EU tukee laittomien palestiinalaissiirtokuntien rakentamista, YK puolestaan terrorismia

Siirtokunnat – ”setlementit” – ovat tuttu aihe Israelista kansainvälisessä mediassa. Näitä ”laittomia” asutuksia tuomittaessa unohtuu liki täysin toiset EU:n sadoilla miljoonilla rahoittamat laittomat palestiinalais-siirtokunnat nk Alue C:llä Länsirannalla.
Länsirannalla sijaitseva alue C määriteltiin Oslon sopimusprosessissa – jonka siis sekä Israel että Palestiinalaishallinto kansainvälisen yhteisön tuella hyväksyivät – alueeksi jonka hallinnosta Israel yksinomaan vastaa. Länsirannan alueilla A ja B puolestaan Palestiinalaishallinto vastaa joko osin tai kokonaan hallinnosta ja mm rakennuslupien myöntämisestä.
Edellä mainitun Oslon sopimusten vastaisesti EU ja Palestiinalaishallinto ovat tukemassa siirtokuntien rakentamista ilman mitään koordinaatiota Israelin kanssa. EU:n taloudellinen tuki mahdollistaa sen ettei Palestiinalaishallinnon tarvitse neuvotella enää mistään Jerusalemin kanssa joka neuvotteluprosessi kuitenkin oli keskeinen osa Oslon sopimuksen toteuttamista.
BESA Centerin (Begin-Sadat Center for Strategic Studies) tuore julkaisu ”EU Funding of Illegal Palestinian Settlement in Area C” (PDF ) valottaa tätä EU:n tukemaa laitonta siirtokuntatoimintaa.
BESAn analyysi, pohjautuen mm seurantajärjestö Regavimin tilastoihin, toteaa laittomia palestiinalais-siirtokuntia ja yhdyskuntarakennetta syntyneen 250 kohteeseen Alue C:llä viimeisten viiden vuoden aikana ja näiden tukemiseen on laittomasti rakennettu yli 600 km teitä. Mm yli 400 EU:n rahoittamaa asuinrakennelmaa on pystytetty Länsirannan [Juudea ja Samaria] alue C:lle ilman mitään rakennuslupia.
Aiempina vuosina Israelin siviilihallinto myönsi palestiinalaisille rakennuslupia, esimerkiksi vuosien 2011-2012 aikana hyväksyttiin 328 hanketta. Nämä lukemat ovat sittemmin jyrkästi pudonneet koska Alue C:n palestiinalaiset tai viranomaiset eivät ole enää juurikaan hakeneet lupia kieltäessään Israelin oikeuden myöntää niitä.

YK:lta taustatuki
EU:n ohella kannattaa mainita myös YK. Jo aiemminhan on tuttua UNRWAn tuki vihakoulutukselle Gazassa kuin myös se, että UNRWAn kouluja on käytetty ohjusvarastoina ja laukaisupaikkoina Israeliin tehdyissä raketti-iskuissa. Parempaa kuvaa ei anna myöskään YK:n Libanonin erikoislähettiläs joka juuri twiittasi ahkeruudestaan seuraavasti:
An important, deep discussion with senior Hizbullah leadership on a whole range of issues starting from a need to adopt the #2020budget soonest and ending with regional developments, including in #Syria and their implications for #Lebanon
— Jan Kubis (@UNJanKubis) October 17, 2019
https://platform.twitter.com/widgets.js
Eli YK:n erityislähettiläs on huolissaan useiden valtioiden ja turvallisuuspalveluiden terroristijärjestöksi määrittelemän Hizbollahin budjetista. Mainittakoon että myös EU on määritellyt Hizbollahin aseellisen siiven terroristijärjestöjen mustalle listalle.
Viime vuosina Hizbollahin budjetin suuria menoeriä on ollut mm terroritunnelien valmistusosaamisen osto Gazan Hamasilta. Tämä investointi meni kuitenkin hukkaan Israelin tiedustelupalvelujen tehokkuuden ja anti-tunneli keinojen kehityksen myötä. Valmistuneista Libanonista Israeliin johtavista tunneleista tuhottiin puolisen tusinaa Operaatio Northern Shieldin myötä vuodenvaihteessa 2018-19.
Sittemmin Hizbollah on keskittänyt resurssejaan mittavan ohjusarsenaalinsa kehittämiseen aiempaa tarkemmiksi ja tuhovoimaisimmiksi Iranin suosiollisella avustuksella. Israelin droonihyökkäys (25.8.2019) Hizbollahin tukikohtaan Beirutissa hidastanee Hizbollahin täsmäohjusohjelmaa jopa vuodella. Hyökkäyksellä tuhottiin avaruus- ja ohjusohjelmissa käytetty sekoitin [vertical planetary mixer] ja sen tietokoneistettu ohjausyksikkö joiden tarkoituksena oli tehdä kehitteillä oleviin täsmäohjuksiin välttämätöntä huippulaatuista polttoainetta.
Näkemykseni
Alue C:n asutustoiminta on EU:n aktiivista toimintaa yhden konfliktin osapuolen toiveiden täyttämiseksi käytännössä osapuolten välisissä neuvotteluissa tavoiteltavan ratkaisun sijaan. EU siis toimii laittomasti rahoittaessaan luvatonta palestiinalaisten asutustoimintaa alueella joka Oslon sopimusten mukaan on täydellisesti Israelin hallinnassa niin kauan kunnes osapuolet keskinäisissä neuvotteluissaan toisin päättävät. Palestiinalaisasumuksille, joille ei ole myönnetty mitään rakennuslupia, Länsirannan arabit eivät – Israelin valtion auktoriteetin kieltäessään – hae rakennuslupia, niitä rakennetaan mm luonnonsuojelualueille tahi Israelin armeijan harjoitusalueille. Edelleen kun nämä asutukset eivät liity mihinkään jätehuoltojärjestelmään ne osaltaan aiheuttavat ympäristötuhoja. Kuitenkin kaikissa kehittyneissä yhteiskunnissa rakennuslupaprossessi on tärkeä maankäytöllisten sekä turvallisuus-, ympäristö- ja yhdyskuntarakennetekijöiden huomioonottamiseksi rakentamisen yhteydessä.

EU ohjannut vuosittain kymmeniä miljoonia euroja EU:n veronmaksajien varoja edellä mainittuun laittomaan asutustoimintaan. Näin toimiessaan EU asettuu selkeästi yhden alueellisen kiistan osapuolen tueksi. EU:n viralliset asiakirjat toteavat hankkeiden tasoittavan tietä Palestiinalaishallinnon vallan lisäämiseksi alue C:llä eli siis Israelin alueella. Toki on väitetty Israelin rakentavan laittomia siirtokuntia Alue C:lle ja tämä väite pitääkin osin paikkansa koska monille näistäkään ei rakennuslupia ole haettu. Luvattomat israelilaissetlementit ovat useimmiten ns ”outposteja”, liikuteltavia kevytrakenteisia asumuksia luvallisten pääosin turvamuurin takanana sijaitsevien uudisasutusten ollessa käytännössä pikkukaupunkeja kerrostaloineen ja yhdyskuntarakenteineen. Mielestäni on kuitenkin kohtuullista tuoda esiin myös vastaavat ko alueen palestiinalais-siirtokunnat joka puoli kokonaan tuntuu unohtuvan EU:n, YK:n ym tahojen laatiessa hypokriittisiä Israelia tuomitsevia kannanottojaan.
Alue C:n toimenpiteet ovat osa EU:n jatkuvaa tukea Palestiinalaishallinnolle, palestiinalaisille ja palestiinalaispakolaisiksi luokitelluille henkilöille; EU:n tuki em. ryhmille on yli 300 miljoonaa euroa vuodessa. Todettakoon kuitenkin seikka, että Israelin ja EU:n suhteet talouden ja T&K toiminnan tasolla ovat hyvällä tasolla vaikkakin poliittisella tasolla suhteet ovat olleet heikot jo vuosikausia.
Asia erikseen ovat lukuisat YK-järjestöt jotka vastaavan puolueellisesti ajavat agendojaan rahoittaen ohessa terrorismia, asevarustelua, historian uudelleenkirjoitusta, antisemitismiä ja vihakoulutusta vaikeuttaen näin rauhanomaisen neuvotteluratkaisun aikaansaamista. Mielestäni Suomenkin tulisi olla kriittisempi YK:ta tai sen alajärjestöjä rahoittaessaan jotta edellä mainittua toimintaa vähennettäisiin. Luonnollisesti Suomen tulisi uudelleenarvioida myös Lähi-itää koskevat maaohjelmansa, kahdenväliset hankkeensa (vaikkapa tuet Gazan lasten sotilaallisille kesäleireille ja vihakoulutukseen) sekä tukemiensa järjestöjen – kuten vaikkapa yksipuolista propagandaa harjoittavan Kirkon ulkomaanavun (EAPPI) toiminta.
Esimerkki verirahoista: Blood money -The PA has paid 2,692,500 shekels to terrorists who murdered 23 people ja laajemmin aiheesta mm kirjoituksissani Suomikin maksaa tapporahaa palestiinalaisille ja Länsivallat rahoittavat edelleen palestiinalaisterrorismia .

Taustoista mm seuraavissa aiemmissa kirjoituksissani:
Hizbollahin ohjusohjelmaan vuoden viive
UNRWA:n eettinen haaksirikko [Op-Ed]
UNESCO ”lahjoitti” Temppelivuoren muslimeille
YK:n tukema lapsisotilaiden [viha]koulutus Gazassa uhkaa supistua
Länsivallat rahoittavat edelleen palestiinalaisterrorismia
Op-Ed: Susya – EU:n tukema laiton Länsirannan siirtokunta

Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel -verkkojulkaisussa
”Neuvotteleminen” Israelin kanssa on rakennuslupien kohdalla ollut niin huonoa mustaa huumoria, että se ei naurata ketään, koska Israel myöntää itselleen lupia Vihreän linjan itäpuolelta, sekä evää lupia Palestiinalaisilta itseltään. Palestiinalaisilta ei kysytä lupaa kun Israel rakentaa omalla puolellaan, eikä edes silloin kun Israel rakentaa Vihreän linjan itäpuolella, joten meneehän tämä jo röyhkeäksi jos vielä valitetaan että palestiinalaiset rakentavat Vihreän linjan omalla puolellaan, eli alueella jonka kansainvälinen oikeus tunnustaa olevan heidän.
Ilmoita asiaton viesti
Blogin teksti mainitsee sanan ”hypokriittinen”, ja on vaikea välttyä ajatukselta että blogistin hämmästyttävän puolueellinen ja sorretun Palestiinan kansan oikeuksien polkemisen sivuuttava vuodatus on juuri sitä.
Ilmoita asiaton viesti
Koska EU, YK ym ovat vuodattaneet jo vuosikymmeniä Palestiinan, muistaakseni -60-luvulla keksityn, kansan oikeuksista, mainitsinkin kirjoituksessani haluavani tasapuolisuuden nimissä tuoda esiin näkökulmaa juurikin Israelin suunnalta.
Ilmoita asiaton viesti
Olen lukenut aiempia blogejasi mielenkiinnolla, mutta tämä blogi romahdutti uskoni siihen että sinulla on pyrkimys käsitellä asioita tasapuolisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Lainaus profiilibiostani: ”…en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen”. Verkkojulkaisussani pyrin uutisaiheet esittämään neutraalisti ja mikäli aiheesta on jotain omaa (yksipuolinen ja ehkä puolueellinenkin näkökulma) sanottavaa niin merkkaan ne Op-Ed merkinnällä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten mainitsin aiemmin niitä lupia C:lle myönnettiinkin muttaa sittemmin niiden hakumäärät ovat romahtaneet. Kuten myös mainitsin niin Israelilla on Oslon sopimusten pohjalta täysi oikeus Alueen C lupien myöntämiseen ja ko aluehan sijaitsee Vihreän linjan itäpuolella. Se puolestaan ovatko palestiinalaiset vai israelilaiset omalla puolellaan on kansainvälisestä sopimuksellisesta näkökulmasta ns. vaiheessa koska osapuolten keskinäisin neuvotteluin ei rajoista ole päästy sopimaan Oslon prosessin mukaisella tavalla.
Ilmoita asiaton viesti
Oslon sopimukseen vetoaminen on aika onttoa, koska Israel on yksipuolisesti vetäytynyt omaan tyytyväisyyteensä, heiltä on loppunut halu edistää rauhansopimusta, koska heidän arkielämänsä on ihan OK nykyiselläänkin. Rauhansopimukseton olotila ei ole heidän ongelmansa.
Ilmoita asiaton viesti
Näkemys siitä ettei Israel haluaisi rauhaa palestiinalaisten kanssa on nähdäkseni väärä. Oslon sopimusten jälkeen näitä tarjouksia on ollut useampiakin mm v. 2000 PM Barakin toimesta ja 2008 PM Olmertin toimesta. Edelleen Israel on hyväksynyt lähtökohdaksi useaan otteeseen ns. Clinttonin parametrit (ratkaisun viitekehys) eikä vain yksipuolisesti pyrkinyt sanelemaan ratkaisuja vaikka siihen olisikin de facto oikeus sodan voittaneena osapuolena. Tälläkin hetkellä Israelin johtavat poliittiset voimat ovat valmiita neuvottelemaan rauhanratkaisusta vaikkapa alueellisen rauhanaloitteen (Valkoisen talon rauhansuunnitelma) pohjalta.
Mainittakoon lisäksi, että Israel on Kahden-valtion mallin hyväksynnällään ainoana ja ensimmäisenä alueen hallitsijana tarjoamassa palestiinalaisille omaa valtiota; ottomaanihallinto, brittimandaatin hallinto tai aluetta 1948-67 hallinnut Jordania eivät sitä tarjonneet. Brittimandaatin aikana tosin heti IMS:n jälkeen Palestiinasta erotettiin (Trans)Jordania arabien asuinalueeksi eli tältä pohjalta voisi väittää Palestiinan valtion toteutuneen jo liki vuosisata sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Rusila ”muistaa” hunosti, koska Palestiina arabeineen on ”keksitty” jo ennen Israelin valtion perustamista:
”ANNEX ON PALESTINE
At the end of the last Great War, Palestine, together with the other Arab States, was separated from the Ottoman Empire. She became independent, not belonging to any other State.
