Israelin laivaston taisteludoktriini muuttumassa uusien alusten myötä

Ensimmäisen neljästä Saksassa valmistetusta Sa’ar 6-luokan Israelin laivaston sota-aluksesta (kutsutaan Mageniksi) telakoituminen merivoimien tukikohdassa Haifassa on virstanpylväs Israelin laivaston kehityksessä. Näiden alusten saapuminen paitsi antaa Israelille uusia valmiuksia puolustaa kriittisiä offshore-energiavarojaan vihollisten täsmäohjuksia vastaan myös muuttaa merivoimien aiempaa avomeri- (Blue Waters) taisteludoktriinia uudeksi rannikkovesi- (Brown Waters) doktriiniksi.
INS Magen, saksalainen Sa’ar 6-luokan sotalaiva, saapui Haifan meritukikohtaan joulukuun alussa 2020. INS Oz liittyy siihen tämän vuoden heinäkuussa, INS Atzmaut ja INS Nitzhahon puolestaan saapuvat syyskuussa ja marraskuussa 2021.
Saa’ar 6
Laivat on rakentanut saksalainen laivanrakentaja Thyssenkrupp ja ne ovat voimakkaasti modifioitu versio aiemmasta Braunschweig -luokan korvetista. Alusten suunnittelu toteutettiin läheisessä yhteistyössä Israelin laivaston insinöörien kanssa. Jokaisen aluksen tuotanto maksaa $400 miljoonaa ja Saksan hallitus vastaa kolmanneksesta kustannuksista.
Laivoilla olevat taistelujärjestelmät asennetaan niiden saapuessa Israeliin; 95% asejärjestelmistä valmistetaan Israelissa, ja monet niistä ovat täysin uusia nykypäivän uhkia varten kehitettyjä. Uusilla aluksilla on enemmän tulivoimaa neliömetriltä kuin millään aiemmalla tämän kokoluokan aluksella maailmassa, 2000 tonnin 90 metriä pitkälle alukselle on pakattu merkittävä tulivoima.
Kullakin Sa’ar 6 -aluksella on kaksi edistynyttä ilmapuolustusjärjestelmää: Rafaelin laivastoa varten versioitu ”Iron Dome”, ”David’s Sling” ja Israel Aerospace Industriesin Barak 8 -ohjus. Yksi IAI-Elta: n valmistama tutka puolestaan ohjaa laivalla olevia puolustusjärjestelmiä. Sama tutka pystyy havaitsemaan kaukaa sekä ballistiset että risteilyohjukset. Alukset varustetaan myös edistyneillä elektronisen sodankäynnin ominaisuuksilla – kuten häiveominaisuus – vihollisen ammuksia vastaan.
Alusten komento- ja hallintajärjestelmä integroi kaikki laivalla olevat järjestelmät, hyödyntää tekoälyä ja rakentaa elävän taktisen kuvan. Ohjusjärjestelmien tukena ovat myös perinteisemmät 76 mm:n kaliiperiset aseet ja Rafaelin valmistamat Typhoon-kauko-ohjattavat aseet.

Israel aiempaa riippuvaisempi merestä
Samanaikaisesti uhkien kanssa Israelin riippuvuus merestä ei ole koskaan ollut suurempi, ja sen on tarkoitus kasvaa entisestään tulevina vuosina. Tamarin offshore-lautat sijaitsevat Gazasta länteen Israelin talousvyöhykkeellä, kun taas Leviathan on Haifan rannikon ulkopuolella. Karishin ja Taninin kaasukentät sijaitsevat Leviathanista pohjoiseen Välimerellä. Lautat toimittavat nesteytettyä maakaasua rannikolle, missä ne muunnetaan sähköiksi voimalaitoksissa. Noin 70% Israelin sähkönkulutuksesta perustuu nyt maakaasuun, ja siirtyminen hiilestä pois kohti kaasua on infrastruktuurin muutosten vuoksi periaatteessa peruuttamatonta.
Noin puolet Israelin makeasta vedestä tulee Välimereltä viiden suolanpoistolaitoksen kautta, ja kahden muun odotetaan tulevan verkkoon lähivuosina.
Suurin osa Israelin tuonnista saapuu myös meren kautta. Niihin kuuluu 90% maan vehnästä, 300 000 ajoneuvoa vuodessa ja joukko raaka-aineita on riippuvaisia turvallisista meritiestä lentoliikenteen sijaan. Konttikuljetukset edustavat tuontimäärää, jonka kanssa rahtikoneet eivät voi kilpailla. Merireitit ja satamat ovat siten kriittisempiä Israelin päivittäisen rutiinin kannalta kuin lentorahti.
Yom Kippurin sodan aikainen ilmasilta kuljetti hätäapuvälineitä ja asemateriaaleja Israeliin, mutta vastasi vain 10% Israelin hätäaputarvikkeiden tuonnista vuoden 1973 konfliktissa. Suurin osa tarvikkeista tuli meren kautta.
Nykyään Haifan satama hoitaa tuonnin 53 prosenttia, Ashdodin 43 prosenttia ja Eilatin noin 4 prosenttia. Pieni Eilatin satama on kriittinen, koska se edustaa eteläistä ulostuloa Punaisenmeren kautta. Meri on edelleen Israelin pisin raja ja sen tärkein energian- ja veden lähde sekä tavarantuonnin väylä.

Uhat
Hizbollahin ammusarsenaali, joka on suurempi kuin useimpien Naton armeijoiden, edustaa ensisijaista tavanomaista uhkaa Israelin turvallisuudelle. Iranin tukemassa terrori-armeijassa on arvioitu olevan noin 130 000 rakettia ja ohjusta, mukaan lukien Syyriasta saatu yliääninen Yakhont-pinta-merimaali -risteilyohjus, Hizbollah myös kehittää tarkkoja ballistisia ohjuksia Iranin tuella.
Hamas ja Islamilainen Jihad Gazassa puolestaan rakentavat omaa ballistista rakettivalmiuttaan ja myös drooneja, jotka voivat haastaa offshore-lautat. Iranin Quds-joukot puolestaan voivat käyttää omia voimiaan Syyrian rannikolle suuntautuvissa iskuissa kuin myös mahdollisesti Syyriaan jo siirrettyjä risteilyohjuksiaan.
Uusi taisteludoktriini
Magenin saapuminen merkitsi Israelin laivaston siirtymistä uuteen taisteludoktriiniin, joka soveltuu edeltäjäänsä paremmin 2000-luvun uhka-alueelle. Uuden strategian mukaan laivastolla on huomattavasti suurempi rooli viholliskohteiden nopeassa havaitsemisessa ja torjumisessa jo rannalle. Tämä merkitsee siirtymistä laivastoa vuoden 1973 sodasta hallinneesta avomeri (Blue Water) -taisteludoktriinista rannikkovesi (Brown Water) doktriiniin, jossa painopiste siirtyy kohden meri-maa -taistelutilanteita.
Yom Kippurin sota oli ensimmäinen kerta, kun israelilaiset ja vihamieliset alukset ampuivat ohjuksia toisiinsa merellä. 6. lokakuuta 1973 Latakiyan taistelussa Israel pani onnistuneesti täytäntöön aikansa opin, joka vaati pieniä, nopeita aluksia, jotka kuljettivat suhteellisen lyhyen kantaman ohjuksia ja aseita iskemään vihollisen aluksia vastaan täydellä nopeudella.
Vuoden 2006 toinen Libanonin sota teki selväksi, että laivaston on aika päivittää oppiaan. Kun Sa’ar 5 -luokan fregatti INS Hanit sai osuman Hizbollahin rannasta ampumasta ohjuksesta, laivasto näki, että asiat olivat muuttuneet; täsmäohjukset ja uudentyyppiset raketit altistivat Israelia sekä maalla että merellä ja kun samaan aikaan puolustusteollisuus ryhtyi muuttamaan pinta-pinta-ohjuksia maa-meri-ohjuksiksi,päätyi osa näistä ohjuksista vastustajille. Hamas puolestaan investoi voimakkaasti merihyökkäyksiin mm rakentamalla vedenalaisia tunneleita sukelluskommandojen lähettämiseen mereltä Israeliin.
Merivoimien uusi rannikkodoktriini perustuu yhteenliitettävyyteen, mikä tarkoittaa mm yhteisen ilmatilannekuvan luomista laivaston ja Israelin ilmavoimien välille. Tuloksena on, että Israelin ilmapuolustusverkkoja ruokkivat samat anturit maalla ja merellä ja lisäksi maavoimat voivat myös syöttää tietoja tähän yhteiseen verkkoon ja käyttää sitä iskukohteiden määrittelyyn ja iskuihin myös mereltä käsin. Sa’ar 6: n edistykselliset tutka- ja häirintäominaisuudet niiden yhteydet muiden aselajien puolustusverkkoihin muodostavat keskeisen perustan uudelle yhteentoimivuuden tasolle.
Laivasto ja strategia ajantasaistettu
Rutiiniaikoina Sa’ar 6 -alukset suorittavat partioita ja operatiivisia tehtäviä. Hätätilanteissa he suuntaavat nimetyille puolustusalueille suojaamaan energialähteiteitä ja -laitteita. Alusten tutka- ym järjestelmät antavat mahdollisuuden havaita, välittää ja vastaanottaa maalla olevia uhkia ja myös iskeä kyseisiin kohteisiin, jos niitä pyydetään.
Israelin laivaston koko on suhteellisen pieni. Laivaston etuna kuitenkin on suuri joustavuus merkiten operatiivisia tehtävin ulottuvan laajemmalle kuin pelkkien itäisen Välimeren energiakenttien suojaamisen. Sa’ar 6 -alukset voivat viipyä merellä pidempään ja purjehtia kauempana kuin edeltäjänsä, joten he voivat toimia aiempaa aktiivisemmin Israelin merirajojen turvaamisessa ja merireittien puolustamisessa. Uuden taisteludoktriinin ja siihen liittyvän yhteistoimintamallin avulla laivasto voivat osallistua aktiivisesti niin Israelin sotien väliseen kampanjaan kuin myös tarvittaessa taistelutilanteisiin niin maalla kuin merellä.
Lähteenä mm BESA Center Perspectives Paper No. 1,893, January 19, 2021
Kirjoitus ensinnä ilmestyi Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa.
Voisiko Ari Rusila vielä selventää, miksi Saksan valtio maksaa alusten kustannuksista yhteensä lähes 600 miljoonaa dollaria, eli lahjoittaa yli yhden aluksen hinnan Israelille?
”Jokaisen aluksen tuotanto maksaa $400 miljoonaa ja Saksan hallitus vastaa kolmanneksesta kustannuksista.”
Onko kysymys edelleen lähes sata vuotta vanhasta syyllisyydestä vai härski veto saada valmistus saksalaisille telakoille eli telakkatukisäädösten kiertäminen?
Ilmoita asiaton viesti
Tilauksen yhteydessä (2015) reuters uutisoi subventiosta näin:
The German government will pay 115 million euros towards the cost. As part of its atonement for the Nazi Holocaust, Germany is committed to Israel’s security and has often helped pay in the past for the cost of military equipment such as submarines. Thyssen Krupp also committed to buy 700 million shekels ($181 million) worth of Israeli goods under the contract. https://www.reuters.com/article/germany-israel-warships-idUSL5N0Y21IL20150511
Trickle-down economics saattaa hyvinkin olla taustalla miksi telakkaa tuetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kari, kts. tuosta alempana.
Pakko palata niihin Suomen omiin lihaksiin. Jos aiomme pärjätä Venäjää vastaan puhtaasti omillamme, niin pitäisi satsata puolustukseen saman verran kuin Israel. Israel saa USA:sta ja näemmä Saksastakin aseita toverihintaan ja aivan vastikkeetontakin tukea. Jos aikoisimme hankkia ja säilyttää markkinahintaan samantasoiset puolustusvoimat kuin Israelilla, niin siihen pitäisi laittaa vuosittain neljäsosa bruttokansantuotteestamme. Siksi Naton jäsenyys on järkevin vaihtoehto, vaikka meidän onkin syytä nostaa puolustusmenojen osuus bkt:stä 2 prosenttiin nykyisestä 1,5 prosentista.
Ilmoita asiaton viesti
Holodnaja Pravda
Kiitos blogisti Ari Rusilalle hyvästä artikkelista.
Israelin puolustusvoimat ja kyky versus Suomen puolustusvoimat ja kyky.
Israelin pinta-ala on 21000 km² josta Negevin autiomaan osuus on 12000 km². Suomen pinta-ala on 340000 km², joten koko Israel mahtuu alueelle, Hanko – Kotka – Lappeenranta – Turku – Hanko.
Vino puolisuunnikas, jossa Israelin Välimeren rannikko on Suomenlahden Hanko (punainen pommi) – Kotka linja. Israel on ikään kuin ”Kyljellään” Suomen kartalla. https://www.google.com/maps/place/Hanko/@60.1849747,24.2422504,529809m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x468ce25ff02c47e5:0x319e5f55f98a2441!8m2!3d59.8283489!4d22.9658712
Israelissa on yleinen asevelvollisuus, vuosittain palvelukseen määrätään noin 120000 asevelvollista, joista noin puolet on miehiä ja puolet naisia. Miesten palvelusaika noin 3 vuotta ja naisilla noin vuosi. Suomessa asepalvelukseen kutsutaan vuosittain yhteensä noin 20000 henkilöä.
Suomen puolustusbudjetti vuodelle 2021 on € 4.8 miljardia euroa eli yli 2 % BKT’stä kuten Nato suosittelee.
Israelin puolustusbudjetti on vuosittain noin $ 20 miljardia dollaria ja tähän ei sisälly ”Setä Samulin” maksama $ 3-4 miljardin dollarin vuosittainen tuki.
Suora vertailu kahden maan välillä on siis lievästikin kyseenalaista mutta eittämättä erittäin mielenkiintoista.
Israelin puolustusvoimista lisää.
Lähteet. Israelin puolustusvoimien erittely. https://www.globalfirepower.com/country-military-strength-detail.asp?country_id=israel ,
Israelin ilmavoimien kalusto. https://www.wdmma.org/israeli-air-force.php ,
Israelin maavoimien kalusto. https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_equipment_of_the_Israel_Defense_Forces ,
Israelin merivoimien kalusto. https://en.wikipedia.org/wiki/Israeli_Navy#Forces
Bwt. Yhdysvallat osti Israelilta kaksi Iron Dome -ilmapuolustusohjusjärjestelmän patteristoa, jotka tutkitaan erittäin tarkasti ja selvitetään mm. kuinka ne sopisivat osaksi USA’n omaa tulevaa alueellista ohjuspuolustusjärjestelmää. https://www.armyrecognition.com/defense_news_january_2021_global_security_army_industry/israel_delivers_second_iron_dome_air_defense_missile_system_to_us_army.html
Israelin itse lisävarustelema F-35 Adir on jopa tehokkaampi kuin USAF’n oma malli. https://nationalinterest.org/blog/buzz/why-israel-has-best-version-f-35-stealth-fighter-period-77821
Laivue-2020 korveteissa ja Hamina-luokan ohjuslautoissa on Israelilaiset Gabriel-ohjukset. Nämä pitää saada myös Suomen rannikkopuolustuksen käyttöön pyörälaveteille. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006527501.html
Gripen E/F (EAJP) ja GlobalEye. http://www.lentoposti.fi/uutiset/saab_gripen_e_ja_globaleye_hx_challengessa_h_vitt_j_n_siipiripustimessa_uusi_eajp_s_ili
Suomen uusi ilma- ja ohjustorjuntahanke etenee, mukana kaksi Israelilaista versiota. https://www.lentoposti.fi/uutiset/puolustusvoimien_ilmatorjuntakyvyn_itsuko_hanke_etenee_tarjouspyynn_t_l_hetettiin_valmistajille
Suomi on sotilaallisesti Pohjanlahden-Suomenlahden ja Itämeren osalta ”Saari” jonne mahdollinen merkittävä materiaaliapu kriisitilanteessa voi tulla vain meritietä.
Missä on Naton heikkous? Aika on puolustussodan korttipelin jokeri. Naton nopeantoiminnan joukot, 60 päivää ja vasta sitten on toimintakykyä. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006540441.html
Suomen turvallisuus ja puolustusratkaisuista sekä niiden resursseista päätetään eduskunnassa ja hallituksessa Helsingissä.
Ei Pentagonissa, Washingtonissa tai Naton Brysselin pääkonttorissa, Moskovan Kremlistä puhumattakaan.
Otšen horošo, pozhalujsta Tovarištš
”Vuan eihän myä ilkijät, itepääset ja ihtenäeset Tšuhnat mihkään Natohon lähetä. Myöhän puolustetaan Ruotsia viimoseen hurjaan Tšuhnaan asti.”
Ilmoita asiaton viesti
Muutama huomio Israelista jotka itseäni pistivät silmään:
Kun armeijan koko on noin 170 000 sotilasta niin näistä asevelvollisia kerrallaan on noin 120 000 ja koko henkilöstö on sitten Jom Kippurin yllätyksen jälkeen nopeassa valmiudessa, lomillakin aseet mukana eli joukkoja on riittävästi käytössä millä rintamalla tahansa. Miehet palvelevat kolmisen vuotta, naiset 21 kuukautta eli porukka myös oppinee jotakin kun reserviläistenkin pitää päivittää osaamistaan.
Tämän lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että armeijan ohella Israelissa on myös vapaaehtoista (ase)koulutusta siviileille. Koulutuksella annetaan valmiuksia muodostaa 2, 4 tai 6 hengen SWAT tiimejä jotka voivat nopeasti operoida erilaisissa toimintaympäristöissä. Koulutuksen keskeisimpiä elementtejä ovat nopeus, tarkkuus ja tiimityö ja yksilöitä pyritään kouluttamaan mahdollisimman vaistomaiseen toimintaan. Näin esimerkiksi siviileihin kohdistuvissa terrori-iskuissa nämä koulutetut siviilit, turvamiehet, vartijat ym ehtivät usein hoitaa tilanteen ja hyökkääjät ennen poliisin tai armeijan paikalletuloa.
Jotkut näistä siviilien paikallisista yksiköistä muodostavat ns paikallisen valmiusjoukon ( Counter Terrorist Rapid Response Units – Kitat Koninut, myös Local Counter Terrorist Units) ja muutama vuosi sitten Knesset hyväksyi yksimielisesti näiden yksiköiden lukemisen täydeksi IDF:n reserviyksiköiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tarkoittanette Suomea koskien. Jenkeissä puolestaan olettaisin tämänkaltaista koulutusta annettavan enemmän yksilöpohjalta ilman tätä ryhmätyöulottuvuutta ja näistä ”vigilanteista” kokemukset taitavat olla enimmäkseen kielteisiä. Israelissa linja on jenkkejä tiukempi ja esimerkiksi aseluvan saa lähinnä vain reilusti täysi-ikäiset, ilman rikosrekisteriä vähintään kolme vuotta maassa asuneet hepreankieliset henkilöt.
Ilmoita asiaton viesti
Israelin on ollut pakko investoida puolustukseen koska maahan on ulkopuolelta hyökätty itsenäistymistä seuranneen yön jälkeen jatkuvasti. Viime vuosina puolustusbudjetin osuus bkt:stä on ollut noin 5,5%. Todellisuudessa olettaisin käytännön osuuden olevan huomattavasti suurempi puolustusta tukevan ekosysteemin (koulutus, yrityspuistot) laajuuden vuoksi. Yhdysvallat on vuosittain tukenut miljardiluokan rahoituksella liittolaistaan.
Israelin kauppatase on hyvinkin positiivinen koska maasta viedään pääosin korkeasti jalostettuja tuotteita kuten huipputekniikkaa, lääkkeitä eikä Israeliin suuntautuvan matkailunkaan merkitys ole vähäinen.
Ilmoita asiaton viesti
Näin itse tulkitsen koska meillähän on ympärillä suhteellisen pragmaattista porukkaa/valtioita kun taas Israelia ympäröi teokraattisia, fundamentalistisia, radikaaleja voimia joilla myös on kapasiteettia aiheuttaa suurta tuhoa.
Ilmoita asiaton viesti
Armeija ja/tai sitä lähellä olevat tahot tutkivat ja kehittävät paljon eri alojen tekniikkaa ja sitä hyödynnetään kaupallisesti.
Taitaa olla mahdollista suorittaa asepalvelus tutkijana tai hakkerina yms.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, Israelissa yliopistokampuksen välittömässä läheisyydessa esimerkiksi Beer Shevassa on IDF:n (muistaakseni kyberturvallisuuden) kehitysyksikkö ja armeija voi rekrytoida tälläkin alalla tuhansista osaajista halutuimmat. Moni start up kaupallistaa joko yliopiston tai armeijan piirissä hankittua osaamistaan. Ja esimerkiksi tiedustelupalvelu Mossadilla on oma investointirahasto josta avoimesti voi hankkia rahoitusta ko virastoa kiinnostaviin hankkeisiin.
Ilmoita asiaton viesti