YK pidätti UNRWAn johtajan virastaan
”UNRWA’s conduct illustrates that the agency is part of the problem, and not part of the solution. The agency perpetuates the refugee issue in a political manner, and in doing so distances any possibility for a future resolution.” (FM Israel Katz)
Palestiinalaispakolaisia varten perustetty YK:n virasto UNRWA on pidättänyt virastaan pääjohtajansa (Commissioner-General) Pierre Krähenbühlin väärinkäytöstutkinnan ajaksi. Pohjana on aiemmin uutisoitu YK:n sisäinen tarkastusyksikön raportti. Krähenbühlin johdolla UNRWA on politisoitunut entisestäänkin, sen lisäksi budjettialijäämä on kasvanut ja koko viraston toimintamalli on kestämätön.
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=reoJ_if791s]
Ulkoministeri Israel Katz toteaa UNRWAn muodostavan osa ongelmaa eikä osaa ratkaisusta. Virasto käsittelee pakolaisasiaa poliittisesti tavalla joka etäännyttää mahdolliset tulevat ratkaisut. Katzin mukaan kansainvälisen yhteisön tulee löytää uusi malli jolla humanitaarista apua toimitetaan sitä todella tarvitseville jolloin myös pakolaisten palautus voidaan poistaa asialistalta.
Israelin ulkoministeriön mukaan Krähenbühlin syrjäytys on vain ensi askel pitkää prosessia joka tarvitaan korruption eliminoimiseen, läpinäkyvyyden lisäykseen ja viraston politisoitumisen ehkäisyyn. Tässä mielessä Israel esittääkin kansainväliselle yhteisölle ja kaikille virastoa rahoittaville tahoille osallistumista evaluaatioprosessiin tavoitteena uusi tehokkaampi toimintamalli. Edelleen Israel pyytää em tarkastusyksikön raporttia julkaistavaksi kokonaan.
Mainittakoon, että myös Suomen humanitaarinen apu palestiinalaispakolaisille kanavoidaan UNRWA:n kautta ja että EU:kin on tukenut tätä politisoitunutta järjestöä €664 miljoonalla vuosina 2010-2016. Suomi on yksi järjestön 20 suurimmasta rahoittajasta ja edelleen ohjelmiensa mukaisesti Suomen yleistuki UNRWA:lle on vuodesta 2019 lähtien €5 miljoonaa eli tuki näyttää nousseen aiemmalta €4.5 miljoonan tasolta. Sen sijaan mm Sveitsi, Belgia, Alankomaat ja Uusi seelanti ovat jo jäädyttäneet rahoitustaan odottaen mm korruptiota koskevien tutkimusten valmistumista ja USA jopa ennen näitä tutkimuksia.
Lähde: MFA
Aiheesta aiemmin: UNRWA:n eettinen haaksirikko [Op-Ed]
”YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA (United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees in the Near East) koki jälleen uuden eettisen haaksirikon järjestön sisäisen joulukuussa 2018 valmistuneen raportin vuodettua julkisuuteen 29.-30.7.2019 Al Jazeera ja Agence France-Presse uutistoimistojen kautta.”…
Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel -verkkojulkaisussa
Israel on tätä toivonutkin viimeiset 50 vuotta, että sotaa maan rajojen ulkopuolelle paenneet pysyisivät siellä eivätkä tulisi koskaan takaisin. Jos se on politisoimista, että heidän statustaan pakolaisina ylläpidetään Libanonissa ja Jordaniassa vielä 50 vuoden jälkeenkin, niin myös se on politisoimista että heidän paluunsa takaisin sinne mistä he pakenivat estetään Israelin toimesta vielä 50 vuoden jälkeenkin. Kaksi sisukasta kiistapukaria, eikä tässä esitetty totuus ole täysin neutraali molempien osapuolten edut huomioiva näkökulma.
