Asevelvollisuuden ongelmat ja kummallisuudet, osa 5: Avoin kirje kutsuntoihin menevälle

Tässä vielä asevelvollisuutta kritisoivan blogisarjani viides ja viimeinen osa. Kirjoitan sen sinulle, hyvä nuori, joka on määrätty tämän syksyn kutsuntoihin.

Olet varmaankin huomannut, että saamasi informaatio on yksipuolista. Kutsunnoissa viestintä vinoutuu vielä entisestään.

Sinulle on kerrottu, että asevelvollisuusarmeija on ainoa vaihtoehto. Mikään muu systeemi ei yksinkertaisesti ole mahdollinen – eikä sellaisesta sovi edes keskustella. Ex-puolustusministeri Seppo Kääriäisen (kesk) sanoin: ”Asevelvollisuus on fundamenttien fundamentti.”

Aliupseeriliiton silloinen puheenjohtaja Petteri Leino pisti vielä paremmaksi ja puhui asevelvollisuudesta ”pyhänä arvona”, jota vastaan ei saa kirjoitella. Ja tämä siis ilman ironian häivää.

Yhdenkään muun yhteiskunnallisen kysymyksen käsittelyä ei latista yhtä dogmaattinen ja vaihtoehdoton retoriikka.

Ehkä tiedät, että muualla Euroopassa ei enää ylläpidetä sukupuoli-apartheidiin perustuvia massa-armeijoita. Tämä ei toki asevelvollisuusfundamentalisteja hetkauta, päinvastoin. Sinulle kerrotaan, että muualla maailmassa on tehty hirvittävä virhe ja nyt siellä ”katsotaan kateellisena” Suomen asevelvollisuusarmeijaa. Kaikki kuulemma haluaisivat samanlaisen.

Älä usko. Jos muiden maiden hallitukset ja kansalaiset haluavat perustaa asevelvollisuusarmeijan, mikseivät sitten perusta?

Siksi että eivät ne halua. Missään päin maailmaa ei ole mitään todellista pyrkyä menneen maailman puolustusmalliin, joka perustuu eltaantuneisiin sukupuolirooleihin ja lainvoimaiseen seksismiin.

Ehkä korviisi on kantautunut väsynyt mantra, että ”armeija tekee pojista miehiä”. Kovin on koomista tämäkin. Noin kolmannes pojista ei käy armeijaa, ja hekö eivät voi olla miehiä? Ja muualla Euroopassa ne miehet vasta harvinaisia ovatkin! Surkean suppea on käsitys maskuliinisuudesta, jos mieheksi kasvaa vain sokealla tottelemisella urpomaskuliinisuutta tihkuvassa inttituvassa.

Luultavasti olet myös kuullut pelotteluja, että vapautuksen hankkiminen vaikeuttaa myöhempää työnsaantia.

Katin kontit. Intistä ei saa työhaastattelussa edes kysyä. Ja kuten kansanedustajanakin toiminut Rosa Meriläinen nasautti: ”Jos joku työpaikka on niin pöpi, että armeijan käymättömyys on pestin saamisessa este tai hidaste, ei sellaiseen firmaan kannata mennäkään.”

Sitä paitsi nopeamminhan sinä työelämään pääset, kun jätät intin väliin.

Varmaan sinulle on sanottu sekin, että armeijassa saat loistavaa johtajakoulutusta, josta on kosolti hyötyä siviilissäkin. Intin johtamiskulttuuri on kyllä kituliaasti kehittynyt kaikkein sairaimmista ajoista, mutta meno on edelleen käskyttävän autoritaarista siviilipuoleen verrattuna – ja niin tietty pitääkin, onhan tappamaan opettelu väistämättä jotain muuta kuin työ start up -pajojen luotsaajana tai hamppariravintolan vuoropäällikkönä.

Mainion makupalan armeijan perinteikkäästä johtamistyylistä antaa puolustusvoimien komentajana aina 2000-luvulle asti toiminut Gustav Hägglund. Kirjassaan Kenraalin iltahuuto vuodelta 2018 hän antaa ohjeita kouluttajille: ”Rangaistuksissa ei saisi pihtailla, vaan lyödä rankimman mukaan.” Sillä lailla! Kenraali jatkaa: ”Kun ihmisen haukkuu pystyyn muiden kuullen, ei opetus helposti unohdu muiltakaan.”

Siitäpä johtamisoppeja siviiliin siirrettäväksi.

Mutta ehkä kaikesta huolimatta menet massan mukana armeijaan? Silloin kannattaa muistaa, että poliitikot eivät panostasi juuri arvosta, tai ainakaan arvostus ei näy missään.

Eduskunta on esimerkiksi linjannut, että eläkettä kertyy, jos opiskelee, hoitaa lapsia kotona tai jää ansiosidonnaisesti työttömäksi. Entä varusmiehet? Ei, heille ei eläkekertymää haluttu. Kotiuttamisrahakin on poistettu, ja varusmiesten päivärahat ovat niin pienet – vain noin kolmasosa muiden Pohjoismaiden tasosta – että tuskin selviät palveluksesta ilman säästöjä tai vanhempiesi tukea.

On yhdentekevää, mitkä puolueet ovat hallituksessa, varusmiesten surkea asema ei kiinnosta ketään.

Pääministeri Sanna Marin totesi taannoin, että niin normaaliaikana kuin poikkeusoloissakin, siis kriisien tullen, Suomi pysyy pystyssä naisvaltaisten alojen ansiosta. Varusmiehille ei arvostusta tipu. Kaiken päälle saat lukea toimittajien, kolumnistien ja ammattiupseerien paheksuntaa, miten pleikkasukupolven varusmiesten kunto on huono, Cooper-tulokset heikkoja ja ahdistus iskee mammanpojille heti kun joutuu pois äidin helmoista.

Lista on armoton: kelvollista korvausta et normaalielämän katkaisevasta vapaudenriistosta saa, et eläkettä, et arvostusta.

Kun mikään muu ei auta, sinulle sanotaan, että varusmiespalvelus on velvollisuus. Näin on, koska se nyt on sinun velvollisuutesi, ja se on sinun velvollisuutesi, koska laki sanoo että se on sinun velvollisuutesi.

Mutta jospa ei olekaan? Mitä lakiin tulee, perustuslaki on nimensä mukaisesti perustavampi kuin muut lait, ja sehän linjaa, ettei ihmisiä saa asettaa eri asemaan sukupuolen vuoksi ilman erityistä syytä. Kukaan ei tuota syytä ole pystynyt asevelvollisuuslain yhteydessä kertomaan, vaikka itsekin olen sitä poliitikoilta, lainoppineilta ja jopa eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä kysellyt.

Perustuslakivaliokunta on päätellyt, että sukupuoleen sidottu asevelvollisuus ei ole syrjivä, koska ”perustuslaista ei perinteisesti ole katsottu johtuvan estettä sille, että asevelvollisuus säädetään lailla koskemaan vain miehiä”.

Kun selittelyt räpiköivät tuolla tasolla, sinun ei niistä tarvitse piitata.

Muista myös, että jos hankit vapautuksen, olet hyvässä seurassa. Monet luovat, laumavaistojen sijaan omia aivojaan käyttävät taiteilijat ovat ottaneet vapautuksen, sellaiset kuin A.W. Yrjänä, Reko Lundan, Kerkko Koskinen, Riku Nieminen, Kauko Röyhkä, Esa-Pekka Salonen, Tomi Kontio, Juice Leskinen ja niin edespäin.

Kaikkea muuta sinulle kerrotaan, vaan ei sitä, että sukupuolitettu asevelvollisuus elää perinteen liike-energiasta, ei rationaalisista argumenteista. Laki periytyy ajalta jolloin ajateltiin, että naisille ja miehille kuuluu yhteiskunnassa eri velvollisuudet. Jokaisen luulisi ymmärtävän, että tuommoinen asenne ei ole tätä päivää.

Jo helppo ajatuskoe paljastaa perinteen voiman. Kuvittele, että nyt mietittäisiin puhtaalta pöydältä, miten maanpuolustus hoidetaan. Kuinka moni kansanedustaja ehdottaisi, että määrätään palveluspakko sukupuolen perusteella ja heitetään kieltäytyjät vankilaan tai rajoitetaan liikkumista jalkapannalla?

Niinpä. Mutta nyt hyväksymme seksistisen lain, koska – niin, perinne.

Tai hypätään toiseen ajatusleikkiin. Oletetaan, että parikymppiset naiset määrättäisiin sukupuolensa vuoksi pitkään palkattomaan vanhustenhoitoon, tai muuten tulee panta jalkaan. Väitän naisten olevan sen verran itsenäisempiä ajattelijoita ja muutenkin rohkeampia kuin orjamentaliteetin omaksuneet miehet, että eivät mokomaan suostuisi; protesti olisi kova ja alistavalle systeemille tulisi pikainen stoppi. On häpeä, että miehet ovat niin nössöjä, ettei kapinasta ole tietoakaan.

Iskä ja äiskä eivät tykkäisi?

Meistä tuntuu käsittämättömältä, että viisikymmentä vuotta sitten homous oli rikos ja vielä viisitoista vuotta myöhemmin sairaus. Nyt arvostamme sankareina niitä, jotka uskalsivat uhmata mokomaa ahdaskatseisuutta ja typeryyttä.

Usko minua, viidenkymmenen vuoden päästä sitä pidetään yhtä outona, että vielä 2020-luvulla armeijaan haluamattomat miehet diagnosoidaan psyykkisesti sairaiksi ja psykiatrisilta leimoilta välttyneet tuomitaan vankeuteen. Ei tällaista ole missään muualla Euroopassa eikä tulevaisuuden Suomessakaan.

Keski-ikäiset poliitikot valitettavasti leikkivät vuoroin mykkäkoulua, vuoroin tyhmää eivätkä ole tunnistavinaan mitään ongelmaa. Ehkä nytkin murros alkaa alhaalta, terveen kriittisistä ja fiksuista nuorista, jotka kyseenalaistavat museaaliset sukupuoliroolit ja konservatiiviukkojen löysät liturgiat.

Olet historian oikealla puolella, jos osaltasi uhmaat syrjivää ja vanhanaikaista systeemiä ja omalla toiminnallasi ravistelet poliitikkoja miettimään asiaa uudestaan – tai edes sen ensimmäisen kerran.

Eikä sinun tarvitse edes rikkoa lakia. Vapautuksen armeijasta saa helposti ja ihan laillisesti, kun vain osaa kertoa sopivasti omasta terveydentilastaan. Kun kapinallisia on tarpeeksi, järjestelmän on reagoitava.

Silloin voisimme saada Suomeenkin nykyisiä uhkakuvia vastaavan, yhtäläiseen vapaaehtoisuuteen pohjaavan, ei-syrjivän puolustusratkaisun. Mutta siihen tarvitaan Sinua, poliitikoista ei muutoksen ajureiksi ole.

+2
ArnoKotro
Helsinki

Lukion opettaja, kolumnisti.

Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj.

Näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä edusta työnantajieni kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu