Terveydenhuollon kriisi unohdettiin täysin EU:n elpymispakettikeskustelussa – hallitus ei näe metsää puilta

EU:n koronaelpymispaketista on käyty laajaa keskustelua kuluneella viikolla eduskunnassa. Paketin mukaan Suomi saa takaisin 3,2 miljardia euroa, mutta maksaa 6,6 miljardia euroa. Elpymispakettia on perusteltu suomalaisille muun muassa sillä, että se tukisi Suomen vientiteollisuutta.

Asiasta käytiin viime keskiviikon täysistunnossa pitkään keskustelua. Valitettavasti en saanut täysistunnossa puhemieheltä puheenvuoroa. Tästä olen saanut monia yhteydenottoja.

Kaipasinkin täysistuntoon enemmän keskustelua koronan vaikutuksista, koronakriisin juurisyistä ja seurauksista sekä koronatartuntojen ennaltaehkäisystä paitsi maailmanlaajuisesti myös valtakunnallisesti.

Elpymispakettia on perusteltu terveydenhuollon kriisillä. Elpymispaketin perusteluksi sanotaan covid19-virusta, jonka julmaa riehumista ja tuhoa olemme seuranneet koko vuoden. Covid19 on yllättänyt monet maat ja Suomi oli myös yksi yllätetyistä. Olemme valtiona kuitenkin onnistuneet hyvin torppaamaan tautia, ja siitä kuuluu valtaisa kiitos maan kansalaisille.

Tämä on oikeasti ja todellisesti terveydenhuollon kriisi, mutta sitä ollaan kääntämässä huonosti talouttaan ja koronakriisiä hoitaneiden maiden pelastuspaketiksi. Punainen lanka on kadonnut täysin ja suomalaisia viedään kuin litran mittaa.

Tartutaanko rahalla oikeisiin ongelmiin?

Olisin keskiviikon elpymiskeskustelussa kysynyt hallitukselta, miten elpymispaketin on tarkoitus vaikuttaa tavallisen Suomen kansalaisen tilanteeseen ja elämään ja onko vaikutusarviointeja suomalaisten kannalta tehty.  Olisin kysynyt myös Suomeen palautuvan ”jättipotin”, eli takaisin saatavan vajaan puolikkaan Suomen maksamasta elpymispakettirahasta, käytöstä.

Onko tarkoitus puhaltaa se raha ilmaan puhumalla ja kehittämällä vihreitä työpaikkoja ja unelmia ilmastonmuutoksen ennaltaehkäisystä vai tartutaanko elpymisrahalla niihin todellisiin ongelmiin, joita korona on suomalaisille aiheuttanut?

Olisin myös nostanut esiin sen faktan, että koronakriisissä keskiössä on loppujen lopuksi terveydenhuolto, sen kapasiteetti ja sen työntekijät. Päättäjät vaativat lisää testejä ja testaamisia, mutta terveydenhuollosta puuttuu niitä työntekijöitä, ihmisiä, tekemään testejä ja laatimaan tuloksia. Tämän on tuonut esiin myös Tehyn luottamusmies, joka totesi, että koronakuormitus hipoo kestävyyden rajoja HUS:ssa (Tehy 4.9.2020). Kuormitusta syntyy työn määrästä, henkilöstöpulasta, osaamisvajeesta sekä lisääntyneestä ylityöstä.

Euroopassa koronkriisin myötä on sensijaan ymmärretty järkyttävä totuus hoitoalan henkilöstöpulasta ja henkilökunnan kadosta.
Ylimääräistä koronalisää hoitajille on maksettu muun muassa Saksassa, Alankomaissa, Itävallassa ja Ranskassa. Suomessa korvauksiin ei oteta mitään kantaa, ei pihaustakaan. Hallitus on tässä erityisen ymmärtämätön ja eksyksissä, se ei näe metsää puilta.

Pohjois-Savosta kotoisin olevana olen syvästi huolissani alueen ihmisitä. Kun puhutaan Pohjois-Savon maaseudun kehittämisestä, niin mitä sillä todellisuudessa tarkoitetaan? Miten sinne luodaan työpaikkoja, kun asukkailla ei ole siellä kohta varaa edes lämmittää taloaan? Samalla kun suljetaan paperitehdas mm. Kaipolassa, tyrmättiin taannoin Finpulpin Kuopioon kaavailema sellutehdas, joka olisi ollut suuri työllistäjä alueellisesti. Mitä Suomen hallitus oikein haluaa, eivätkö työpaikat suomalaisille kelpaa?

Koronavirusepidemiaa on käytetty perusteluna laajalle rahanjaolle, mutta todellisuudessa elpymispaketti on suoraa tulonsiirtoa valtioiden budjetteihin, erityisesti niiden, jotka ovat hoitaneet huonosti talouttaan jo vuosien ajan.

Tämä kävi ilmi myös eduskunnan salikeskustelussa hallituksen vastauksissa. Terveydenhuollon kriisi unohdettiin täysin.

ArjaJuvonen

Kansanedustaja alkaen v. 2011 - , Uusimaa, Espoo. Puolueen 2.vpj, eduskuntaryhmän 2.vpj. kaupunginvaltuutettu alkaen v. 2007 -, Hyvinvoiva Espoo ohjaustyöryhmän pj. Geronomi(AMK), perushoitaja, vanhustyön erikoisammattitutkinto. Hoitaja v. 1987 - 2011.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu