En ymmärrä Mika Aaltola -hypetystä

Sen verran vilkaisin iltapäivälehtiä, että huomasin Mika Aaltolan olevan nyt ykkössuosikki seuraavaksi presidentiksi.

Toki ilmiössä on positiivistakin. Presidentin pesti liittyy vahvasti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joten on periaatteessa järkevää etsiä tehtävään ihminen, joka on meritoitunut juuri sillä saralla.

Ja Aaltolahan on Ulkopoliittisen instituutin johtaja. Toisin kuin meillä rivimiehillä, hänellä on siis ollut kaikki päivät aikaa pähkäillä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Mutta sepä tässä nyt ihmetyttääkin.

Kun kaltaiselleni turpoharrastelijalle on ollut vuosikaudet selvää, että Suomen pitäisi liittyä puolustusliitto Natoon, Aaltolalle asia valkeni vasta kun kansa sen hänelle kertoi.

Viime joulukuussa Aaltola arvioi Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei Suomi ole liittymässä Natoon. Omituisempaa on, että hän itse ei selvästikään kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä.

Vielä senkin jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan ja Ylen tutkimus kertoi suomalaisten kannattavan Natoon liittymistä, Aaltola pyöritteli A-studiossa (28.2.) näin:

”Kun eri skenaarioita katselee, niin voihan siellä sellaisiakin olla, joissa se [Nato-jäsenyys] on niin kuin mielekäs tapa toimia, mutta siinä niin kuin Venäjä asetetaan aikamoiseen pinteeseen eli Venäjä sellaisen haasteen alle, että se ei ehkä taipuisi näistä etupiirihaaveistaan, jotka koskee Suomea ja jotka Venäjällä on isovenäläisessä ajattelussa hyvin niin kuin hallitseva piirre nyt Putinin kaudella ollut.”

Suomeksi: Natoon ei kannata hakea.

Kansallisen turvallisuutemme kannalta elintärkeä asia eli liittyminen läntiseen puolustusliittoon olikin Aaltolalle vain yksi vaihtoehto monien joukossa – ”voihan siellä sellaisiakin olla” – ja näemmä huono, koska Venäjä on omaksunut niin vahvan etupiiriajattelun.

Olisi riski valita presidentiksi ihminen, jonka harkintakyky pettää noin pahasti omassa leipälajissa. Ja jos haluamme päästä eroon jälkisuomettuneisuudesta, ei pidä äänestää presidentiksi ihmistä, joka etupiiriretoriikkoineen on sitä edustanut.

Katse kannattaa kääntää myös mediaan. Toimittajilla on hämmentävän kritiikitön taipumus lähteä fanituksiin mukaan – oli kyse sitten vaikkapa Sanna Marinista tai Mika Aaltolasta – sen sijaan, että he vallan vahtikoirina vähän analyyttisemmin arvioisivat päättäjien ja oraakkeleiksi nostettujen asiantuntijoiden todellisia sanomisia ja tekemisiä.

(lisäsin suomettumiskommentin klo 12.30)

+38
ArnoKotro
Helsinki

Lukion opettaja, kolumnisti.

Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj.

Näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä edusta työnantajieni kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu