Iranin kyberhyökkäys pyrki myrkyttämään Israelin vesijärjestelmän kloorilla

Jo aiemmin raportoidusta 24.-25. huhtikuuta 2020 tapahtuneesta Iranin kyberhyökkäyksestä yhdysvaltalaisten palvelimien kautta useisiin Israelin vesi- ja jätevesilaitosten johto- ja kontrollijärjestelmiin kohdistuneesta iskusta on nyt saatu lisätietoa.
Britanian Financial Times siteerasi 5.5.20 nimeämättömiä läntisiä tiedustelupalveluja kertoen iskun tavoitteena olleen Israelin vesi-infrastruktuurin ohjausjärjestelmien manipulointi siten, että veteen olisi lisätty merkittävä määrä klooria. Onnistuessaan tämä olisi laukaissut pumppuasemien automaattisen sulkemisen katkaisten vedentulon kymmeniin tuhansiin siviilitalouksiin samalla saattaen useat ihmiset hengenvaaraan ja sadat sairastumaan.
Raportin mukaan Iran ohjasi haittakoodin yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten palvelimien kautta Israeliin. Raportti julkaistiin muutama päivä sen jälkeen kun Israelin kansallisen kyberdirektoraatin päälikkö Yigal Unna piti puheensa CybertechLive Asia -konferenssissa.
Israel katsoi Iranin ylittäneen ”punaisen linjan” iskiessään siviiliyhteiskunnan rakenteita vastaan. Vastaisku toteutettiin 9. toukokuuta 2020 hienostuneena kyberhyökkäyksenä Iranin suurimpaan ja nykyaikaisimpaan Bandar Abbasin kaupungin Shahid Rajaee -satamaan seurauksenaan sataman äkillinen ja selittämätön pysähtyminen koko logistiikkajärjestelmän kaaduttua.
Lähde: IsraelDefense ja aiheesta aiemmin Israel kyberpuolustuksen suurvalta
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=LnHCcGMjgPs]
Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel -verkkojulkaisussa
Tuolla on riehuttu iät ja ajat
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin monikaan Lähi-Idän asiota täällä lukee ja kommentoi. Mutta onhan siellä suuri ero Israelin ja Muslimien välillä kultuurierot. Israelissa naiset ovat täysin vapaita ja taas toisella puolellla vaiennettuja mustissa kulkevia aaveita.
Ilmoita asiaton viesti
Mainittakoon että Israelin väestöstä yli 20% on arabeja ja/tai muslimeja ja viimemainitut ovat vapaita harjoittamaan omaa kulttuuriaan. Ero on suurempi sitten Israelin ja lähinaapureiden kesken on sitten kyse naisten oikeuksista, suhtautumisessa erilaisiin vähemmistöihin, demokratiassa, lehdistön vapaudessa jne. Eroja lisää löytyy niin keskimääräisen tulotason, tieteen, julkisten palvelujen, ympäristön suojelun ja uusiutuvien energialähteiden muodossa ihan vaan esimerkkinä.
Ilmoita asiaton viesti
Miten Rusila valkopesee Israelin Iraniin suuntaamaan Styxnet-haittaohjelmaoperaation? Oliko tämä nyt sitten kosto?
Eikö itse asiassa ole vain hyvä, että näitä tietojärjestelmiä koetellaan aika ajoin?
Näin niistä tulee ajan kanssa toimintavarmempia, virheettömämpiä ja turvallisempia.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Stuxnet-operaatiota ei tarvitse valkopestä koska se kohdistui Israelin uhaksi kokemaa Iranin ydinohjelmaa vastaan. Sen sijaan vesijärjestelmään kohdistunut isku tavoitteli siviilien myrkyttämistä. Sinänsä on hyvä koetella tietojärjestelmiä mutta ihmisten ei silloin tarvitsisi mielestäni olla koekaniineja. Israelissa on järjestetty monia ns hackatoneja joissa viranomaiset ovat kutsuneet hakkereita etsimään aukkoja eri järjestelmissä niinde turvallisuuden parantamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti