Länsirannan erikoisoperaation taustaa

 

Gazan sodan seurauksena Hamas on nyt jopa voimakkaampi sivunäyttämö Länsirannalla kuin Gazassa.  Tämän johdosta IDF  käynnisti merkittävän terrorismin vastaisen operaation eri paikoissa Länsirannan pohjoisosassa. [käytän tässä selvyyden vuoksi termiä Länsiranta vaikkakin israelilaisittain kyseistä aluetta yleisesti kuvataan Juudeana ja Samariana].  

Operaatiota toteutettiin viime viikko Länsirannan pohjoisosassa Syyrian ja Libanonin rajojen läheisyydessä ja siihen käytettiin pääosin maajoukkoja, jotka on alkukesästä lähtien varattu vastaamaan pohjoisrajalla olevaan Hizbollahin uhkaan, sekä droneja ja helikoptereita.  Libanonista tulevaa uhkaa ja jatkuvia raketti-, ohjus- ja droonihyökkäyksiä puolestaan toistaiseksi torjutaan ilmaiskuin.  Erikoisoperaation jatko Länsirannalla jää nähtäväksi.

Länsirannan erikoisoperaatio

IDF:n ja Shin Betin tavoitteena on estää terrori-iskut, paljastaa terrori-infrastruktuuri ja eliminoida aseistettuja terroristeja. Operaation aikana IDF:n sotilaat paikansivat droonilla mm moskeijaan upotetun räjähdelaboratorion ja operaatiokeskuksen. Moskeijan sisällä oli myös aseita, räjähteitä ja muita sotilasvarusteita.  Tässä yhteydessä 12 terroristia eliminoitiin, yli 10 etsintäkuulutettua otettiin kiinni, kymmeniä räjähteitä purettiin ja aseet takavarikoitiin.

Yksi eliminoiduista terroristeista oli Mohammed Jabber, joka tunnetaan myös nimellä ”Abu Shujaa”, Palestiinan islamilaisen jihadin kanssa liittoutuneen Tulkarem-prikaatin komentaja. Jaber oli terroristiverkoston päällikkö Nur Shamsissa, Palestiinan pakolaisleirillä Tulkaremissa. Lisäksi hän osallistui useiden iskujen toteuttamiseen, mukaan lukien ammuskeluhyökkäys Länsi-Samariassa kesäkuussa, jossa 66-vuotias israelilainen siviili Amnon Muchtar murhattiin.

Taisteluja on Hamasin ja PIJ:n mukaan ollut myös Jeninissä ja Tulkarmissa, joissa on nähty toistuvia yhteenottoja Israelin joukkojen ja aseistettujen palestiinalaistaistelijoiden välillä viime kuukausina. Operaation aikana on kuollut yhteensä vähintään 34 palestiinalaista, joista monet  Hamasin ja PIJ:n jäseniä, mutta useilla heistä ilmeistä yhteyttä ei ollut.

Palestiinalaisterrori Länsirannalta

Palestiinalaisten vastarinta israelilaisia vastaan oli pitkään – intifadat poislukien – väkivallatonta.  Sittemmin vajaa vuosikymmen sitten se muuttui lähinnä yksilöllisiin väkivaltaisiin iskuihin mm myrkytetyin veitsin.  Puukkointifadan ohella lisääntyivät kivitykset ja autolla päälleajot.

Muutama vuosi sitten Länsirannan väkivalta muuttui aiempaa organisoidummiksi aseellisiksi terrori-iskuiksi.  Tekijöinä toimivat Hamasilta, Palestinian Islamic Jihadilta (PIJ), Fatahilta tai Iranin vallankumouskaartilta suoraan tai välillisesti tukea saaneet pienryhmät. Näistä tunnetuimpia on nyt jo pääosin tuhottu Nablusista lähtöisin oleva vajaa sata asemiestä käsittänyt Lions’ Den ryhmä   (tästä aiemmin kirjoitukseni Uusi palestiinalainen terroristiryhmä Lions’ Den  ja Breaking Dawn -operaatio ).

Länsirannan kehityskulun myötä veitset ovat muuttuneet konetuliaseiksi ja erityisesti pakolaisleireille on syntynyt pieniä laboratorioita ja asetehtaita. Iskuja tapahtuu myös Länsirannalta Israeliin tulitusten ja räjäytysyritysten muodossa.  Kun Länsirannan terroristiryhmien tuki tulee pääosin alueen ulkopuolelta ja kun Palestiinalaishallinnon (PA) arvovalta on kutistunut olemattomiin kuin myös sen aiempi turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa ei PA kykene hallitsemillaankaan alueillaan näitä uusia terroristiryhmiä tuhoamaan vaikka joskus haluakin olisi.  Kehityskulkua kuvaa myös se, että teitä raivattiin puskutraktoreilla tienvarsimiinojen ja räjähteiden raivaamiseksi.

Mainittua taustaa vasten on ymmärrettävää, että Israelin armeija on nyt ottanut ongelman hoidettavakseen.