Ilmoita asiaton viesti
Pakolaisongelma ulottuu pidemmälle kuin 50 vuoden päähän. Suurin pakolaisuus Israelin/Palestiinan alueella syntyi vuoden 1948 aikaan Israelia perustettaessa. Tällöin ympäröivien arabivaltioiden hyökättyä Israeliin noin puoli miljoonaa alueen arabiasukasta katsoi tarpeelliseksi vaihtaa asuinpaikkaansa. Samalla usein unohdetaan että myös 850000 juutalaista koki saman kohtalon eli pakeni puolestaan Lähi-idän ja pohjois-Afrikan muslimimaista. UNRWA perustettiin 1950 hoitamaan palestiinalaispakolaisten asiaa, Israel puolestaan asutti sinne saapuneet juutalaiset. Toimintansa jatkuvuuden turvaamiseksi UNRWA otti täysin eri lähtökohdan kuin YK:n samana vuonna perustama varsinainen pakolaisapuvirasto UNCHR joka pyrki aluksi kotiuttamaan pakolaiset lähtömaihinsa ja ellei tämä onnistunut niin mm tulomaihinsa. UNRWA sen sijaan ei koskaan ole juuri kotiuttanut yhtään pakolaista vaan perustanut näille leirejä eri puolille lähi-itää ja sen lisäksi myöntänyt pakolaisstatuksia jopa kuudenteen polveen leireillä asuvia. Kun siis vuonna vuosina 1948-1950 Israelista paenneista arabeista on hengissä ehkä muutama kymmenen tuhatta niin UNRWA on tilastoinut noin 6 miljoonaa pakolaista joista suurin osa ei Israelissa ole koskaan käynytkään.
IM: ”…eikä tässä esitetty totuus ole täysin neutraali molempien osapuolten edut huomioiva näkökulma”. Kirjoituksessani käsittelin UNRWA:n korruptiota ja seurauksia, erinäisistä syistä en ottanut mukaan UNRWAn näkökulmaa joka varmaankin poikennee YK:n tarkastukomitean löydöksistä.
Ilmoita asiaton viesti
Rusila ”Tällöin ympäröivien arabivaltioiden hyökättyä Israeliin noin puoli miljoonaa alueen arabiasukasta katsoi tarpeelliseksi vaihtaa asuinpaikkaansa.” Muuten hyvä mutta kyllä ne kaikki, Israel mukaanluettuna” hyökkäsivät jakosopimuksen palestiinan arabivaltioon tarkoituksena jakaa se keskenään. Niinkuin sitten tapahtuikin.
Toki Arabivaltiot olisivat mielellään ottaneet Israelinkin alueen jos siihen olisivat kyenneet.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni v. 1948 ei ollut olemassa – eikä ennen sitäkään – mitään Palestiinan arabivaltiota.
Ilmoita asiaton viesti
Samalla se syntyi kun israelinkin valtio, ei pl 181 ole missään peruutettu.
Ilmoita asiaton viesti
Jotuseni, kiintoisaa historiallista tietoa tarjoat. Kertonet, kuka oli tuon valtion ensimmäinen valtionpää, kuka ensimmäinen pääministeri, millainen valtiomuoto?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Jouni, En ole sulle mikään ”Jotuseni”. Mikäli ja kun et osaa keskustella asiallisesti niin voisitko ystävällisesti jättää vastaamatta, sun hasbarajutut ei vaan ole millään muotoa kiinnostavia.
https://en.wikipedia.org/wiki/Public_diplomacy_of_Israel
https://en.wikipedia.org/wiki/Hasbara_Fellowships
Ilmoita asiaton viesti
Arabimaat eivät kyseistä jakoesitystä hyväksyneet eivätkä paikalliset arabit mitään valtiota perustaneetkaan eikä kyseistä olematonta valtiota kukaan liene tunnustanutkaan. Tosin Gazan kaupunginvaltuusto julisti 1.10.1948 Palestiinan arabivaltion myös itsenäiseksi ja itsensä sen hallitukseksi mutta Egypti jatkoi miehitystään eikä kyseinen julistus kantanut pidemmälle.
Ilmoita asiaton viesti
Ei mikään noista kumminkaan poista YK.n päätöstä palestiinan arabivaltiosta. Koko tuo alue oli silloin YK.n hallinnassa ja se suoritti jaon kahteen valtioon. Eikä tuota päätöslauselmaa ole peruttu, silloin ainoastaan Jerusalem jätettiiin jaon ulkopuolelle ja eikä sitä ole edelleenkään jaettu eli on periaatteessa YK.n aluetta.
Ilmoita asiaton viesti
Ion, toisin paikoin arvostan tietämystäsi ja pyrkimystäsi ymmärtää asioita sekä etenkin niiden taustoja. Tässä aihepiirissä kohdallasi valitettavasti niin ei ole.
Pakolaisuuden määritelmän suhteen pakolaisuudesta kärsivät jakautuvat kahtia: maailmanjärjestönä YK määrittää juuri tuon alueen palestiinalaisarabien pakolaisuuden jatkuvan loputtomiin sukupolvesta. Pakolaisstatus niillä, joilla se on, periytyy. Näin palestiinalaisarabialainen pakolaisväestö kasvaa sitä tahtia kuin syntyvyys ylittää kuolleisuuden.
Maailmanjärjestöllä on kaksi virastoa globaalin pakolaisuuden hoitamiseen: toinen (UNRWA) tätä tiettyä yhteisöä varten ja toinen (UNHCR) koko muuta maailmaa. Kaksoisstandardi.
Koko muussa maailmassa on tällä hetkellä runsaat 70 miljoonaa pakolaista. Siinäkin hypoteettisessa tapauksessa, että yksikään heistä ei voisi koskaan palata takaisin kotiseuduilleen, ja olettaen että konflikteja maailmassa ei enää olisi, pakolaisväestö vähitellen loppuisi pakolaisstatuksen määritelmän perusteella: se ei normaalisti, yhtä väestöryhmää lukuun ottamatta periydy.
Yhtään muuta väestöryhmää ei pakolaisuuden perusteella ole tuettu niin voimaperäisesti kuin UNRWA:n asiakkaita. Yksikään ryhmä ei ole saanut pakolaista kohden kuin murto-osan siitä avustussummasta kuin tämän ryhmän edustajat. Kuitenkin on konflikteja, joiden aiheuttama pakolaisuus on saatu hoidettua jopa asiallisesti. Käytetyistä summista, mediahuomiosta, poliittisesta tuesta – ja mahdollisista muista tekijöistä – huolimatta tämä yksi ongelma kasvaa – koska sitä kasvatetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Olet ehkä oikeassa siinä, että pakolaisen statuksen periytyvyydessä on kaksoisstandardi, muttä väärässä siinä, että valtioita tulisi palkita konfliktien jäädyttämisestä ja pakolaisongelman aiheuttamisesta sekä kieltäytymisestä ihmisoikeuksien mukaiseen paluumuuttoon sillä, että ongelma maagisesti katoaa ajan myötä pois.
Viivyttäminen on monen valtion taktiikka, ja lähes aina kansainvälinen yhteisö palkitsee sen. Näin ei tulisi olla, vääryys ei poistu sillä että kieltäydytään oikeudenmukaisen rauhan solmimisesta 50 vuoden ajan. Se on oikeudenmukaisuuden irvikuva, jos hyväksymme sen että validi ratkaisu pakolais-ongelmaan on odottelu että he kaikki kuolevat vanhuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
IM: ”…muttä väärässä siinä, että valtioita tulisi palkita konfliktien jäädyttämisestä ja pakolaisongelman aiheuttamisesta sekä kieltäytymisestä ihmisoikeuksien mukaiseen paluumuuttoon sillä, että ongelma maagisesti katoaa ajan myötä pois.”
Sinä väität minun väittäneen yllä olevaa. Ole hyvä, älä aseta sanoja suuhuni, Mitä en ole saninut, sitä en ole sanonut. Huomaa oma väittämäsi toiselle olettamastasi väittämästä.
Juuri tällaisella, kuten teit, estetään keskustelun mahdollisuus ja luodaan – joko tietoisesti tai epähuomiossa – väärin ja ohi ymmärtämistä. Tarkkuutta siis omien ja toisen ajatuksien erottamisessa!
Ilmoita asiaton viesti
Pakolaisongelman aiheuttivat nähdäkseni Israelia ympäröivät arabivaltiot jotka hyökkäsivät vuorokauden sisään kansainväliseen päätökseen pohjautuvaan Israelin valtioon. Ongelmaa kasvatti se etteivät hyökkääjät kotiuttaneet ”heimoveljiään” omiin maihinsa. Tosin Jordania aluksi myönsi heille passejaan mutta vetäytyi tästä sisäpoliittisen tilanteensa takia Länsirannalta muuttaneiden alettua horjuttaa hasemiittihallinnon asemaa.
Mitä taas tulee konfliktin ratkaisuun niin Israel on tarjonnut Palestiinalaishallinnolle suoraan ja välittäjienkin ansiosta oikeudenmukaista rauhaa useaan otteeseen vaan ei ole kelvannut.
Ilmoita asiaton viesti
Ion, tässä:
Il numero di persone in fuga nel mondo supera i 70 milioni: l’Alto Commissario delle Nazioni Unite per i Rifugiati chiede maggiore solidarietà
https://www.unhcr.it/news/numero-persone-fuga-nel-mondo-supera-70-milioni-lalto-commissario-delle-nazioni-unite-rifugiati-chiede-maggiore-solidarieta.html
Ilmoita asiaton viesti
No Israelilla itsellään ei ole sen puhtaampia jauhoja pussissaan ollut. On ihan turhaa tässä nostaa Israelia johonkin ratkaisun luojan asemaan. Kyllä Israel on ongelman ydin ollut perustamistapansakin takia. Se ei mikään eettisesti siisti projekti ollut.
Sinällään on hyvä, että lännen veronmaksajien rahojen perään katsotaan. Tunnen YKn rahankäyttöä maailmalta ja järjestö on yhtä läpimätä kuin kansainvälinen potkupalloliitto. Hävettää sanoa, että Suomi on tuon YK-yhteisön jäsen ja rahoittaja.
Ilmoita asiaton viesti
Israel perustettiin YK:n yleiskokouksen päätettyä aiemman brittimandaatin jakosuunnitelmasta jonka siis Israel hyväksyi mutta arabimaat eivät – mielestäni se oli holokaustin jälkeen mitä eettisin projekti.
YK:n siviilikriisihallinnon palveluksessa olen itsekin muutaman vuoden toiminut ja olen samaa mieltä että kyseessä on läpimätä järjestö ja siinäkin UNRWA pahimmasta päästä. Kuitenkin Dag Hammarsköld muistaakseni aikoinaan totesi tähän, että ”ok, esittäkääpä parempi kansainvälisen yhteistyön foorumi tilalle”. Eli sitä odoteltaessa …
Ilmoita asiaton viesti
mielestäni se oli holokaustin jälkeen mitä eettisin projekti.
………………………
Ei todellakaan ollut.
Se oli täysin moraaliton Palestiinalaisten kannalta. Heidän oikeuksiaan poljettiin rankasti.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää paikkansa että Palestiinan arabien oikeuksia poljettiin. Taustalla ehkä oli yleinen kansainvälisen yhteisön syyllisyydentunto siitä että holokaustin sallittiin tapahtua. Hyvityksenä juutalaisille suotiin oikeus omaan kotimaahan – osin Palestiinan arabien oikeuksia polkien ja osin syystä että he suurmuftinsa johdolla olivat holokaustia edistämässä. Tässä kontekstissa pidän ratkaisua eettisenä.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kontekstissa pidän ratkaisua eettisenä.
………………………
Koska palestiinalaiset edistivät juutalaisten kansan murhaa he ansaitsevat mielestäsi surkean kohtalonsa.
Et sitten keksinyt enemmän rasistisempaa, vääristelevämpää ja typerämpää syytä kuin tämmöisen 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Itse alustukseen: on erinomaista, että UNRWA:n väärinkäytökset näkyvät pääjohtajatasollakin, jolloin edes jollakin tasolla on pakko tehdä jotkin ongelman ratkaisuksi.
Aiemmin UNRWA:n laitoksissa, kuten kouluissa, on säilytetty aseita ja terroristit piileskelleet. Nämä asiat on muodollisesti tuomittu, mutta sanat ilman tekoja ovat liian helppoja.
Ilmoita asiaton viesti