Palestiinalaishallintoa painostetaan neuvottelupöytään Israelin kanssa

Useat arabimaat yhdessä monien eurooppalaisjohtajien kanssa ovat voimakkaasti painostaneet Jerusalem Postin mukaan Palestiinalaishallintoa (PA) palaamaan suoriin rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa. Ramallahia ovat vaatineet neuvottelupöytään ainakin Saudi Arabia, Egypti, Jordania, Ranska, Britannia ja Saksa. Kyseiset maat ovat myös vaatineet PA:n presidentti Mahmoud Abbasia kumoamaan toukokuisen julistuksensa todeta kaikkien aiemmin Israelin kanssa allekirjoitettujen olevan pätemättömiä. Länsidiplomaatit ovat varoittaneet Abbasia, että epäonnistuminen rauhanprosessin jatkamisessa voi vähentää maailmanlaajuista tukea Kahden-valtion ratkaisulle.

Palestiinalaisjohtajia on myös kritisoitu poikkeuksellisen voimakkaasti. Prinssi Bandar bin Sultan, aiempi Saudi Arabian USA:n lähettiläs ja tiedustelupäällikkö, totesi al-Arabiya TV:lle antamassaan haastattelussa (5.10.2020) palestiinalaisjohtajien olevan epäonnistujia jotka jatkuvasti ovat hukanneet mahdollisuutensa rauhansopimukseen Israelin kanssa.

Bin Sultanin mukaan sekä vuoden 1948 jakosuunnitelma että vuoden 1979 Camp David sopimukset olisivat molemmat voineet johtaa palestiinalaisvaltion tai palestiinalaisitsehallinnon perustamiseen ja molempien sopimusten olleen parempia kuin nykytila. Kaiken lisäksi PA:n kieltäytyminen sopimuksista johti arabimaailman jakautumiseen. Bin Sultan syytti palestiinalaisjohtaja Yasser Arafatilta puuttuneen poliittista rohkeutta Camp Davidin sopimusten hyväksymiseen vaikka tämä itsekin myönsi niiden olevan parempia kuin Israelin kanssa allekirjoittamansa Oslon sopimukset 1995.

Entisen vakoilupäällikön näkemykset kuvastavat hyvin Saudi Arabian turhautumista PA:n nykyjohtoon onhan Saudi Arabia lämmitellyt suhteitaan Israeliin jo useita vuosia ja maalla oletetaan olleen merkittävä rooli nk Abraham Accords -sopimusten synnyssä joilla Israel, Arabiemiirikunta ja Bahrain normalisoivat suhteitaan.

Itse Saudi Arabia on avannut kuluneena kesänä ilmatilansa Israelin kaupallisille lennoille; edelleen kruuninprinssi Muhammad bin Salman on modernisoimassa kuningaskunnan koulutusjärjestelmää korvaamalla ääriuskonnollisia näkemyksiä koulukirjoissa modernimalla islamilaisella retoriikalla. Todettakoon Mekan suurmoskeijan imaami Abdulrahman Sudaisin pitäneen seremonian jossa korostettiin profeetta Muhammadin ystävällisiä suhteita juutalaisiin.

Palestiinalaisten ja konservatiivisten Persianlahden monarkioiden suhteet ovat rapautuneet jo vuosia ja PA ei ole saanut Arabiemiraateilta juurikaan avustuksia sitten vuoden 2014 ja Saudi Arabia puolestaan on pidättänyt maassaan toimivia Hamasin jäseniä vuodesta 2017 lukien.

Kansainvälisellä painostuksella saattaa olla vaikutustakin. Näin on pääteltävissä siitäkin, että PA:n presidentti Mahmoud Abbas tapasi 10. lokakuuta 2020 World Jewish Congress’in presidentti Ronald Lauderin Länsirannalla. Lauder oli tavannut Abbasin jo vuosi sitten New Yorkissa ja osallistuttuaan Abraham Accordsien allekirjoitustilaisuuteet Valkoisessa Talossa 15. syyskuuta 2020 hän toivoi mainittujen sopimusten johtavan vuonna 2014 katkenneen rauhanprosessin uudelleenkäynnistykseen. Länsirannalla järjestetty tapaaminen oli yksityisluonteinen vierailu Abbasin aloitteesta.

World Jewish Congress’n Presidentti Ronald Lauder tapasi Presidentti Mahmoud Abbas’in Ramallahissa 10.10.2020

Lähteet: Times of Israel , Reuters , JerusalemPost


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt  Ariel  -verkkojulkaisussa

arirusila
Vasemmistoliitto Jyväskylä

Olen blogisti Jyväskylästä. Aihepiireistä minua kiinnostavat konfliktit,geopolitiikka ja tarinoiden toinen puoli ja alueista Balkan ja lähi-itä. Pääblogini on englanninkielinen Conflicts By Ariel Rusila - http://arirusila.wordpress.com . Olen myös käynnistänyt Israelia suomeksi taustoittavan Ariel -sivuston - http://arielfi.wordpress.com . Mottoni "The Other Side of Story" mukaisesti en pyri esittämään neutraalia ikuista totuutta jostakin asiasta vaan oman näkökulmani siihen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu