Iran kehittämässä ballistista ydinohjusta

USAlaisen Hudson Instituten  haastattelussa pääministeri Benjamin Netanjahu vahvisti, että Iran kehittää mannertenvälistä ballistista ohjusta mahdollisesti aiemmin valmistuneen Shahab 3 -ohjuksen pohjalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Israelin pääministeri antoi tällaisen vahvistuksen joskin Israel Defense julkaisun aiempi raportti oli jo varoittanut tästä. Tällaisen ohjuksen kantaman oletetaan olevan vähintään 5500–12 000 km.

Ensimmäinen vihje tuli esiin vuonna 2011 Iranin ohjusohjelman kehittämisen avainhenkilö Hassan Tehrani Moghaddamin kuoleman yhteydessä. Moghaddam kuoli salaperäisessä räjähdyksessä marraskuussa 2011 kehittäessään suurta kiinteän polttoaineen moottoria, joka ei tuolloin ollut sopiva mihinkään tunnetulle ohjukselle Iranissa.

On syytä mainita, että Mossadin Iranista tuoma ydinarkisto sisälsi aikanaan hyvin vähän materiaalia Iranin ohjusten kehittämisestä, joka on silti olennainen osa sotilaallista ydinohjelmaa. Arkisto sisältää Iranin ”Plan Amad’in” (Iranin 2000-luvun alkupuolella tapahtunut ydinaseohjelma) asiakirjoja, joista osa liittyi ydinkärjen integroimiseen Shahab 3 ohjukseen. Tämä oli haasteellinen tehtävä vaatien huomattavaa tutkimusta ja suunnittelua sen varmistamiseksi, että taistelupää selviää lennosta ja saavuttaa tavoitteen. Toisaalta Shahab-3 -ohjusten asiantuntijat olisivat olleet SHIG: ssä (Shahid Hemat Industrial Group) jolloin asiakirjat eivät välttämättä olisi sijainneetkaan takavarikoidussa arkistossa. 

Shahab-3 infograafi. Credit: The Washington Post

SHIG lienee kehittänyt Shahab -ohjuksesta uudempia ja pidempikantoisia versioita. Läntisten tiedustelulähteiden mukaan Iranilla oli vuonna 2017 vajaat 50 laukaisualustaa Shahab -ohjuksille. Shahab-5 pohjautui Pohjois-Korean Taepodong-2, sen kantaman versiosta riippuen 4000-10000 km ja taistelukärjen paino 700-1000 kg. Shahab-6 pohjautui samoin pohjois-korealaiseen teknologiaan sen kantaman arvioidaan olevan jopa 12 000 km.  Todettakoon, että em ohjuksista on useita eri variaatioita kustakin.

Liittyneekö Netanjahun aihetta koskevaan julkiseen ilmoitukseen vai ei, Iranin ydinsopimuksen osapuolina olevat Euroopan maat ovat nyt vaatimassa sopimuksen laajentamista myös ohjusten alalle ilmeisesti ymmärrettyään Iranin ohjukset voivan saavuttaa myös Euroopan.  Ylipäätään EU:n ja erityisesti USAn ulko-/turvallisuuspolitiikan merkittävistä haasteista vuoden 2021 alkupuoliskolla on neuvottelut Iranin kanssa sen ydinohjelmasopimuksen päivittämisestä, neuvotteluja lännen osalta helpottanee seikka ettei kyse enää ole vain Israelin turvallisuudesta.

Liite:

Israelin ohjustorjunta kehittyy

Toisaalla Israelin ohjuspuolustusjärjestö (IMDO), joka on puolustusministeriön puolustusalan tutkimus- ja kehitystoiminnan osasto, on yhdessä Yhdysvaltain ohjuspuolustusviraston (MDA) kanssa suorittanut menestyksekkäästi David Sling-asejärjestelmien reaaliaikaisen laukaisutestit simuloituja risteily- ja ballistisia ohjuksia vastaan. Testejä johti Rafael Advanced Defense Systems Keski-Israelin testialueelta, johon osallistuivat Israelin ilmavoimat ja laivasto.

Testisarjan puitteissa IMDO ja Rafael osoittivat myös onnistuneesti Iron Dome -järjestelmän kykyä siepata erilaisia uhkia, mukaan lukien UAV:t ja risteilyohjukset. Testi osoitti myös monikerroksisen ilmapuolustusmekanismin (Arrow, David’s Sling ja Iron Dome) yhteentoimivuuden. Tämä osoittaa, että järjestelmät pystyvät sieppaamaan uhkia samanaikaisesti konfliktin aikana.

Lähteenä mm: IsraelDefense


Kirjoitus ensinnä ilmestyi  Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa.

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu