Koronarokotukset alkoivat Israelissa

Koronarokotukset alkoivat Israelissa sunnuntaina 20.12.2020 kun maan poliittinen johto ja armeijan komentaja saivat yhdessä ensimmäisten terveysalan työntekijöiden kanssa rokotteensa virusta vastaan. Kolme viikkoa ensimmäisen rokotteen saannin jälkeen rokotetut saavat puhelimeensa kutsun toista annosta varten ja viikko toisen annoksen jälkeen henkilö katsotaan täysin rokotetuksi.
Maanantaista [21.12.2020] lukien myös yli 60-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat israelilaiset alkoivat saada rokotuksia. Tavoitteena on kohottaa rokotettavien määrää noin 60 000 tasolle päivässä siten, että tammikuun 2021 loppuun mennessä kaksi miljoonaa israelilaista olisi rokotettu. Tiistai-iltaan [22.12.2020] mennessä jo yli 70 000 israelilaista oli rokotettu.

Joulukuun alussa Israel sai ensimmäisen erän Pfizerin COVID-19 rokotetta ja kuluvan joulukuun loppuun mennessä Israeliin odotetaan saapuvaksi neljä miljoonaa annosta lisää; toinen neljän miljoonan rokotteen erä saapunee maaliskuun loppuun mennessä ja lisäksi on tulossa kuusi miljoonaa Modernan rokoteannosta jolloin rokotettavien saadessa kunkin kaksi annosta olisi yhteensä seitsemän miljoonaa israelilaista saanut täyden koronarokotteen väestön kokonaismäärän ollessa 9,25 miljoonaa.
Nykyohjeistuksen mukaan massarokotusten ulkopuolelle ovat jäämässä COVID-19 viruksesta jo toipuneet, raskaana olevat tai rintaruokintaa tarjoavat naiset, vakavia allergisia reaktioita omaavat henkilöt ja alle 16-vuotiaat israelilaiset.
Kaikkiaan Israelissa on todettu 382 487 koronavirustapausta, virukseen on kuollut 3 136 henkilöä ja siitä toipunut 351 186.
Mainittakoon lisäksi, että kun Israelin hallitus on neuvotteluissa Venäjän kanssa sen Sputnik V rokotteen ostosta niin Jerusalemin – WZO:n (Women’s Zionist Organization) omistama – Hadassah Medical Center on jo varmistanut 1,5 miljoonan venäläisrokoteannoksen saannin. Hadassah klinikan tarkoituksena on tulla Sputnik V:n alueellinen jakelukeskus. Hadassahilla on ollut edustus Moskovassa ja keskus on osallistunut Sputnik V:n 3-vaiheen testeihin.
Lähteenä mm: Times of Israel , Israel Defense.
Kirjoitus ensinnä ilmestyi Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa.
Parikin hyvää uutista Israelista: rokotukset alkoivat ja Netanjahun hallitus kaatui.
Ennustan, että vielä meidän aikanamme selviää Rabinin murhan tilaamisesta paljonkin.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä näyttää neljänsiä vaaleja pukkaavan parin vuoden sisään vaan enpä tiedä onko hyväksi; ainakin nyt näyttää oikeiston kannatus vahvalta vaikka Likudkin on osin hajoamassa MK Saa’arin perustaessa omaa puoluettaan.
Ilmoita asiaton viesti