Israelin sotilastiedustelun päivitetty arvio Iranin ydinaseohjelmasta

Aman – Israelin puolustusvoimien sotilastiedustelun (MI – אגף המודיעין) osasto julkaisi vuotuisen arvionsa maan kohtaamista alueellisista uhista. Iran ja sen ydinaseohjelma on näistä uhista edelleen merkittävin.
MI: n mukaan Iranissa on nyt 1300 kg uraania rikastettu 4 prosenttiin ja 17 kg rikastettu 20 prosenttiin. Yhden pommin valmistamiseksi Iran tarvitsee 40 kg uraania, joka on rikastettu 90 prosenttiseksi. Tämän rikastumisasteen saavuttaminen vie Iranilta noin neljä kuukautta.
Ydinohjus edellyttää kuitenkin edelleen taistelupään ja ohjusten laukaisujärjestelmän rakentamista. IDF arvioi, että Iranilla kestää vähintään 21 kuukautta prosessin loppuunsaattamiseen, kun poliittinen päätös on tehty. Toistaiseksi MI uskoo, ettei tällaista päätöstä ole tehty.
Arvion mukaan Iranin ydinohjusohjelman johtaja Mohsen Fakhrizadehin kohdennettu tappaminen oli merkittävä hidaste ydinaseohjelman kehitykselle. Toinen hidaste on Iranin taloudellinen tilanne joka mm pandemian takia on heikko. Nykyisessä tilassa Iran pitää vuoden 2015 ydinsopimusta (JCPOA) ainoana tapana päästä kriisistä ja pyrkii ainakin palaamaan samanlaiseen sopimukseen kuin aiemmin allekirjoitettu.
Ydinohjelmansa rinnalla Iran on edelleen vahvistanut läsnäoloaan Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä.
Iran toimittaa edelleen korkealaatuisia aseita Syyrialle, erityisesti komponentteja epätarkkojen rakettien muuttamiseksi tarkasti ohjatuiksi ohjuksiksi. IDF on jatkuvasti iskenyt iranilaisen ohjusteknologian kuljetuksiin, varastoihin ja laitteisiin Syyriassa ja Libanonissa hidastaakseen niiden päätymistä Hizbollahille. Tämän ”sotien välisen kampanjan” arvioidaan jatkuvan myös kuluvana vuonna.
Lähteet: BICOM ,

Sivuhuomautus: Virheitäkin sattuu
Kaikesta teknologiasta huolimatta Israelinkin sotilastiedustelu inhimillisille virheille. Samaan aikaan sotilastiedustelun arvion julkistamisen kanssa tuli julki myös tällainen virhe joka sinänsä ei liity itse analysointityöhön vaan korkea-arvoisten tiedustelu-upseerien eettisesti kyseenalaiseen ja epäammattimaiseen toimintaan.
Oudossa ja erittäin epätavanomaisessa tapauksessa sotilastiedustelun yksikön 504 kaksi komentajaa saivat rangaistuksen syystä, että he olivat määränneet palestiinalaisagenttinsa ostamaan Länsirannalta kaupasta seesam -tahnaa sisältäviä tuubeja lahjaksi ylemmälle kenraalille. Toinen everstiluutnantti erotettiin tehtävistään ja toinen tuomittiin 28 päiväksi vankeuteen kyseisen tehtävän määräämisestä. Muut asiaan liittyvät alemmat upseerit saivat asiasta virallisen varoituksen.
Kaiken lisäksi ostomääräyksen antaneet upseerit valehtelivat asiasta väittäen ostojen tapahtuneen vakoojan muiden tehtävien ohessa. Tämä väite oli perusteeton koska tutkimuksen mukaan agentti oli lähetetty pelkästään sesam -tahnaa ostamaan.
Tutkimuksen määränneen ja tuomion antaneen puolustusvoimien komentajan, Aviv Kohavin, mukaan tapahtuma oli vakava rikkomus armeijan eettisiä normeja vastaan koska tiedusteluoperaatioita tulee tehdä vain keskeisten turvallisuustarpeiden takia.
Myös koko IDF:n tiedustelupalvelun päällikkö prikaatinkenraali Yuval Shimoni, joka seesamtuubit lahjaksi vastaanotti ja oli muodollisesti rahoittanut operaation, sai huomautuksen sillä vaikka hän ei ollut operaatiota määrännytkään niin hän ei ollut tehnyt tarpeeksi estääkseen sen.
Lähde: TimesofIsrael
Kirjoitus ensinnä ilmestyi Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa.
Iranin ydinaseohjelman tuhoamisessa ongelmana ovat käytettävät keinot. Jos tehokkaimmat bunkkerintuhooja pommit yltävät peruskalliossa noin 60 metrin syvyyteen ja tärkeimmät kohteet ovat yli 70 metrin syvyydessä, vaatisi näiden luolastojen tuhoaminen taktista ydinasetta. Tämän käyttökynnys on poliittisesti hyvin korkea jo senkin vuoksi koska laskeuma voi ulkottua ulkomaillekin jopa Intiaan saakka.
Toistaiseksi paras tapa lienee toivoa ja edistää sekulaarin poliittisen suuntauksen vahvistumista Iranissa uskonnollisen fanatismin kustannuksella. Tällöinhän sopimukseen voitaisiin todellakin päästä ja sallia vapaasti tarkastukset sopimuksen valvomiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tätä ei liene koskaan harkittu ja tuskin edes harkitaan lähivuosikymmeninä.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan, kyllähän mielestäni ns realpolitik on vallitseva geopoliittinen suuntaus. Ydinaseessa kaikialla on se riski, että fanaatikkojen käsissä pommi voi olla tuhoisa samoin jos niitä kulkeutuu terroristeille.
Ilmoita asiaton viesti
Niin kauan kuin muistan, Iran on aina ollut ”muutaman kuukauden” päässä ydinaseesta.
En jaksa uskoa väitteen pitävyyteen…
Ilmoita asiaton viesti
Keskeinen tekijä Iranin ydinohjelman tarkastelussa on käsite nimeltä ”breakout time”, joka on aika, joka vaaditaan rikastamaan riittävästi aselaatuista uraania (Weapons-Grade UraniumWGU) vähintään yhden ydinaseen valmistamiseksi. WGU: n tuottamiseksi uraani on rikastettava (esim. sentrifugeilla) yli 90 prosenttiin sen halkeamiskykyisestä U-235-isotoopista. Kansainvälinen atomienergiajärjestö (International Atomic Energy Agency-IAEA) määrittelee yhdelle aseelle tarvittavan WGU: n määrän noin 27 kg uraania. Luonnollisessa uraanissa on vain 0,7 prosenttia U-235-isotoopista, ja sen rikastamiseksi yhdeksi WGU-yksiköksi vaaditaan noin 5000 erillistä työyksikköä (Separative Work Unit-SWU). Iranissa on tällä hetkellä noin 9000 toimivaa ensimmäisen sukupolven IR-1-sentrifugia asennettuina Natanzin ja Fordowin laitoksiin, ja vielä 9000 joita ei ole toiminnassa. Iranilla on myös huomattavia varastoja 3,5 prosenttia rikastettua uraaniheksafluoridia (UF6), jota voidaan käyttää vaihtoehtoisena syötteenä, kutistamalla puhkeamisaika kolmeen kuukauteen.
Käyttämällä viimeisimmän IR-1-mallin 1 SWU / vuosi -tehoa 9000 käyttävää sentrifugia ja tuomalla verkkoon muut lähes 9000 IR-1-laitettaan, Iranin ydinohjelman aikaikkuna olisi noin kolme kuukautta luonnollisella uraaniraaka-aineella ja 4-6 viikkoa 3,5 prosentin UF6-raaka-aineella. Iran on myös kehittänyt edistyneemmän IR-2m-sentrifugin, jonka luokitus on 5 SWU / vuosi ja jos Natanzille asennettuja 1000 IR-2ms: ää yksikköä käytettäisiin yhdessä kaikkien 18 000 IR-1: n kanssa, vastaava aikaikkuna lyhenisi kolmanneksella.
Eli tämä edellä kuvatulla teknisellä prosessilla on tietty aika-ikkuna. Se miten ikkuna venyy liittyy toisaalta poliittiseen päätökseen viedä prosessi läpi ja resursseihin toteuttaa se. Ja kuten sanottu lisäaikaa vie taistelukärjen sijoitus itse ohjukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Iranin ydinase on ajan kysymys. Israel ja USA on hidastanut sitä vuosia. Ydinase fanaattisilla järjestöillä ja valtioilla olisi tuhoisa maailman luokan katastrofi.
Ilmoita asiaton viesti
Itse ymmärrän “fanaattisella” valtiolla esimerkiksi Irania jossa noudatetaan teokraattista poliittista järjestelmää. Uskonnollinen johtaja on asevoimien ylipäällikkö ja hallitsee Iranin vakoilu- ja turvallisuusoperaatioita; hän voi yksin julistaa sodan; hänellä on valtuudet nimittää ja erottaa puolet Valvojien neuvoston jäsenistä, oikeuslaitoksen johtaja, yleisradion johtaja ja asevoimien esikuntapäällikkö ja komentaja sekä vallankumouskaartin ( IRGC) komentaja. Edelleen maassa harjoitetaan sharia -lakia. Ero on suuri ns. länsimaisiin demokratioihin joissa vaikkapa psykopaattisen johtajan mielenjohteiden toteuttamista rajoitetaan eri mekanismien avulla. Fanaattisuus tulee esiin melko härskissä retoriikassa jossa Israel halutaan pyyhkiä kartalta. Toki erilaisia diktatuureja on maailma täynnä mutta useimmat eivät koko ajan uhoa tuhoavansa muita valtioita tai vääräuskoisia.
Ehkäpä joku kommentaattori voisi esittää jonkin tieteellisemmän määritelmän.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka valta on uskonnollisella johdolla niin Iran on vanha sivistyskansa ja siellä on kykyä myös itsenäiseen ajatteluun – mielipiteet eroavat jyrkästikin reformaatikkojen ja konservatiivien välillä ja vaikkapa koulutetun kaupunkilaisnuorison ja maaseutuperiferioiden asukkaiden välillä ja jälkimmäisiin fanaattinen retoriikkakin puree suhteellisen hyvin.
Ilmoita asiaton viesti