The Treaty of Lausanne (4) proclaimed that her fate should be decided by the parties concerned in Palestine.
Even though Palestine was not able to control her own destiny, it was on the basis of the recognition of her independence that the Covenant of the League of Nations determined a system of government for her.(5)
Her existence and her independence among the nations can, therefore, no more be questioned de jure than the independence of any of the other Arab States.
Even though the outward signs of this independence have remained veiled as a result of force majeure, it is not fitting that this should be an obstacle to the participation of Palestine in the work of the League.
Therefore, the States signatory to the Pact of the Arab League consider that in view of Palestine’s special circumstances, the Council of the League should designate an Arab delegate from Palestine to participate in its work until this country enjoys actual independence. ”
https://avalon.law.yale.edu/20th_century/arableag.asp
X
Ilmoita asiaton viesti
p.o. huonosti
X
Ilmoita asiaton viesti
Minä puhunkin kansasta enkä alueesta. Palestiinan alueella on asunut niin arabeja kuin juutalaisiakin. Roomalaisten valloitettua Juudean he nimesivät alueen Palestiinaksi. Aina Israelin valtion perustamiseen v. 1948 saakka termillä palestiinalainen tarkoitettiin pääosin juutalaista: nykyinen The Jerusalem Post oli The Palestine Post, USA siionistiorganisaation lehti oli nimeltään New Palestine, nykyinen Bank Leumi oli Anglo-Palestine Bank, Israel Electric Company oli Palestine Electric Company, brittien IIMS:n armeijassa juutalaisvapaaehtoiset muodostivat Palestiinalaisprikaatin – kaikki olivat juutalaisia organisaatioita. Erillistä palestiinan kieltä tai kulttuuria ei ole tunnettu ei myös koskaan palestiinalaisten hallitsemaa Palestiinaa. Arabeina Palestiinalaiset ovat lähinnä jordanialaisia, jotka hekin ovat kansallisuutena melko uusi innovointi.
Länsiranta ei ole koskaan kollektiivisesti kuulunut Palestiinan arabeille eli ns. ”palestiinalaisille”. He omistivat siellä vain yksityistontteja kuten juutalaisetkin. YK:n päätöslauselma 242 vuodelta 1967 ei myöskään tunne ”Palestiinan arabikansaa”, jolta olisi viety maa joka pitäisi heille palauttaa.
Niin sanotut ”palestiinalaiset” ovat Palestiinassa asuvia arabeja jotka kuuluvat arabikansaan myös oman peruskirjansa mukaan (PLO Charter 1968). Heillä ei ole muista Lähi-idän arabeista eroavaa kansallista historiaa, kieltä, kulttuuria, uskontoa tai kansallista identiteettiä joiden perusteella kansat syntyvät.
Televisioidussa tilaisuudessa Hamasin ministeri (Al-Hekma TV huhtikuu 2012; Minister of the Interior and of National Security Fathi Hammad) myönsi että useimpien palestiinalaisten juuret ovat muualla Lähi-idässä, ja että palestiinalaisleima on vain ohut pintasilaus.
Ne jotka ajavat Palestiinan valtiota yrittävät kuvata Palestiinan arabit jotenkin erilaisiksi kuin muut Lähi-idän arabit, ja väittävät että nämä siksi tarvitsevat oman valtion. Niin ei asia ole, sanoi Hammad. ”Jokainen palestiinalainen Gazassa ja koko Palestiinassa voi todistaa arabijuurensa joko Saudi-Arabiasta, Jemenistä, tai muualta. Meillä on verisiteet.
http://www.israeltoday.co.il/tabid/178/nid/23179/language/en-US/Default.aspx?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_content=Hamas%20leader%20admits%20
Palestiinalaisjohtaja Zuhair Mohsen vuonna 1977 hollantilaisen Trouw-lehden haastattelussa:
”Palestiinan kansaa ei ole olemassa. … Todellisuudessa nykyisin ei ole mitään eroa jordanialaisen, palestiinalaisten, syyrialaisten, libanonilaisten välillä. Taktisista syistä Jordania, joka on suvereeni valtio määriteltyine rajoineen, ei voi esittää vaatimuksia Haifan ja Jaffan suhteen, kun taas palestiinalaisena voin epäilemättä vaatia Haifaa, Jaffaa, Beer-Shevaa ja Jerusalemia. ”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Zuhair_Mohsen
Palestiinalaisjohtaja Walid Shoebat:
”Why is it that on June 4th 1967 I was a Jordanian and overnight I became a Palestinian?”
http://www.imninalu.net/myths-pals.htm
”There has never been a land known as Palestine governed by Palestinians.”
Ilmoita asiaton viesti
Aika turhanaikaista vedota jo kumottuihin seikkoihin:
”118. As regards the principle of the right of peoples to self-determination, the Court observes that the existence of a ”Palestinian people” is no longer in issue. Such existence has moreover been recognized by Israel in the exchange of letteirs of 9 September 1993 between Mr. Yasser Arafat, President of the Palestine Liberation Organization (PLO) and Mr. Yitzhak Rabin, lsraeli Prime Minister. In that correspondence, the President of the PL0 recognized ”the right of the State of Israel to exist in peace and security” and made various other commitments. In reply, the Israeli Prime Minister informed him that, in the light of those commitments, ”the Governnlent of Israel has decided to recognize the PL0 as the representative of the Palestinian people”. The Israeli-Palestinian Interim Agreement on the West Bank and the Gaza Strip of 28 September 1995 also refers a number of times to the Palestinian people and its ”legitimate rights” (Preamble, paras. 4, 7, 8; Article II, para. 2; Article III, paras. 1 and 3; Article XXII, para. 2). The Court considers that those rights include the right to self-determination, as the General Assembly has moreover recognized on a number of occasions (see, for example, resolution 9;8/163 of 22 December 2003).”
https://www.icj-cij.org/files/case-related/131/131-20040709-ADV-01-00-EN.pdf
Ilmoita asiaton viesti
Väitinkin Palestiinan kansan olevan suhteellisen tuore ilmiö. Minulla ei tietenkään ole mitään sitä vastaan että Länsirannan arabit ovat ryhtyneet rakentamaan kansallista identiteettiään -67 jälkeen ja toki Israelkin tämän oikeuden heille suo samoinkuin oman valtion. Asian edistämiseksi olisi aluksi hyvä sopia keskenään rajoista joilla uusi valtio sijaitsee.
Ilmoita asiaton viesti
”f. Destruction of real and personal property.
– – –
Article 53 of the Fourth Geneva Convention states : “Any destruction by the Occupying Power of real or personal property belonging individually or collectively to private persons, or to the State, or to other public authorities, or to social or cooperative organizations, is prohibited, except where such destruction is rendered absolutely necessary by military operations.”
– – –
Another frequently invoked motive is the absence of the required construction permit from the Israeli Civil Administration. However it is well-known that this administration hardly ever delivers permits to Palestinians living in Area C.43 This contrasts with its conduct in respect of the illegal outposts established by Israeli settlers, which seldom give rise to actions against them.44”
– – –
https://www.eccpalestine.org/israels-obligations-as-an-occupying-power-under-international-law-its-violations-and-implications-for-eu-policy/
Rusila on myös väärässä siinä, että alue C olisi Israelin:
”77. Lastly, a number of agreements have been signed since 1993
between Israel and the Palestine Liberation Organization imposing various obligations on each Party. Those agreements inter alia required Israel
to transfer to Palestinian authorities certain powers and responsibilities
exercised in the Occupied Palestinian Territory by its military authorities
and civil administration. Such transfers have taken place, but, as a result
of subsequent events, they remained partial and limited.
78. The Court would observe that, under customary international law
as reflected (see paragraph 89 below) in Article 42 of the Regulations
Respecting the Laws and Customs of War on Land annexed to the
Fourth Hague Convention of 18 October 1907 (hereinafter ”the Hague
Regulations of 1907″), territory is considered occupied when it is actually
placed under the authority of the hostile army, and the occupation
extends only to the territory where such authority has been established
and can be exercised.
The territories situated between the Green Line (see paragraph 72
above) and the former eastern boundary of Palestine under the Mandate
were occupied by Israel in 1967 during the armed conflict between Israel
and Jordan. Under customary international law, these were therefore
occupied territories in which Israel had the status of occupying Power.
Subsequent events in these territories, as described in paragraphs 75 to 77
above, have done nothing to alter this situation. All these territories
(including East Jerusalem) remain occupied territories and Israel has continued to have the status of occupying Power.”
https://www.icj-cij.org/files/case-related/131/131-20040709-ADV-01-00-EN.pdf
Olen Mittlerin kanssa samaa mieltä, että Rusilan blogi on melkoinen rimanalitus puolueellisuuden avoimesta myöntämisestä huolimatta.
X
Ilmoita asiaton viesti
Näitä sodassa haltuun tulleita alueita on palautettu rauhansopimusten myötä vastapuolelle. Näin esimerkiksi Siinai Egyptille. Oslon prosessin tavoitteena on/oli että Israel vetäytyisi joiltakin Länsirannan alueilta Palestiinalaishallinnon ja Israelin keskinäisten neuvottelujen tuloksena. Tulosta ei kuitenkaan ole syntynyt joten tilanne on nykyisenkaltainen. Toki Oslon sopimukset – aikataulu poislukien – on mahdollista jatkossakin toteuttaa osapuolten niin sopiessa.
Ilmoita asiaton viesti
Harvinaisen paksua tekstiä Rusilalta, onko sitten niin ettei israelin tekemisiä voi puolustella kuin valehtelemalla ummet ja lammet.
Ilmoita asiaton viesti
Pointti on ettei Israelin tekemisiä tarvitse puolustella valehtelemalla.
Ilmoita asiaton viesti
Rusila: aina vain pahenee.
X
Ilmoita asiaton viesti
Israel on syntynyt kun juutalaiset väkivalloin tunkeutuivat palestiinalaisten maaperälle. Se oli puhdasta imperialismia kuten Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 1939. Onneksi silloin meitä Karjalan evakoita ei suljettu keskitysleireihin kuten Israel sulki palestiinalaisia Gazan rannikkokaistaleelle.
Saksalaisten leirit olivat joissakin suhteissa inhimillisempiä, ei sieltä kaiveltu tunneleita vapauteen.
Ilmoita asiaton viesti
Israel syntyi 1948 kun kansainvälinen yhteisö osoitti paikan juutalaisten kotimaalle. Ympäröivät arabivallat eivät tätä hyväksyneet vaan hyökkäsivät israelilaisten kimppuun itsenäistymistä seuraavana päivänä ja usein sen jälkeenkin. Sotien seurauksena osa alueen arabeista lähti evakkoon eikä ole suostunut tekemään rauhaa sotien voittajien kanssa. Suomessahan tosiasiat hyväksyttiin voittajien ehdoin, tehtiin rauha ja jatkettiin elämän rakentamista eteenpäin. Näin tulisi mielestäni toimia lähi-idässäkin.
Gaza loistohotelleineen on kyllä kaukana keskitysleireistä. Avustusrahaa on jäänyt yli sen verran että sitä voitiin miljoonatolkulla käyttää hyökkäystunneleiden rakentamiseksi Israeliin. Egyptiin johtavat salakuljetustunnelit puolestaan takasivat luksustuotteiden (mm varastetut? mersut) tuonnin Gazaan. Gazasta pääsee sitä paitsi pois aivan laillisestikin rajanylityspaikkojen kautta, vaikkapa nauttimaan Israelin erikoissairaanhoidon tasosta.
Näkemys siitä että sakasalaisleirit IIMS:ssa kaasukammioineen olisivat olleet inhimillisempiä on kyllä täysin vastakkainen oman näkemykseni kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Samalla pl181 syntyi myös palestiinan valtio. Samainen pl181 määrittelee myös israelin lailliset rajat. Sodilla tehtävät aluelaajennukset ovat yksiselitteisesti kv.lain vastaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Jotuseni, sinä syötät (ja syötät suoraan lapaan) samaa stooriasi kuin 15 vuotta sitten. Vielä kerran siis rautalangasta: PL242, 1967 konfliktin ratkaisun kulmakivi, jättää avoimeksi, miltä osin Israelin olisi vetäydyttävä sen haltuun (puolustus)sodassa jääneiltä maa-alueilta. Päätöslauselma edellyttää osapuolten välisiä, kahden välisiä, neuvotteluja alueiden ratkaisusta.
Ilmoita asiaton viesti
Sä oot yhtä uskonnon sekoittama kuin 15 vuottakin sitten. Geneven sopimukset määrittelee sen ettei sodilla valtiot aluelaajennuksia tee.
Israel on nuo sopimukset hyväksynyt. Tää on ainoa vastaus minkä sulle laitan, uskonnon sumentaman kanssa ei vaan pysty järkevää keskustelua käydä.
Ilmoita asiaton viesti
Jotuseni, 1) ainoa, joka tässä puhuu uskonnosta, olet sinä, 2) ymmärtänet itsekin, että kirjoittamasi täyttää asiattoman viestin perusteet.
Mainitsin sinulle PL242:n, se on kirjoitettu juuri niin kuin on, ja tarkoittaa sitä, mitä tarkoittaa. Siinä käsitellään kyseisten alueiden tulevaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
1) ainoa, joka tässä puhuu uskonnosta, olet sinä,
………………………..
Uskovaiset eivät halua paljastaa uskoaan koska se paljastaisi, että heidän motiivinsa on puhtaasti uskonnollinen, ei oikeudenmukaisuus tai ihmisoikeudet.
Ilmoita asiaton viesti
Israelilaiset taisivat tunkeutua alueelle n. 6000v sitten. Silloin siellä oli filistealaisia.
Mitään ”palestiinalaisia” siellä ei toki ollut, ennen kuin roomalaiset miehittivät Israelin kansan alueet ja nimittivät alueen ”Palestiinaksi”. Silloinkin tuon ”Palestiinan” oikeat ja alkuperäiset asukit olivat juutalaisia, Israelin kansaa.
Sitten paljon paljon myöhemmin alueelle vaelteli arabeja jotka nyt sitten viimeisen sadan vuoden aikana ovat alkaneet selitellä että itse asiassa maa kuuluisi heille.
Vähän vastaava tilanne, jos Suomeen viime vuosikymmeninä tulleet somalit julistaisivat, että he olisivat ainoita oikeita Suomen niemen, vaikka ”Suomalian” omistajia ja asukkaita.
Että sellainen kansa se ”palestiinalaiset”. Ja EU maksaa heidän terrotisminsa, siis me kaikki veronmaksajat maksamme.
Ilmoita asiaton viesti
Sitten paljon paljon myöhemmin alueelle vaelteli arabeja jotka nyt sitten viimeisen sadan vuoden aikana ovat alkaneet selitellä että itse asiassa maa kuuluisi heille.
…………………………….
Eikös oma synnyinmaa sitten kuulu palestiinalaisille niin kuin se kuuluu kaikille muillekin? Miksi he olisivat poikkeus?
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttiosiossa (tähän mennessä 20 kommenttia) on muutamia perusteltuja, tosiasioihin perustuvia kommentteja – kaikki nämä kommentit on kirjoittanut Ari Rusila.
Suomalaisina ja Unionimme jäsenvaltiona mekin tuemme verovaroillamme PA-hallinnon koulukirjojen vihakasvatusta. Tällaisesta, kustantamastamme oppikirjamateriaalista on raportoitu jo runsaat 15 vuotta sitten, mutta asiat eivät muutu. Tietoinen vihakasvatus taas osaltaan tuottaa terrorismia.
Intifada 2 aikoihin Israel (Shin Bet, poliisivoimat, puolustusvoimat) eivät välttämättä olleet valmiina myös estämään Israeliin ja sen väestöön kohdistettua terrorismia. Nykyään ennalta ehkäisy toimii paremmin ja aikaa sitten Israelissa on arvioitu, että noin 90 prosenttia aiotuista/suunnitelluista terroriteoista paljastetaan ennen niiden toteuttamista. Yritteliäisyyttä ei siten puuttune nytkään, vaikka estetyt teot eivät juuri uutisiin päädykään.
Ilmoita asiaton viesti
Perustellut, tosiasioihin perustuvat kommentit ovat aika lähellä vaihtoehtoisia faktoja, mitä myöskään Rusila ei kiistä:
”Lainaus profiilibiostani: ”…en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen”. Verkkojulkaisussani pyrin uutisaiheet esittämään neutraalisti ja mikäli aiheesta on jotain omaa (yksipuolinen ja ehkä puolueellinenkin näkökulma) sanottavaa niin merkkaan ne Op-Ed merkinnällä.”
X
Ilmoita asiaton viesti
Tässä voi hyvinkin olla perää sillä Popperin valonheitinteoriaa soveltaen oletan todellisuuden hahmottuvan useista eri näkökulmista joista jotakuta aihetta tarkastellaan. Kuten vaikka usean majakan valo vilauttaa aina jonkin yksityiskohdan kohteesta niin näitä havaintoja yhdistämällä saataneen tarkempi synteesi kyseisestä kohteesta. Näin myös mahdollisesti provosoiva kirjoitus voi dialogin ja vastaväitteiden kautta syventyä aiempaa paremmaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Fiat lux, tulkoon valo.
Valo ja vastavalo. Vastavalo myös häikäisee ja valonarkuus tuottaa vaikeuksia hyväksyä lisääntyvää valovoimaa. Valovoima taas on samaa kuin asioiden perinpohjainen tutkiminen ja myös tulosten osoittaminen. Osoitetun vastaanottaminen on sitten oma lukunsa.
Ilmoita asiaton viesti
Näin myös mahdollisesti provosoiva kirjoitus voi dialogin ja vastaväitteiden kautta syventyä aiempaa paremmaksi.
…………………………………..
Sinun jatkuvat valheesi asian tiimoilta kertovat vain sen, että sinä et edes rauhaa halua.
Totuuden tunnustaminen on rauhan edellytys.
Ilmoita asiaton viesti
Näytäpä yksi valhe niin keskustellaan lisää.
Ilmoita asiaton viesti
Näytäpä yksi valhe niin keskustellaan lisää.
………………….
Puhut jostain Oslon sopimuksesta, että se olisi joku pätevä asiakirja minkä mukaan pelataan.
Höpö höpö.
YK on sen jo mitätöinyt ja pitää yksiselitteisesti Israelia miehitäjänä jolla ei ole mitään valtuuksia vuoden -67 rajojen ulkopuolelle.
Ilmoita asiaton viesti
Ahaa, siis Oslon sopimus ei olisi pätevä asiakirja. Sopimushan on osa rauhanprosessia 1993-2000 ja tässä yleiskuvausta wikistä:
Israel ja PLO aloittivat salaiset neuvottelut vuoden 1993 alussa Oslossa. Saman vuoden syyskuussa PLO:n johtaja Jasser Arafat lähetti kirjeen Israelin pääministeri Jitzhak Rabinille, jossa hän ilmoitti PLO:n tunnustavan Israelin oikeuden olemassaoloon ja luopuvan terrorismista. Syyskuun 13. päivä Rabin ja Arafat allekirjoittivat Washingtonissa periaatesopimuksen, joka perustui Oslossa käytyihin neuvotteluihin. Sopimuksessa Israel ja PLO sitoutuivat kahden valtion ratkaisuun, johon ne pyrkivät 1990-luvun mittaan useissa neuvotteluissa. Rabin ja Arafat saivat rauhanponnisteluistaan Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1994.
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin–Palestiinan_konflikti#1993–2000:_Oslon_rauhanprosessi)
Edelleenkin Oslon sopimus on nähdäkseni kansainvälisen yhteisön kannalta lähtökohta, sopimuksessa tunnustetaan palestiinalaisille oikeus omaan valtioon ja juuri tämä ns Kahden-valtion malli on edelleenkin neuvottelupohjana.
Jos siis Oslon sopimus on mielestänne valhe ja mitätöity niin mielelläni näkisin tästä mitätöinnistä lähdeviitteen.
Ilmoita asiaton viesti
Oslon sopimus ei toteutunut kun israel ei sitä halunnut toteuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Oslon sopimuksen aikataulu ei ole toteutunut koska osapuolet eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen mm rajoista. Joiltakin osin sopimusta toteutetaan edelleen kuten vaikkapa Fatahin ja Israelin turvallisuuselinten yhteistyötä.
Ilmoita asiaton viesti
Oslon sopimuksen aikataulu ei ole toteutunut koska osapuolet eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen mm rajoista.
………………………..
Rajat ovat jo YK:ssa määritelty mutta Israel ei suostu lopettamaan miehitystä ja luopumaan siirtokunnista.
Palestiinalaiset ovat YK:n päätöksen hyväksyneet joten syy on yksin miehittäjässä, eli Israelissa.
Ilmoita asiaton viesti
Rajoja ei ole määritelty vaan on sovittu siitä että Israel vetäytyy joiltakin valloittamiltaan alueilta, tarkka rajalinja jätettiin osapuolten välisten neuvottelujen tulokseksi ja tätä määrittelyä on nyt suoraan ja välittäjien toimesta odoteltu yli pari vuosikymmentä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos siis Oslon sopimus on mielestänne valhe ja mitätöity niin mielelläni näkisin tästä mitätöinnistä lähdeviitteen.
………………………..
YK:n päätökset on korkein elin mikä päättää asiasta ja sen päätös on jo mitätöinyt kyseisen ”sopimuksen”.
”Sopimus” on lainausmerkeissä siksi koska se on kyhätty miehittäjän ehdoilla. Sitä paitsi sen piti johtaa Israelin vetäytymiseen miehitetyiltä alueilta mutta Israel on vain lisännyt siirtokuntiaan niin kuin hyvin tiedät.
Valheet ja vääristelyt ovat Israelin puolustajien ainoa keino puolustaa asiaansa.
Ilmoita asiaton viesti
JM: ”YK:n päätökset on korkein elin mikä päättää asiasta ja sen päätös on jo mitätöinyt kyseisen ”sopimuksen”.”
Ja saisikohan tästä mitätöinnistä lähdeviitteen? Kumma kyllä sopimuksen ytimenä ollutta ”kahden-valtion” mallia ajavat niin YK, EU kuin kansainvälistä yhteisöä edustava kontaktiryhmäkin ja vieläpä tänä päivänä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja saisikohan tästä mitätöinnistä lähdeviitteen?
…………………………..
Tässä paras minkä löysin nopeasti, eli YK:n turvaneuvoston päätös joka on korkein mahdollinen kansainvälisen lain päättävä elin ja kumoaa täten kaikki muut päätökset.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201612272200045892
Ilmoita asiaton viesti
Eli turvaneuvosto ei pidä Israelin uudisasutustoimintaa – siirtokuntia – suotavana toimintana ja Israel vähät välittää tästä. Päätöksessähän ei edes mainita Oslon prosessia tai sitä koskevia sopimuksia puhumattakaan niiden mitätöinnistä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei, kun turvaneuvosto pitää siirtokuntia laittomina, ei suotavina 🙂
Ja Rusila ottaa nyt lusikan kauniiseen käteen ja rupeaa selvittämään mikä ero on lailla ja sopimuksella.
Ilmoita asiaton viesti