Medialla on kummallinen asenne väestökysymykseen

Aikoinaan päätin rustata aina Pentti Linkolan kuolinpäiväksi 5. huhtikuuta tekstin, joka käsittelee maailman merkittävintä ongelmaa eli ylikansoitusta. Ihmisiä on maapallon kantokykyyn nähden yksiselitteisesti liikaa.

Silti olemme saaneet lukea, että väestöräjähdystä ei tapahdukaan. Tavallaan totta: se nimittäin on jo tapahtunut.

Vai mikä olisi osuvampi termi kuvaamaan sitä, että maailman väkiluku on peräti nelinkertaistunut viimeisen sadan vuoden aikana? Kasvu jatkuu edelleen voimakkaana, vaikka väestöjournalismista helposti saakin toisen kuvan. Väestö lisääntyy joka vuosi ihmismäärällä, joka vastaa reippaasti yli kymmenkertaisesti koko Suomen väkilukua.

Seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana maailman väestö paisunee lähes kahdella miljardilla ihmisellä. Se on mykistävä luku, jota voi verrata siihen, että sata vuotta sitten maailman koko väestö oli suunnilleen tuo pari miljardia.

Väestöräjähdyksen seurannaisongelmia ovat muun muassa lajien sukupuuttoaalto, ilmastonmuutos, villieläinten elinpiirin kutistuminen, massiivinen ja julma eläinten tehotuotanto ruuantarpeen tyydyttämiseksi, sademetsien hakkaaminen pelloiksi, luonnonvarojen ehtyminen, merten saastuminen, muoviroskalautat, krääsävuoret ja niin edelleen. Erikoista onkin, että väestöongelma ei juuri tunnu mediaa kiinnostavan – tai jos kiinnostaa, niin varsin oudosta ja yksipuolisesta vinkkelistä. Siksipä näitä blogeja ruuvailenkin.

Valitsin vuotuisen tekstin ajankohdaksi Linkolan kuolinpäivän, koska hän sentään väsymättä puhui liian suuren väestön aiheuttamasta ekologisesta kuormituksesta – vaikkei hän monessa muussa asiassa ihan oikeassa ollutkaan.

Mutta tässä kyllä oli.

Aiemmin olen käsitellyt aihetta esimerkiksi tässä, täällä ja tuossa. Nyt on aika taas vilkaista, miten media on onnistunut väestökysymystä käsittelemään.

Ikävä kyllä ei ole juuri mitään uutta kerrottavaa. Vuosi toisensa perään täytyy lähinnä ihmetellä, miten vahvasti toimittajat ovat omaksuneet näkemyksen, että väestönkasvun taittuminen jossain tulevaisuudessa on vain huono uutinen.

Toimittajat eivät toki ole yksin. Viime vuonna käsiini sattui muun muassa Risto Murron kirja Puuttuvat puoli miljoonaa. Siinä Murto kutsuu kasvun kultakaudeksi niitä vuosikymmeniä, kun maailman väkimäärä lisääntyi erityisen vauhdikkaasti, ja nyt tuo räjähdysmäinen ihmispopulaation kasvu, harmi kyllä, on päättymässä. Näkökulma on ekologisesti katsoen järjetön.

Mutta pahimpia ovat lehdet. Esimerkiksi Iltalehti kauhisteli 29.7., miten Japanin väkiluku uhkaa vähetä. Kannattaa muistaa, että Japanissa asuu yli 125 miljoonaa ihmistä alueella, joka on suunnilleen Suomen kokoinen. Nyt šokkiuutisen syyksi riitti se, että väkeä on noin 800 000 ihmistä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tämä huoli pääsi näyttävästi myös Ylen pääuutisiin 31.1.2024.

Jos vaihteeksi ajatellaan maapallon elonkehän etua eikä vain taloutta, varsinkin Japanin kaltaisella täpötäyteen ahdetulla korkean elintason alueella väestön väheneminen on puhtaasti hyvä uutinen.

Kauppalehti puolestaan pelotteli perinteiseen tapaansa Kiinan väestökatastrofilla: ”Kiinaa uhkaa valtava väestöromahdus”, kirkui otsikko 23.2. Ajatella, pian kiinalaisia on enää 1,4 miljardia! Iltalehti ei jäänyt pekkaa pahemmaksi, vaan kantoi huolta myös venäläisten vähenemisestä (15.7.). Venäjällä ympäristönsuojelu on pahasti retuperällä ja voisi kuvitella, että Venäjän väkiluvun kasvu ei olisi sen enempää ekologisesti kuin turvallisuuspoliittisesti mitenkään toivottavaa.

Ristiriidan vaikutelmaltakaan ei voi välttyä, kun pian näiden väen vähenemistä kauhistelevien juttujen perään luemme uutisia siitä, miten ihmiskunta on rohmunnut uusiutuvat luonnonvarat kuluvalta vuodelta loppuun. Näin saatoimme lukea viime vuonna monesta lehdestä elokuun alussa – siis pian sen jälkeen, kun ensin on peloteltu muun muassa Kiinan ja Japanin ”väestökatastrofeilla”, kun väkiluku ei paisukaan tarpeeksi.

Miksi on niin vaikeaa nähdä näiden asioiden yhteys? Luonnonvarat kuluvat loppuun, koska meitä luonnonvarojen kuluttajia on liikaa.

Mutta rämpikäämme mediakatsauksessa eteenpäin. Tämän vuoden alussa Yle julkaisi näyttävän uutisen: ”Vuosi, jolloin maailmaan syntyi eniten vauvoja, voi olla jo takana – väestö vähenee jo Kiinassakin.” Myös tämän artikkelin viesti oli se, että väestön väheneminen on ensisijaisesti ongelma.

Ehkä masentavin taidonnäyte löytyy kuitenkin Iltalehdestä, vieläpä aivan hiljattain (22.3.). Jo otsikko enteilee pahaa: ”Maailman väkiluku laskemassa ensi kertaa mustan surman jälkeen.” Sitten ingressi lyö suoraan palleaan: ”Syntyvyys laskee ja se tuo yhteiskunnille valtavia ongelmia.”

Juttu jatkuu valitulla linjalla: ”Väestönkasvun ylläpitämiseksi naisten kokonaishedelmällisyysluvun tulisi olla keskimäärin 2,1. Vuonna 2021 se oli maailmanlaajuisesti 2,23. Asiantuntijoiden mukaan luku on kuitenkin jatkuvasti laskemassa.”

Siinä se taas tuli. Väestönkasvun ylläpitämiseksi on tapahduttava sitä tai tätä. Jo nykyinen väkimäärä on enemmän kuin ympäristö kestää, mutta silti meitä siis pitäisi olla enemmän?

Näin linjaa myös laatulehti Helsingin Sanomat, joka ihaili 24.9. Yhdysvaltojen väestönkasvua ja viittasi ekonomisti Reijo Heiskaseen, jonka mukaan ”työn tuottavuuden heikko kasvu on todellinen ongelma euroalueella, mutta sitä suurempi pulma on kuitenkin väestössä. Yhdysvalloissa väestö kasvaa paljon nopeammin kuin euroalueella.”

Onko siis todellakin tavoiteltavaa, että juuri siellä, missä elintaso on korkein, ihmisten ekologinen jalanjälki suurin ja luonnonvarojen kulutus kovinta, väestö kasvaa jatkuvasti? Kuinka kauan näin pitää tapahtua? Milloin väestönkasvu saisi loppua – vai eikö koskaan, koska talouden tavoin populaation pitää kasvaa loputtomasti, jotta väestöpyramidin pohja olisi aina mahdollisimman lavea?

Tuijotamme jatkuvasti yksittäisten maiden yksittäisiä ongelmia, vaikka tässä jos missä – maailmanlaajuisen ekokriisin äärellä – olisi ajateltava globaalisti ja pitää katse, kirjaimellisesti, pallossa. Mutta se ei taida onnistua, kun ongelman esiin nostavia ei kuunnella tai, mikä pahempaa, heidät saatetaan epäilyttävään valoon.

Tästä käy esimerkiksi Helsingin Sanomien näyttävä artikkeli 3.9. Näkökulma tulee selväksi heti kättelyssä: ”Julkisuudessa toistellaan väitettä, jonka mukaan ilmastonmuutoksen perimmäinen syy on köyhien maiden väestönkasvu.”

Mitähän ”julkisuutta” tässä tarkoitetaan? Ei ainakaan valtamediaa. Nimittäin jos seuraa vaikkapa Helsingin Sanomia, Yleä tai iltapäivälehtiä, tuntuu olevan kovin vaikeaa kakistaa ääneen – ”toistelusta” nyt puhumattakaan – että ympäristön kohtuuttoman kuormituksen taustalla on viime kädessä ylisuureksi paisunut väestö. Jos jotain on toisteltu, niin ennemminkin sitä, että liikakansoitus ei ole ympäristöongelmien syy.

Laajassa artikkelissa Helsingin Sanomat tarjoilee näkemystä, että väestönkasvusta varoittelu liittyy ”laitaoikeistolaiseen ekofasismiin”, jossa ”ilmastonmuutoksen syynä pidetään etenkin kehittyvien maiden väestönkasvua. Keskeinen väite on, että maailmassa ihmisiä on maailmassa enemmän kuin luonto jaksaa kantaa.”

Nähdäkseni väitteessä ei ole mitään vikaa – tosin lisäisin tietty ongelmaksi myös rikkaiden maiden ylisuuren väestön – enkä silti tunnustaudu äärioikeistolaiseksi ekonatsiksi. Helsingin Sanomat sen sijaan ei suostu näkemään ilmastonmuutoksella ja liikakansoituksella yhteyttä – ei, vaikka Afrikan väkiluvun arvioidaan nelinkertaistuvan vuosisadan loppuun mennessä. Lehden mukaan ”väite ei yksinkertaisesti ole totta”, sillä ”ilmastonmuutoksen merkittävin syy on fossiilisten polttoaineiden käyttö”.

Mitä tähänkin nyt sanoisi? Totta kai fossiiliset polttoaineet ovat merkittävä kasvihuonekaasujen lähde, mutta samalla on tietenkin niin, että mitä enemmän maailmassa on ihmisiä energiaa kuluttamassa ja elintasoaan kohottelemassa, sitä enemmän tarvitaan ilmastolle ja ympäristölle haitallista energiantuotantoa.

On sitä paitsi järjetöntä rakentaa tästä joko-tai-asetelma. Tarvitsemme sekä siirtymää fossiilista polttoaineista uusiutuviin energialähteisiin ja ydinvoimaan että sellaista kansallista ja globaalia väestöpolitiikkaa, jonka tavoite on väkiluvun hallittu pieneneminen, ei sen kasvattaminen.

Ja kyllä, paikoin tulee taloudellisia ongelmia väestön vähetessä – näin esimerkiksi Suomessa, kun syntyvyys uhkaa pudota liikaa – mutta niitä pystyy vähentämään muun muassa eläkeiän nostolla ja poimimalla aiempaa tehokkaammin ihmisiä työelämän ulkopuolelta töihin. Väliin se voi olla vaikeaa, mutta huoltosuhteeseen liittyvät taloudelliset kuprut ovat yhtä kaikki helpommin hallittavissa kuin kasvavan väestöpaineen aiheuttama globaali ekokatastrofi. Ja kun yhteiskunnallisesti valveutuneet ajattelijat kaikessa muussa painottavat ekologiaa ekonomian sijaan, miksi tässä painotus on päinvastainen?

Sitä paitsi: mitkä taloudelliset kustannukset tulevat ilmastonmuutoksen ja ympäristökatastrofien liikkeelle polkaisemista siirtolaisvirroista?

Kaiken edellä kirjoitetun valossa en hirveästi yllättynyt, kun näin Helsingin Sanomissa hiljattain (28.3.) aukeaman kokoisen artikkelin ”Syntyvyyttä on on vaikea kääntää nousuun”, jossa näkökulma oli se tuttuakin tutumpi: ”Laskeva syntyvyys koskee jo lähes puolta maailmaa, eikä missään ole keksitty keinoja muuttaa tilannetta.”

Lehteä huolestuttaa, että ”jopa maailman runsasväkisin valtio keikkuu nippa nappa uusiutumisrajalla”. Huomautettakoon, että Intiassa on asukkaita noin puolitoista miljardia, siis saman verran kuin oli koko maailmassa 1900-luvun taitteessa, ja maassa on turvoksiin asti ahdettuja slummien saartamia megakaupunkeja, joissa on lähes parikymmentä miljoonaa asukasta. Ehkä pieni väestöpaineen hellittäminen voisi olla ihan tervetullutta sen sijaan että toivomme väkeä lisää?

Laajassa artikkelissa Afrikan väestöpommi saa huomiota yhden virkkeen verran:

Väestö kasvaa nopeasti enää lähinnä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Se onkin yhä suuri ongelma, kun resurssit pitää jakaa yhä suuremmalle määrälle ihmisiä samalla kun ilmastonmuutos etenee. Mutta yhtä lailla ongelmia aiheuttaa väestön romahtaminen. Väestötieteilijät arvioivat, että maailman väkiluku nousee noin kymmeneen miljardiin ja romahtaa sitten jyrkästi vuosisadan loppua kohti.”

Valittu retoriikka kuvaa hyvin asennetta. Kun Afrikan väestön arvioidaan nelinkertaistuvan, väkiluku kasvaa, mutta jos väkiluku kääntyy joskus laskuun, väkiluku romahtaa.

Eikä väestön väheneminen aiheuta ”yhtä lailla” ongelmia kuin väestön ylenmääräinen kasvu. Jälkimmäisen seurauksena nimittäin koko planeetta on suistettu ennennäkemättömään ekologiseen kriisiin. On äärettömän itsekästä ja ihmiskeskeistä tuijottaa pelkkiä huoltosuhdetaulukoita samalla kun hallitsemattomasti lisääntynyt ihmislaji talloo muut elämänmuodot henkihieveriin.

– –

Ei siis auta, uskottava se on. Median on jokseenkin kauttaaltaan vallannut nurinkurinen väestöpaniikki, jossa kauhukuvaksi pyörähtää se, mikä olisi viime kädessä parasta maapallon elonkehän ja biodiversiteetin pelastamiseksi: ylisuuren ja ylikuluttavan ihmispopulaation pieneneminen vaikkapa viiden- tai kuudenkymmenen vuoden takaiselle tasolle.

Mutta täräytetään synkistelyjen perään jotain positiivista. Helsingin Sanomat nimittäin onnistui kuin onnistuikin tuomaan tervettä järkeä väestökeskusteluun. Harmi kyllä, asialla ei ollut pääkirjoitustoimittaja vaan Viivi ja Wagner -sarjakuvan Sika (28.3.). Sitä nimittäin pyydettiin listaamaan asioita, joilla maailmasta tulisi parempi.

Sika tarttui kynään ja kirjoitti: ”Vähemmän ihmisiä.”

ArnoKotro
Helsinki

Lukion opettaja, kolumnisti.

Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj.

Näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä edusta työnantajieni kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu