Knesset hajosi, hallitus kaatui, vaalit jälleen maaliskuussa

Knesset on hajonnut ja hallitus kaatunut. Israelin lain mukaan uudella hallituksella oli aikaa 100 päivää hyväksyä valtion budjetti; hallitus laati elokuussa 2019 kompromissilain, jolla määräaikaa pidennettiin kolmella kuukaudella. Kun tämäkin määräaika meni umpeen todettiin Knesset hajoitetuksi ja uudet parlamenttivaalit määrättiin pidettäväksi 23. maaliskuuta 2021.
Nyt seuraavien kuuden viikon poliittiset toimijat laativat mitä erilaisimpia yhteistyökuvioita vaalilistojen laatimiseksi ja nämä tulee toimittaa vaaliviranomaisille helmikuun ensimmäisellä viikolla. Tämän jälkeen keskusvaalilautakunta arvioi mahdolliset valitukset listojen ja tai henkilöiden diskvalifioimiseksi; lopulliset listat hyväksyttäneen 21.helmikuuta. Vaalit pidetään 23.3.20121 ja uuden järjestyksessään 24. Knessetin avajaispäivä on 6.huhtikuuta 2012.
Maaliskuun 2. päivän 2019 vaalien jälkeen, Benny Gantzille annettiin neljän viikon mandaatti vakaan hallituskoalition muodostamiseksi.Tämä ei johtanut tulokseen ja Israelin poliittinen oppositioliike Blue and White hajosi draamaattisesti 26.3.2020 ja Gantzin tueksi jäi B&W:sta lähinnä hänen alunperin perustamansa Kahol Lavan puolue. Gantz ja Netanjahu muodostivat kansallisen yhtenäisyyshallituksen. Gantz selitti shokkiratkaisuaan koronaviruksen luomalla hätätilalla ja tarpeella korjata israelilaisen yhteiskunnan jakautumista. Syyskuussa 2021 Gantzista oli tarkoitus rotaatiosopimuksen pohjalta tulla pääministeri. Vaikka muodostuneella hallituskoalitiolla oli suhteellisen vahva enemmistö (72 Knessetin yhteensä 120 edustajasta) ei se siis kyennyt sopimaan budjetista koko toiminta-aikanaan.
Erona aiempiin vaaleihin on nyt seikka, että ensimmäistä kertaa Benjamin Netanyajulla on kaksi vahvaa kilpailijaa Israelin oikeistossa eli Naftali Bennett ja Gideon Sa’ar. Edellinen on kasvattanut kannatustaan pienyritysten puolustajana koronakriisin aikana ja jälkimmäinen Likudin pitkäaikainen vaikuttaja joka nyt uuden puolueensa (New Hope) kautta pyrkii luomaan modernimman ja puhtaamman version Likudista. Ennusteiden mukaan molemmat haastajat voivat saavuttaa jopa 33 parlamenttipaikkaa Likudin 28 vastaan ja molempien ollessa pragmaatikkoja he kykenevät hyvin aitoon yhteistyöhön sekä Israelin keskustan että vasemmiston kanssa.
Toinen ero aiempaan on kun kolmessa edellisessä vaalissa Netanjahu taisteli poliittisesta selviytymisestään niin nyt hän taistelee vapaudestaan koska helmikuussa 2021 Jerusalemin piirioikeus ryhtyy kuulemaan todistajia kolmessa oikeuskansleri Avichai Mandelblitin poliisin tutkinta-aineiston pohjalta pääministeriä vastaan nostamassa kanteessa. Mikäli oikeus ei myöhennä prosessiaan pääsee yleisö seuraamaan pääministeriään syytettynä liki päivittäin. Jos Netanjahu häviää vaalit hän ei syytettynä voi toimia tavallisena ministerinä kuten nyt pääministerinä voi. (Taustoitusta Netanjahun oikeusprosessista: Netanyahun oikeusprosessi )
Lisäväriä tuleviin vaaleihin tuo arvuuttelu siitä osallistuvatko suositut aiempi armeijan komentaja (IDF Chief of Staff) Gadi Eisenkot ja Tel Avivin pormestari Ron Huldai vaaleihin ja jos niin osallistuvatko muiden puolueiden listoilla vai muodostavatko oman puolueensa.
Kuten yleensä aina niin nytkin Israelin politiikan käänteitä ja vaaleja on vaikea ennustaa. Alla on erilaisista mielipidetiedusteluista koottu melko tuore BICOMin yhteenveto. Aika näyttää onnituvatko vastustajat viimeinkin kampeamaan maan pitkäaikaisimman pääministerin jalustaltaan vaaleissa vai tarvitaanko tähän jopa vuosikausia kestävä oikeusprosessi.

Lähteitä mm: BICOM , JerusalemPost
Kirjoitus ensinnä ilmestyi Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa.
Kiitos kirjoituksesta. Selvensi miten ja mihin Israelissa on tultu ja mikä marssijärjestys tästä eteenpäin. Hallitus on toimitusministeriö ja mietityttää mikä on nyt pääministerin asema. Onko se vahvempi vai heikompi toimeenpanovaltuuksiltaan verrattuna kun Knesset oli vielä kasassa. Otetaan esimerkiksi Iranin ohjusisku Israeliin niin mihin saakka pääministerillä on mandaatti vastatoimiin? Voiko aloittaa sotilaallisen operaation ilman muun hallituksen hyväksyntää.
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni pari vuotta sitten Israelin parlamentti laajensi pää- ja puolustusministerin valtuuksia julistaa sota. Pääministeri Netanjahu voi jatkossa julistaa sodan ”äärimmäisissä olosuhteissa” pelkällä puolustusministerin suostumuksella ja ilman parlamentin hyväksyntää.
Ilmoita asiaton viesti
MInä kans tosta vaan senverran, että Netanjahun oikeusprosessia ei varmaan millään tavalla voi erottaa puoluepolitiikan kiemuroista. Niin normaalin piiriin ne asiat kuuluvat, joista häntä syytetään.
Ilmoita asiaton viesti
Nähdäkseni Israelissa oikeuslaitos on hyvinkin erillään puoluepolitiikasta ja oikeuskansleri Mandelblitiakin on Netanjahu asiassa painostettu joka taholta vaan mitä ilmeisimmin ilman vaikutusta. Korkeimman oikeuden tuomaritkin nimetään eliniäksi presidentin toimesta. Mielestäni toimivuutta kuvaa se että vankilaan on päätynyt niin aiempaa presidenttiä kuin pääministeriäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä varmaan, mutta silti kun ajattelee, kuinka täynnä tämä maailma on vakavaa korruptiota, joka todella on tietoista ja institutionalisoitunutta, ja systemaattista vääryyden tekoa ja aiheuttaa paljon kärsimystä, ja kuinka korruptio on sisäänrakennettu niin moniin valtioihin niin se taustana muutama väärinarvioitu ratkaisu, alueella joka on tulkinnanvarainen, ja jotka jossain muussa, vaikka yritysmaailmassa olisivat täysin luonnollisia.
Ihminen ei ole niin rationaalinen, kuin laki edellyttää monesti korkeissa viroissa.
Mutta oonko Ari tässä väärässä, itselläni on hyvin suurpiirteinen ja muistinvarainen kuva näistä asioista.
Muistatko itse tarkemmin?
Ilmoita asiaton viesti
Israelissa ylimpien virkamiesten toiminnan tarkkailu on hyvinkin pikkutarkkaa. Esimerkiksi Netanjahun vaimo tuomittiin siitä, että hän oli palauttanut edustustilaisuudessa tyhjentyneitä juomapulloja kauppaan MUTTA pitänyt niistä saadut rahat itsellään. Kun Benny Ganzia harkittiin armeijan komentajaksi niin hänelle rikkeeksi katsottiin se, että oli rakentanut jonkin huvimajansa liian lähelle tonttinsa rajaa ilman rakennuslupaa (valittiin kuitenkin komentajaksi ja ministeriksi). Armeijasta muistelen että jos sotilaan kaulakoru oli sekelin kolikkoa suurempi niin siitäkin tuli jonkinmoinen rangaistus.
Ilmoita asiaton viesti
Oho, onpas tosiaan! hyvä että kerroit, se selventää kyllä asiaa.
Ilmoita asiaton viesti