Setlerien väkivalta

Toinen Länsirantaa piinaava ongelma palestiinalaisten terrori-iskujen ohella on ns. setlerien väkivalta alueen palestiinalaisia kohtaan. Israelin hallinnoimalla C-alueella on tällä hetkellä ainakin 196 israelilaisten setlerien uudisasutusta, ja niistä 29 perustettiin viime vuonna. Nämä ns. Etuvartioasemat (outpostit) voivat olla maatiloja, taloryhmiä tai jopa asuntovaunuryhmiä ilman  määriteltyjä rajoja, ja ne ovat laittomia sekä Israelin että kansainvälisen oikeuden mukaan.

Yhdysvallat on asetanut pakotteita kolmelle israelilaiselle henkilölle ja viidelle taholle, jotka liittyvät siviileihin kohdistuviin väkivaltaisiin tekoihin Länsirannalla. Yksi pakotteiden kohteista on Lehava, Yhdysvaltain nimeämän Ben Zion Gopsteinin johtama järjestö, joka on ollut mukana väkivaltaisissa ääriliikkeissä. Lehavan jäsenet ovat syyllistyneet toistuviin väkivaltaisuuksiin palestiinalaisiin kohdistuen usein herkille tai epävakaille alueille. Lisäksi pakotteita on asetettu neljälle etuvartioasemalle, jotka ovat Yhdysvaltojen nimeämien henkilöiden omistamia tai hallitsemia ja jotka ovat käyttäneet niitä väkivaltaisten toimien tukikohtana palestiinalaisten syrjäyttämiseksi. Etuvartioita on käytetty häiritsemään laidunmaita, rajoittamaan pääsyä kaivoille ja käynnistämään väkivaltaisia ​​hyökkäyksiä palestiinalaisia ​​vastaan.

Keskustelin vuosi sitten Golani -prikaatin tukikohdassa paikallisten sotilaiden kanssa ja heidän mukaansa oli hyvin ongelmallista olla setlerien ja palestiinalaisten välissä. Tilanteet olivat jo tällöin johtaneet setlerien tekemistä verbaalisista hyökkäilyistä näitä Israelin armeijan eliittikommandoja vastaan jopa fyysisen väkivallan tasolle.

Yhdysvallat harkitsi keväällä 2024 pakotteiden määräämistä IDF:n Netzah Yehuda pataljoonalle, joka on vain miehistä koostuva ultraortodoksinen pataljoonayksikkö, ja jota syytettiin ihmisoikeusloukkauksista sen operaation aikana Länsirannalla. Pataljoonaa on syytetty palestiinalaisiin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista, mukaan lukien aseettomien siviilien tappamisesta, pidätettyjen epäiltyjen tappamisesta, seksuaalisesta väkivallasta ja kidutuksesta. Presidentti Joe Bidenin hallinto oli harkinnut pataljoonan estämistä saamasta Yhdysvaltain apua, mutta ulkoministeriö ilmoitti sittemmin, että tällaiset väärinkäytökset oli ”korjattu tehokkaasti”.

Setlerien väkivalta palestiinalaisia kohtaan kasvoi merkittävästi 7/10 terrori-iskun seurauksena mutta sen jälkeen ollut laskusuunnassa IDF:n tehostettua toimintaansa.  Kun ääriuskonnollisia yksiköitä on siirretty muualle on palestiinalaisväkivaltaan vastaaminen myös tehostunut koska IDF iskee suoraan terroristipesäkkeisiin kun taas setleriväkivalta kohdistui usein täysin viattomiin siviileihin.

Arvioni

Länsiranta ei nähdäkseni muodosta merkittävää turvallisuusuhkaa Israelille varsinkaan käynnissä olevan erikoisoperaation jälkeen.  Uhkaa on 7/10 jälkeen padottu lisääntyneellä IDF:n läsnäololla ja  perumalla Länsirannan palestiinalaisten työlupia Israeliin.  Tällä on toki kielteiset vaikutuksena molemmin puolin: Israel menettää merkittävän määrän (jopa 100 000) ammattitaitoista työvoimaa ja palestiinalaisalueet kansainvälisten avustusten jälkeen merkittävimmän tulolähteensä.

Kun edellä kuvasin setleriväkivaltaa Länsirannalla korostaisin ongelmia aiheuttavan lähinnä etuvartioasemien ääriuskonnolliset ryhmät joilla tällä hetkellä on merkittävä tuki Israelin oikeistohallituksessa. Suurin osa Länsirannan juutalaisasutuksesta on urbaaneissa kohteissa turvamuurin sisällä.

Operaation täsmäiskujen jälkeen sotilaallinen toiminta Länsirannalla arvioni mukaan vaimenee kuten jo Gazassa on käynyt.  Israel todennäköisesti jatkaa reserviläisten vapauttamista työelämään samalla varautuen todelliseen Hizbollahin ja muiden Iranin sijaisarmeijoiden ja itse Iranin muodostamaan uhkaan.

Lähteenä mm  Yhdysvaltain ulkoministriö  , BICOM , BICOM , INSS ,  NewArab


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu