Länsirannan valloitetut maat [Op-Ed]

“Hebrew is the cultural cement while the land is the material cement for the renewing nation” ( David Ben-Gurion)

Heinakuun alusta 2020 lukien Israelin pääministerillä on maan hallitussopimuksen mahdollisuus tuoda päätettäväksi Israelin suvereniteetin ulottamisesta – käytännössä alueliitoksesta, anneksoinnsta – joidenkin ns. Länsirannan alueiden suhteen. Palestiinalaisten ja useiden ulkovaltojen mukaan alueliitos vie palestiinalaisilta näiltä valloitussodassa miehitettyjä alueita jolloin mahdollisuuksien ns. Kahden-valtion ratkaisuun Lähi-idän konfliktissa katsotaan vähenevän. Koska tästä aiheesta olen jo aiemmin kirjoittanut [Länsirannan liitos – mahdollisuus vai painajainen ja West Bank Annexation – A Window of Opportunity or an Apocalyptic Nightmare ] en käsittele nyt alueliitoksia poliittisena ratkaisuna vaan tuon esiin joitakin itse alueeseen liitettyjä mielikuvia ja faktoja.

20. kesäkuuta 2016, PA:n presidentti Abbas teki virallisen vierailun Saudi Arabiaan, jossa hän antoi saudimonarkille kehystetyn kopion ”The Palestine Post” -päivälehdestä korostaakseen palestiinalaista historiallista kehyskertomusta. Lahja kuitenkin osoittautui vaikutukseltaan päinvastaiseksi koska Abbasilta oli ehkä jäänyt huomaamatta kyseisen lehden olleen sionistinen päivälehti joka muutti nimensä vielä tänäkin päivänä Israelin pääkaupungissa julkaistavaksi ”The Jerusalem Postiksi.”

Palestiina?

Brittimandaatin aikana alueen virallinen nimi hepreaksi oli “Palestina-Aleph-Yud”. David Ben-Gurion kuitenkin päätteli Israelin olevan oikea nimitys juutalaisten kotimaalle mm siksi, että tulevaisuudessa on mahdollista Israelin alueelle muodostuvan Palestiinaksi nimettävä arabivaltio, jolloin voisi muodostua nimityksissä sekaannusta.

Palestiinalainen terminä melkoisesti muuttui viime vuosisadalla. Roomalaisten valloitettua Juudea he nimesivät alueen Palestiinaksi. Aina Israelin valtion perustamiseen v. 1948 saakka termillä palestiinalainen tarkoitettiin pääosin juutalaista: nykyinen The Jerusalem Post oli The Palestine Post, USA:n siionistiorganisaation lehti oli nimeltään New Palestine, nykyinen Bank Leumi oli Anglo-Palestine Bank, Israel Electric Company oli Palestine Electric Company, brittien IIMS:n armeijassa juutalaisvapaaehtoiset muodostivat Palestiinalaisprikaatin – kaikki olivat juutalaisia organisaatioita. Erillistä palestiinan kieltä tai kulttuuria ei ole tunnettu ei myös koskaan palestiinalaisten hallitsemaa Palestiinaa.

Vasta 28.toukokuuta 1964 —PLO:n perustamispäivänä — nimi Palestiina otettiin käyttöön. Muodollisesti Läsirannan arabeja edustava organisaatio sitoutui tuhoamaan 1948 Palestiinan Brittimandaatin pohjalta itsenäistyneen Israelin.

Arabeina palestiinalaiset ovat lähinnä jordanialaisia. Länsiranta ei ole koskaan kollektiivisesti kuulunut Palestiinan arabeille eli ns. ”palestiinalaisille” ja palestiinan kansakin otettiin käyttöön lähinnä taktisista syistä. Näin PLO:n entisen sotilaskomentajan ja PLO:n toimeenpanevan komitean jäsenen, Zahir Muhseinin, sanat kiteyttävät palestiinalaishistoriaa osuvasti:

There are no differences between Jordanians, Palestinians, Syrians and Lebanese. We are all part of one nation. It is only for political reasons that we carefully underline our Palestinian identity….yes, the existence of a separate Palestinian identity serves only tactical purposes. The founding of a Palestinian state is a new tool in the continuing battle against Israel.

Balfourin julistuksella vuonna 1917 Britannian hallitus toi julki kannan jossa se tuki sionistien aikeita perustaa juutalaisille oma valtio Palestiinaan. Osmanien (ottomaanien) valtakunnan hajottua IMS:n voittajavaltiot vuonna 1920 San Remon konferenssissa määrittelivät Lähi-idän uutta hallintoa, mm toistaen Balfourin julistuksen tavoitetta juutalaisten kotimaaksi, ja tämän pohjalta vuonna 1922 Palestiinasta tehtiin Kansainliiton päätöksellä Britannian mandaattialue, josta kuitenkin pian erotettiin 3/4 eli Jordanjoen itäpuoli Transjordaniaksi (nykyisin Jordania), josta juutalaiset karkotettiin ja jonne uutta juutalaisasutusta ei sallittu.

Jäljelle jääneellä Jordanjoesta länteen sijaitsevalla alueella sionistit ja alueen arabinationalistit kahakoivat keskenään ja niinpä aluksi Britannian Peel komissiossa v. 1937  ja myöhemmin YK:ssa v. 1947, pääteltiin, että ainut tie juutalaisten ja paikallisten arabien välisen konfliktin ratkaisuun on Palestiinan jakaminen erillisiin juutalais- ja arabivaltioihin ja taata kansallinen itsemääräämisoikeus molemmille kansoille jotka katsovat Palestiinan kuuluvan itselleen.

Israelin synty

Sionistiorganisaatiot hyväksyivät vuoden 1947 YK:n jakoesityksen mutta alueen arabivaltiot hylkäsivät sen. Israelin julistauduttua ko YK-päätösten nojalla itsenäiseksi v. 1948 heille osoitetulla alueella aloittivat ympäröivät arabivaltiot välittömästi sodan Israelia vastaan. Sodan lopputuloksena määriteltiin vuonna 1949 aselepolinja – ns vihreä linja. Brittimandaatin Palestiinasta Jordania otti haltuunsa Länsirannan ja Egypti Gazan alueen.

Tilanne muuttui vuonna 1967 Kuuden-päivän sodan seurauksena jolloin Israel muiden alueiden ohella valloitti nämä alueet takaisin. Egyptille luovutettiin myöhemmin v. 1979 rauhansopimuksen myötä takaisin Siinain alue, Jordanian kanssa määritelteltiin rauhansopimuksessa v. 1994 raja Jordanjokeen.

Vuoden 1967 sodan seurauksena Israelin haltuun jääneistä Länsirannasta ja Gazasta sovittiin Oslon rauhanprosessissa (vuodesta 1993 alkaen) alueiden arabiedustajien kanssa hallinnosta siten, että Gazan ohella Palestiinalaishallinto vastasi siviilihallinnon osalta alueista A ja B ja Israel Alue C:stä, joka käsittää noin 60% Länsirannasta. Tarkoitus rauhanprosessissa oli sopia Palestiinalaishallinnon kanssa tarkasta rajasta mutta sopimukseen ei useista yrityksistä ja välittäjistä huolimatta ole päästy. Israel puolestaan vetäytyi yksipuolisesti Gazasta vuonna 2005 toiveenaan ”ostaa” rauha maata vastaan

Oma näkemykseni

Palestiinalaishallinnon presidentti Abbas on useissa kansainvälisissä kokouksissa esittänyt karttaa siitä miten Israel pala palalta on ryöstänyt palestiinalaisilta valtaamiaan alueita. Palestiinalaisnäkemyksiä esittävä kartta on alla esitetty:

Palestiinalaishallinnon maanryöstökartta on kuitenkin propagandistinen fiktio. Alla puolestaan on esitetty tarkemmin todellisuutta vastaava kuvaus maanomistustilanteesta vv. 1947-2020:

Kun kyseessä on Länsiranta ja Gaza niin tosiasia nähdäkseni on se, että kyseisellä alueella palestiinalaisia edustava hallinto sai alueita hallintaansa ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa vasta vuonna 1994 Oslon prosessin myötä.  Tämä alue lisäksi kasvoi Israelin yksipuolisesti vetäydyttyä Gazasta vuonna 2005.  Ja nyt – Valkoisen Talon rauhansuunnitelman myötä – Palestiinan valtiota varten on osoitettu suurempi alue kuin koskaan historiassa sitten YK:n jakosuunnitelman.  Valkoisen Talon rauhansuunnitelma tarjoaa Palestiinalaishallinnolle sen nyt omaamien Gazan sekä Länsirannan A ja B alueiden lisäksi liki puolet Israelin täysin hallitsemasta C-alueesta.  Ja mikä parasta, suorilla neuvotteluilla Israelin kanssa PA voisi kasvattaa tätäkin osuutta suuremmaksi ja vielä lisäksi saada uuden valtion rakentamiseen mittavan investointipaketin vähintään kymmenen vuoden ajaksi – todellinen mahdollisuuksien ikkuna mielestäni palestiinalaisille.

Kirjoitus ensinnä ilmestynyt  Ariel  -verkkojulkaisussa