että jos loppupelistä ei ole näkemystä, ei edes tiedetä, onko tie voittoon tai tappioon johtava.

 

Historiallista taustaa: Neuvostoliitto ihmisoikeuksien kehittäjänä

 

Afganistanissa ennen Neuvostoliiton (Venäjän) hyökkäystä marxilais -leniniläinen poliittinen puolue Afganistanissa -PDPA (Afganistanin kansan demokraattinen puolue) – kutsui Neuvostoliittoa auttamaan taloudellisen infrastruktuurinsa nykyaikaistamisessa ja luonnonvarojen hyödyntämisessä. Neuvostoliitto lähetti myös urakoitsijoita rakentamaan sairaaloita, teitä ja kouluja sekä poraamaan vesikaivoja. He myös kouluttivat ja varustivat Afganistanin armeijan. Maa nimettiin sitten uudelleen Afganistanin demokraattiseksi tasavaltaksi (DRA) ja järjestelmä kesti jossain muodossa huhtikuuhun 1992 saakka.

 

Valtaan tultuaan (huhtikuu 1978-) PDPA salli uskonnonvapauden ja toteutti kunnianhimoisen maareformin, joka vapautti maanviljelijöiden velat. Puolue aloitti nopean modernisointiohjelman, joka keskittyi uskonnon ja valtion erottamiseen, lukutaidottomuuden poistamiseen (joka oli tuolloin 90 prosenttia), maareformiin, naisten vapauttamiseen ja feodaalisten käytäntöjen poistamiseen. Perinteiset käytännöt, joita pidettiin feodaalina, kuten koronkiskonta, morsiamen hinta ja pakkoavioliitot, kiellettiin ja avioliiton alaikärajaa nostettiin. Hallitus korosti sekä naisten että miesten koulutusta ja käynnisti kunnianhimoisen lukutaitokampanjan. Sharia -laki kumottiin ja miehiä kannustettiin leikkaamaan partansa.

 

Suurin osa Afganistanin väestöstä, erityisesti maaseudulla, ei suhtautunut näihin uusiin uudistuksiin hyvin, niitä pidettiin epäislamilaisina ja pakotettuna lähestymistapana länsimaiseen kulttuuriin Afganistanin yhteiskunnassa. 

 

Neuvostoliitto puuttui asiaan 24. joulukuuta 1979. Yli 100 000 Neuvostoliiton sotilasta osallistui hyökkäykseen sadan tuhannen Parchamin ryhmän jäsenen tukemana. Yli yhdeksän vuoden ajan  Neuvostoliiton armeija toteutti sotilasoperaatioita Afganistanin mujahideenkapinallisia vastaan. Amerikkalainen CIA, Pakistan ja Saudi-Arabia avustivat vastarinnan rahoittamisessa myös näiden antikommunistisen asenteen vuoksi. Sodan ulkomaisten osallistujien joukossa oli Osama bin Laden, jonka organisaatio koulutti pienen määrän mujahideja ja tarjosi aseita ja varoja Neuvostoliittoa vastaan. Noin vuonna 1988 bin Laden irtautui Mujahideenista laajentaakseen Neuvostoliiton vastaista toimintaa maailmanlaajuiseksi islamilaiseksi fundamentalistiseksi liikkeeksi.

 

Talibanit valtaan USAn ja saudien tuella

 

Neuvostoliitot vetivät joukkonsa pois helmikuussa 1989, mutta jatkoivat apuaan Mohammed Najibullahin johtamalle hallitukselle. Myös CIA: lta ja Saudi -Arabialta Mujahideenille annettiin valtavia määriä apua. Vuonna 1991 Neuvostoliitto hajosi. Kaikki tuki Afganistanin tasavallalle lakkasi. Huhtikuussa 1992 PDPA -järjestelmä romahti Afganistanissa. Talebanista kehittyi poliittis-uskonnollinen voima, joka lopulta valloitti Kabulin vuonna 1996 ja perusti Afganistanin islamilaisen emiraatin. Vuoden 2000 loppuun mennessä Taleban oli valloittanut 95 prosenttia maasta.

 

Talebanin vallan aikana suuri osa väestöstä koki vapautensa rajoituksia ja ihmisoikeusloukkauksia. Naisia kiellettiin työpaikoilta, tyttöjä kiellettiin kouluista tai yliopistoista. Kommunistit hävitettiin järjestelmällisesti ja varkaita rangaistiin amputoimalla yksi käsi tai jalka. 

 

COIN

 

Vanha CBS-dokumentti-  Bombing Afghanistan– vertasi Neuvosto -aikaa  ja sitten USA -vetoista aikaa Afganistanissa. Pari otetta:

 

  • ”Venäjän hyökkäyksen aikana emme ole kuulleet, että venäläiset tappaisivat yhden perheen 10 jäsentä yhdessä tapahtumassa. Mutta amerikkalaiset tekivät niin ”, huomautti eräs kyläläinen.

 

  • ”Vihasimme venäläisiä paljon enemmän kuin amerikkalaisia”, vastasi kyläläinen. ”Mutta nyt kun näemme kaiken tämän tapahtuvan, sanon teille, että venäläiset käyttäytyvät paljon paremmin kuin amerikkalaiset.”

 

Yhdysvaltain armeijan voiton jälkeen Talebanista Yhdysvaltain presidentti Obama ilmoitti vihdoin uudesta kapinallisten vastaisesta (counter-insurgency) COIN -strategiastaan ​​ Afganistanissa. Yhdysvaltain operaatio oli talibanien lyömisen ohella rakentaa Afganistanin keskushallinnon asevoimia, jotta näille voitaisiin vähitellen siirtää vastuuta. 

 

COIN -teoria korostaa ”väestökeskeisyyttä” ”viholliskeskeistä” lähestymistapaa vastaan. Lähtökohtana oli ajatus siitä, että on mahdollista voittaa kapinallisia tarjoamalla turvallisuus- ja peruspalveluja sekä varmistamalla vahvan ja laillisen hallituksen läsnäolo. Ideana oli jakaa maa pienempiin yksiköihin, joita Washingtonin kanssa työskentelevät sotapäälliköt voivat hallita. 

 

Yhdysvaltain armeijan kenttäkäsikirjassa (2006) korostetaan ”joukkojen tiheyden” eli turvallisuusjoukkojen suhdetta asukkaisiin: ”20 sotilasta tuhatta asukasta kohti (tai 1:50) pidetään usein vähimmäistiheytenä tehokkaan toiminnan kannalta. Näin Yhdysvaltojen johtaman koalitiojoukon koon tulisi olla noin 568 000 sotilasta. Tämä määrä ei toteutunut vaan jäi alle puoleen tarpeesta.

 

COIN -teorian ja käytännön välillä oli mittava kuilu. Aikalaisarvioiden mukaan ”Kaikki on hyvin paperilla, mutta se ei johda menestykseen paikan päällä,  Afganistanin armeija on hyödytön ja poliisi korruptoitunut ” (Lisää artikkelissa Will Coin work in Afganistan?)

 

Talibanit

 

Afganistanin historia osoittaa, että he ovat harjoittaneet puhdasta kreikkalaista demokratiaa kylätasolla kahden vuosituhannen ajan – tämän päivän länsimaisen demokratia -idean vieminen Afganistaniin ymmärtämättä tätä taustaa voi toimia kabineteissa, mutta ei kentällä.

 

Voimakas ruohonjuuritason liike on kukoistanut viime vuosikymmeninä Afganistanissa – ja sen nimi on Taliban. Talibanin kapinalliset tekevät paljon enemmän kuin Afganistanin hallitus hyvän hallintotavan ja vastuuvelvollisuuden luomiseksi. Syrjäisissä maakunnissa Talibanin toimet ovat vahvistaneet kahta mielikuvaa: toisaalta poissaoleva ja/tai korruptoitunut Afganistanin keskushallinto ja toisaalta tehokas ja vastuullinen Taliban -hallinto. Näyttää siltä, ​​että Taleban vastaa paremmin tavallisten kansalaisten tarpeisiin kuin Yhdysvallat ja heidän nukkehallitus Kabulissa.

 

Joidenkin tarkkailijoiden mukaan Taliban keskittyy nyt Afganistanin etuihin sen sijaan, että he ajaisivat uskonsotaa maailmanlaajuisessa verkostossa. Ulkomaiset militantit eivät saa nyt, kuten ennen, suorittaa toimintaansa itsenäisesti.

 

Minun näkökulmani

 

Mielestäni todennäköinen tulos on se, että koko Afganistan on Taleban -hallinnon alaisena, mikä tarkoittaa sharia -lakia, joitakin etnisiä puhdistuksia, joitain joukkomurhia, perusihmisoikeuksien heittämistä roskiin, suurta määrää afganistanilaisia ​​pakolaisia ​​maan sisällä ja sen ulkopuolella ja luonnollisesti inhimillinen katastrofi esim ruoan puutteen takia. Kansainvälinen yhteisö reagoi tähän julkilausumilla ja humanitaarisella avulla pakolaisleireille.

 

On tietysti muitakin mahdollisia skenaarioita, mutta ne ovat epätodennäköisiä ja/tai kalliita. Yksi on humanitaarinen interventio ennemmin kuin myöhemmin. Nopeita päätöksiä voitaisiin tehdä vain Yhdysvalloissa ja Venäjällä, ja paras skenaario olisi yhteinen operaatio, ensin ilmaiskut ja sitten maaoperaatio.

 

Hyökkäyksen jälkeen varsinaiset työt alkavat. Mielestäni tulevan Afganistan -strategian – jos tavoitteena on saavuttaa jonkin verran kestävyyttä – tulisi perustua kahteen periaatteeseen:

 

  • Alhaalta ylös -periaate, jossa toimet, kehityssuunnitelmat ja hallinto tehdään paikallisesta kylätasosta alkaen; ei Brysselissä tai Washingtonissa tehdyistä korkeatasoisista ohjelmista.
  • Integroitu lähestymistapa, jossa turvallisuus, talous, paikallinen osallistuminen/sitoutuminen ja hallinto eivät ole erillisiä sektoreita.

 

Tehokas, mahdollisesti USAn ja Venäjän tpteuttama ja EU:n osin rahoittama COIN -operaatio voisi olla ihmisoikeuksien kannalta hyvä  ratkaisu. Tehokas tarkoittaa, että noin 600 000 sotilasta olisi lähetettävä Afganistaniin mahdollisimman pian työskentelemään kaupungeissa, kylissä ja maaseudulla paikallisten heimojen kanssa. Ajatuksena on riisua paikalliset Taliban -joukot aseista ja ryhtyä paikallisten heimojen kanssa rakentamaan joitakin julkisia peruspalveluja, paikallishallintoa ja taloutta näkemyksellä jopa joistakin ihmisoikeuksista. Muutaman vuoden kuluttua saattaa olla oikea aika rakentaa valtakunnallista yhteistyötä näiden paikallisten yksiköiden, ”kantonien” tai maakuntien pohjalta. Seurauksena voi olla löysä federaatio tai konfederaatio, jossa on minimaalinen keskushallinto.

Voimakkaiden kansainvälisten toimijoiden pitäisi nopeasti päättää, mitä tehdä Afganistanille. Oletan, että toimet ovat vähäisiä, mikä tarkoittaa muutamia lausuntoja ja humanitaarista apua. Jos humanitaariseen interventioon vastoin odotuksiani päädytään, se pitäisi tehdä tällä kertaa aivan ruohonjuuritason tasolla eikä ylhäältä alas.  ”Ylhäällä” puolestaan olisi hyvä analysoida ekosysteemin monitahoisuus kuitenkaan vaarantamatta toimintaa kylissä ja heimojen keskuudessa.


Kirjoitus on suomenkielinen tiivistelmä aiemmin Conflicts by Ariel Rusila -blogissani julkaisemasta artikkelistani.

 

 

+4
arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ari Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu