Asevelvollisuuden ongelmat ja kummallisuudet, osa 2: Varusmiehet ajetaan taloudelliseen ahdinkoon

Varusmiesten kohtalona on muun kurjuuden päälle armoton rahapula. Sitä kaikkea muuta kurjuutta ei voi poistaa, jos koulutuksen halutaan edes etäisesti simuloivan sotaoloja, mutta on vaikea ymmärtää, miksi ”kansalaisvelvollisuutta” suorittavat pitää ajaa myös taloudelliseen kiipeliin. Ensimmäisen puolen vuoden aikanahan päiväraha on vaivaiset 5,20 euroa.

Jo silloin kun oman ikäluokkani joutui 1980-luvun lopulla armeijaan, päivärahoja pidettiin surkeina. Inttiin menneet lainailivatkin iltalomilla ja viikonloppuisin epätoivoisesti rahaa meiltä siviiliin jääneiltä. Tuolloin päiväraha oli 18 markkaa (sillä sai nelostuopin) eli nykyrahassa noin 5,50 euroa.

Surkuhupaisasti jo ennestään riittämättömät päivärahat ovat vuosikymmenten mittaan siis reaalisesti jopa pienentyneetensimmäisen puolen vuoden ajalta. Sen sijaan palkat ja esimerkiksi opintotuki ovat nousseet huimasti, joten kuilu varusmiehen ja siviilien välillä on revennyt entistä räikeämmäksi.

Paikallisliikenteen bussilippuun hulahtaa helposti suuri osa varusmiehen päiväansioista, ja syödäkin pitäisi. Kaikki maksulliset harrastukset voi unohtaa saman tien. Nykyään päivärahoista pitää myös maksaa sellaisia menoja, joita ei ennen ollut. Pelkästään puhelinlasku leikkaa varusmiehen budjettiin hurjan loven.

No, tyhjiä pulloja puistoista ja roskiksista keräilemällä sotilas voi tietty helposti tuplata päiväpalkan. Eläköön Suomen uljaat Puolustusvoimat!

Kaiken huipuksi 1990-luvun lamavuosina tuolloinen puolustusministeri Elisabeth Rehn poistatti varusmiesten pienen kotiuttamisrahankin. Valtio säästi sillä vaivaiset 9 miljoonaa. Summaa voi verrata samoihin aikoihin hankittuihin hävittäjiin, jotka maksoivat miljardeja.

Kotiuttamisrahaa ei – tietenkään – palautettu taloudellisesti parempina aikoina, ja niinpä palveluksen päättävä putoaa tänäkin vuonna pikavippivelkoineen tyhjän päälle.

Siviilielämä saa surkean startin.

Päivärahat ovat niin onnettomat, että jo muutamalla kymmenellä miljoonalla niihin saisi hurjan prosentuaalisen korotuksen. Sen luulisi olevan mahdollista, koska summa hukkuisi hävittäjähankinnoista lankeavan laskun desimaalien pyöristämiseen. Valtiovallalta löytyy – hävittäjien elinkaarikulut mukaan lukien – kymmeniä miljardeja mammuttimiaisiin aseostoihin, mutta edes mitätöntä murusta siitä ei saada varusmiehille, jotka kuitenkin juhlapuheissa ovat ”maanpuolustuksen selkäranka”.

Pahimmassa lirissä ovat omillaan asuvat varusmiehet. Vuokranantajat tapaavat vaatia vuokralaiseltaan kotivakuutusta, mutta milläpä sellaisenkin maksaisi. Ruokaankaan ei raha tahdo riittää, jos ei pääse vanhempien jääkaapille.

Koska monet varusmiehet joutuvat kinuamaan vanhemmiltaan ruokaa ja rahaa – ja rahaa ruokaan – törmäämme taas yhteen asevelvollisuuden monista tasa-arvo-ongelmista: ne nuoret selviävät taloudellisesti palveluksesta, joilla on sopivat hyvätuloiset ja hyväntahtoiset vanhemmat, muut eivät.

Siispä vinkki varusmiesoppaan laatijoille, lisätkää tärkeä muistutus: Ennen kuin menet palvelukseen, varmista että olet valinnut vanhempasi oikein!

On lystikästä, että varusmiehiä halutaan rangaista niinkin, että palvelusajalta ei kerry eläkettä, vaikka esimerkiksi työttömille, opiskelijoille ja lapsia kotona hoitaville eläkettä karttuu.

Mikään poliittinen taho ei ole osoittanut halua varusmiesten aseman kohentamiseksi. Punavihreiden keskuudessa puhe varusmiehistä on toivottoman epäseksikästä ja oikeisto taas – niin, sitä sopii ihmetellä.

Edellisessä hallituksessa valtaa käyttivät kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset, siis puolueet, jotka kaikkein innokkaimmin liputtavat asevelvollisuusarmeijan puolesta. Tuolloin vallitsi verraten hyvä taloustilanne ja osuivatpa hallituskaudelle sekä Suomi 100 -juhlinta että Puolustusvoimien satavuotiskekkerit.

Saimmeko siis juhlavuosien kunniaksi helpotusta varusmiesten kurjuuteen? Emme tietenkään, vaikka tuolloin olisi ollut psykologisesti oiva sauma tehdä reipas tasokorotus päivärahoihin, jos nyt ei aivan muiden Pohjoismaiden tasolle – se olisi tarkoittanut päivärahojen kolminkertaistamista – niin olisihan sekin ollut jotain, että olisi tullut edes muutama euro per päivä lisää ja eläke-edut ja kotiuttamisraha siihen päälle.

Mutta siis: ei.

Entä lehdistö sitten? Huumorintajua tarvitaan. Sen sijaan, että varusmiesten rahapula olisi kirvoittanut kriittistä ja vähäosaisia puolustavaa yhteiskunnallista journalismia, olemme saaneet lukea Ilta-Sanomista (10.10.2020) pörssigurun vinkkejä, miten varusmiesten kannattaa sijoittaa runsaat päivärahansa osakkeisiin niin että pääsee käsiksi korkoa korolle ilmiöön.

Tuo on härskiä pilkkaa. Seuraavaksi voisi antaa pitkäaikaistyöttömille parhaat sijoituskämppävinkit?

Helsingin Sanomat puolestaan uutisoi (1.11.2020), että varusmiesten päiväraha nousee. Ja kyllä, se pienin päiväraha nousi peräti viisi senttiä (!). Kuukaudessa tämä tekee ruhtinaalliset 1,5 euroa. Reaalisesti korotus ei tosin ollut edes sitä viittä senttiä, koska inflaatio söi sen kokonaan.

Silti puolustusvoimien johdon ja muiden valtaapitävien sylikoiraksi heittäytynyt Varusmiesliitto kiitteli artikkelissa puheenjohtajansa suulla, että ”korotuksella osoitetaan yhteiskunnan arvostusta varusmiehiä kohtaan”.

Voi pyhät pyssyt! ”Korotushan” päinvastoin osoitti, että varusmiesten työtä ja uhrauksia ei arvosteta pätkääkään.

Kesällä Hesarin yleisönosastossa sentään varusmies kirjoitti aivan oikein (21.6.), että palvelusajan tuet eivät riitä edes välttämättömiin menoihin. Mutta ratkaisuksi kirjoittaja toivoi varusmiehille mahdollisuutta käydä lomilla töissä niin, ettei työtulo leikkaa tukia.

Ei, varusmiesten taakkaa ei pidä enää yhtään kasvattaa ylimääräisellä siviilityöllä (ja kuinka monelle se edes on mahdollista, eriarvoisuus kasvaisi entisestään), vaan tuet pitää nostaa kelvolliselle tasolle, piste.

Valitettavasti asia ei kiinnosta ainuttakaan kansanedustajaa, ja jos joku baarikeskustelussa tai nettikeskusteluissa asian nyt sattuukin ottamaan puheeksi, vastaukseksi tulee ikämiesten inflaatiotarkistamatonta nostalgiahorinaa siitä, miten omana aikana ei saatu kuin kolme markkaa ja hyvin pärjättiin.

Hesari muuten kirjoitti kesällä aukeaman verran mansikanpoimijoiden kehnoista liksoista ja vaati tilanteen korjaamista pääkirjoitusta myöten: ”Mansikanpoimijat ovat palkkansa ansainneet.”

Niin olisivat varusmiehetkin.

+7
ArnoKotro
Helsinki

Lukion opettaja, kolumnisti.

Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj.

Näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä edusta työnantajieni kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu