Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan aiheuttaa myös Israelin puolustusstragian suunnittelijoille syyn päivittää ydinasedoktriineitaan. Toisaalta ydinaseiden käyttökynnys on ehkä laskussa maailmanjärjestyksen ollessa murroksessa, toisaalta Iran aseistaessaan Venäjää saattaa vastapalvelukseksi saada osaamista ja materiaalia oman ydinase- ja ohjusohjelmansa kehittämiseen. 

Israel on maailman kahdeksanneksi suurin ydinasevalta toteaa voittoa tavoittelematon politiikan tutkimusorganisaatio Federation of American Scientists uudessa raportissaan Status of the World’s Nuclear Forces.

Israelin ydinasevarastojen arvioidaan olevan 80–400 ydinkärkeä ja armeijalla on kyky toimittaa niitä useilla tavoilla, mukaan lukien lentokoneista tai sukellusveneistä laukaistuina risteilyohjuksina ja Jericho-sarjan keskipitkän ja mannertenvälisen ballististen ohjusten taistelukärkinä.

Jo pelkästään Tel Avivista luoteeseen sijaitsevassa Sdot Michan lentotukikohdan luolastoissa oletetaan olevan noin 90 Jericho II ja Jericho III ballistista ohjusta. Liikkuvien ohjusjärjestelmien tiet ovat suojaisesti kukkuloiden välissä, etuna lisäksi on, että ohjusbunkkerit on kaivettu ympärillä oleviin kalkkikivikukkuloihin  tarviten vain massiiviset ovet suojaamaan niitä ydinräjähdyksiltä.  Sdot Micha on myös paikka uudelle Arrow 3 ABM :lle , joka on suunniteltu tuhoamaan Iranista tulevia (ydin)ohjuksia.

Iranin kehittymässä oleva ydinase on suurin Israelin sotilaallinen uhka. Jos Iran pääsee liian lähelle ydinarsenaalia, Israel saattaa pommittaa Iranin ydinkohteita. Israelin ilmavoimat (IAF) ovat valmistautuneet tähän tehtävään useiden vuosien ajan, mutta sen toteuttaminen tulee silti olemaan kova päätös useista syistä.

Ensinnäkin, toisin kuin ydinaselaitoksiin Irakissa vuonna 1981 ja Syyriassa vuonna 2007 toteutetuissa iskuissa, Iranissa on useita kohteita. Myös etäisyys kohteisiin – jopa yli 1 000 km – on otettava huomioon. IAF ei saa uusia KC-46 ilmatankkaustankkereita vielä muutamaan vuoteen, ja sillä välin joutuisi luottamaan hyvin vanhoihin tankkereihin ja mahdollisesti tankkaamaan Persianlahden arabivaltiossa tai pohjoisella reitillä Azerbaitsanissa.

Muita IAF:n haasteita ovat paksut linnoitukset, jotka suojelevat tärkeimpiä Iranin ydinkohteita. IAF:lla on bunkkeripommeja (GBU-28), mutta ne eivät ole tarpeeksi tehokkaita.  USA:n GBU 43 (“MOAB”) olisi tarpeeksi tehokas mutta se painaa kymmenen tonnia ja sen pudotus vaatisi niin raskaan pommikoneen ettei niitä nyt ole Israelilla. Israelin uudet 1 200 naulan Rampage ja päivitetyn 2 000 naulan Spice -pommin sekä erikoistaktiikat voivat auttaa IAF:a tunkeutumaan pääosaan Iranin ydinasekohteista.  Asia erikseen on vielä ainakin syvimmällä, yli 60 metriä kiintokalliota, olevien kohteiden tuhoaminen taktisella ydinaseella.

Sotapeleihin liittyy myös mahdollinen Iranin vastaisku Hizbollahin kautta sillä heti Libanonin rajan takana olevat noin 150 000 rakettia ja ohjusta voivat vaatia Israelissa raskaita uhreja.  Massiivisessa iskussa osa ohjuksista todennäköisesti pääsisi läpi Israelin ilmapuolustuksen.

Israel kehitti ns. Begin -doktriinin ydinaseiden leviämisen estämiseksi ja ensi-iskujen toteuttamiseksi eväämään muilta alueellisilta toimijoilta mahdollisuuden hankkia omia ydinaseita.  Israelilaisen Bar-Ilan yliopiston BESA Centerin uuden analyysin [Russia’s War Against Ukraine – Impacts on Israeli Nuclear Doctrine and Strategy  by Prof. Louis René Beres] mukaan Israelin tulee päivittää ydinasestrategiansa.

On olemassa neljä uskottavaa, risteävää narratiivia Israelin ydinasevalmiudelle:

1) ydinasein tehtävä kosto;

2) ydinasevoiman vastatoimet;

3) ydinasevoiman ennaltaehkäisy; ja

4) ydinasesodan taistelut.

Analyysin mukaan Israel tarvitsee muun muassa ydinaseita toteuttaakseen ja/tai tukemaan erilaisia tavanomaisenkin sodankäynnin muotoja. Valmistautumisessa keskeistä on ennakoida iskujen (kustannus-)tehokkuus eri tekijöiden suhteen.  Näitä sotapeliin vaikuttavia muuttujia ovat mainitun analyysin pohjalta ainakin seuraavat:

(a) odotettu todennäköisyys vihollisen ensi-iskuista;

(b) vihollisen ensi-iskujen arvioidut kustannukset;

(c) vihollisen epätavanomaisten aseiden käyttöönoton odotettu aikataulu;

(d) vihollisen aktiivisen puolustuksen odotettu tehokkuus;

(e) odotettu Israelin aktiivisen puolustuksen tehokkuus;

(f) Israelin vastaoperaatioden tehokkuus vaativiin sotilaskohteisiin;

(g) odotettavissa olevat alueellisten vihollisten reaktiot; ja

(h) odotettavissa olevat Yhdysvaltain ja maailman yhteisön reaktiot Israelin ennakkoiskuihin.

Keskeinen kysymys ovat ajoitus, kohteet ja kapasiteetti,  Oletettavaa on, että Israelin viholliset lisäävät kemiallisia, biologisia ja ydinasearsenaalejaan ja että nämä lisäykset  – yhdessä kehittyvän ilmapuolustuksen kanssa – tekevät ensi-iskuista yhä vaikeampaa, Rationaalinen Israelin strategia voisi pakottaa Jerusalemin iskemään niin pian kuin mahdollista. Toisaalta strategista perustetta Israelille iskeä ensin puolestaan pienentää skenaario jossa vihollisen asearsenaalin ja ilmapuolustuksen kasvu saadaan pysäytettyä.

Tämä tarkoittaa, että Israelin ydinaseiskua voidaan odottaa vain, kun

(a) Israelin valtion viholliset ovat hankkineet ydin- ja/tai muita joukkotuhoaseita, joiden katsotaan pystyvän tuhoamaan juutalaisen valtion;

(b) nämä viholliset ovat tehneet selväksi, että heidän sotilaalliset aikeensa vastaavat heidän kykyjään;

c) näiden vihollisten uskotaan olevan valmiita aloittamaan aktiivisen ”laskennan laukaisua varten”; ja

(d) Jerusalem uskoo, että Israelin ei-ydinasein tehtävä ensi-isku ei voi mitenkään saavuttaa vahinkojen rajoittamisen vähimmäistasoa – toisin sanoen tasoa, joka on yhdenmukainen valtion ja kansakunnan fyysisen säilymisen kanssa.

Analyysin mukaan Israel tarvitsisi ydinkärjillä varustettuja täsmäohjuksia, jotka voisivat vähentää välillisiä vaikutuksia hyväksyttävälle tasolle ja hypernopeuksisia ydinohjuksia vihollisen puolustuksen ohittamiseksi. Edelleen Israel hyötyisi tietyistä radiotaajuusaseista (EMP) joissa   räätälöidyt ydinkärjet tuottavat elektroniikka- ja viestintävälineet laajoilla alueilla tuhoavan sähkömagneettisen pulssin.  Israelilla tiettävästi jo on megatonnin EMP ydinpommi joka esim 400 km Iranin yläpuolella räjähtäessään vaurioittaisi laajalti sähköisiä järjestelmiä Lähi-idässä ja jopa Euroopassa saakka.

Kaikissa tapauksissa Israelin ydinasestrategian ja -joukkojen on pysyttävä täysin suuntautuneena pelotevaikutukseen eikä koskaan varsinaiseen sodan käymiseen. Tätä silmällä pitäen Jerusalem on todennäköisesti jo ryhtynyt toimiin torjuakseen taktiset tai (suhteellisen) vähätuottoiset taistelukentän ydinaseet ja sen seurauksena kaikki vastaavat suunnitelmat vastatoimien kohdistamiseksi. Israelille ydinaseet voivat olla järkeviä pelkästään pelotteena etukäteen, eivät jälkikäteen kostoksi esimerkiksi neutronipommien muodossa.  Taktisia ydinaseita Israelissa ovat mm matkalaukkupommi, 175 ja 203 mm:n ydinkärjillä varustetut tykistönammukset ja  ydinlatauksella varustettu maamiina.

Analyysin mukaan strategisessa ydinasesuunnittelussa järjen on aina oltava etusijalla. Mahdollisia hyökkääjiä, käyttävätkö ne ydin- tai tavanomaisia aseita, on rohkaistava uskomaan Israelin halukkuus laukaista ydinaseitaan kostoksi ja että nämä Israelin joukot ovat haavoittumattomia ensi-iskun hyökkäyksille. Lisäksi nämä viholliset on saatava odottamaan, että Israelin ydinaseet tunkeutuisivat heidän jo käytössään olevan ballistisen ohjuksen ja siihen liittyvän ilmapuolustuksen läpi.

Lähteenä mm:

Russia’s War Against Ukraine – Impacts on Israeli Nuclear Doctrine and Strategy by Prof. Louis René Beres

Federation of American Scientists uudessa raportissaan Status of the World’s Nuclear Forces

Aiemmin aiheesta mm:

Israel maailman 8. suurin ydinasevalta 

Israel ja Iran [ydin-]sodan partaalla

Iranin ydinohjelman aikaikkuna <6 kk

Historiasta: Israelin isku Syyrian ydinreaktoriin 

Kirjoitus ensinnä ilmestyi  Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa.