Nyt hatuttaa!

Melkoisen närän se herätti. Muuan iäkäs sukulainen paheksui niin, että melkein menivät välit poikki. Tuntemattomilta sain vihaisia viestejä.

Syy tulee tässä. Kävin telkkariohjelmassa lausahtamassa, että sukupuolitettu asevelvollisuus on selvin tasa-arvorikkomus maassamme, ja asia pitää korjata. Palveluksen kuuluisi olla kaikille vapaaehtoinen.

Ei, tällä kertaa palaute ei puuttunut tähän. Tuohtumus tuli siitä, että miehellä oli televisiossa hattu päässä.

Raivon tekee vähän hassuksi se, että vastaavissa ohjelmissa on totuttu näkemään habitukseltaan hyvin monenkirjavaa väkeä.

On ollut hattuja, poninhäntää ja punaiseksi ja vihreiksi värjättyjä hiuksia, näyttävää hiuspantaa ja pitkää ja lyhyttä tukkaa. On nähty hameita ja suoria housuja. Asujen värikirjo on ollut laaja. Joskus keskustelijoiden kasvoille on loihdittu vahvat meikit ja välillä kevyemmät, on ollut isoja korvakoruja ja kaulaketjuja, persoonallisia huiveja, on käytetty korkokenkiä ja nahkasaappaita. Mutta silloin vieraat ovat olleet naisia.

Entä ne miesvieraat? Kravatti kaulaan ja ylänappi kiinni. Eikä pukujen perusteella muita värejä olekaan kuin musta, sininen ja harmaa.

Naiset ovat sen verran miehiä valveutuneempia, etteivät ikinä suostuisi mokomaan haarniskaan. Mutta miehet taitavatkin olla nössöjä.

Ehkä joku vielä muistaa viime syksyltä Sanna Marinin kuvasta nousseen kohun. Keskustelun valtavirraksi tuli somekampanjoita myöten se, että juuri naispoliitikkojen pukeutumiskoodi on ahdas ja se pitää murtaa. Muun muassa Kuluttajatutkimuskeskuksen johtaja Päivi Timonen totesi Helsingin Sanomissa, että ”nuoret haluavat kyseenalaistaa sen, pitääkö kaikkien naispoliitikkojen kulkea samanlaisissa Marimekon mekoissa”.

Tätä on kuultu paljon: naisten pukeutumista kontrolloidaan liikaa.

En nyt oikein ymmärrä. Kyllähän naispoliitikot saavat pukeutua melkein miten haluavat – ja vahva kannatus sille. Sen sijaan vallalla on hyvin kapea käsitys siitä, miltä miespoliitikon pitää näyttää. Heidän pukeutumisensa on tiukasti kontrolloitua. Ja näköjään meidän rivimiestenkin.

Marin-keskustelussa oli hämmentävää, miten miespoliitikot urhoollisena rintamana kyllä paheksuivat normeja, jotka säätelevät naiskollegoiden pukeutumista, mutta menivät heti perään A-studioihin ankeissa samanlaisissa puvuissaan. (Ja hiuksissaan. Ja skrakoissaan. Ja kengissään. Ja paidoissaan. Ja silmälaseissaan.)

Kulttuurinen miesvankila on enimmäkseen miesten itsensä vartioima. Toisaalta osaavat naisetkin. Muuan arvostettu naisoletettu toimittaja on muutamaankin kertaan vinoillut siitä, että filosofi Frank Martela käyttää hattua. Ironista on, että toimittaja itse pukeutuu räväkästi.

Vaihdoin Martelan kanssa ajatuksia. Tulimme tulokseen, että hattu itsessään on pikkujuttu, mutta se on jo merkittävämpää, että hatun paheksunta symboloi yhden sukupuolen habitusvankilaa.

Päätimme, että hattu pysyy päässä jatkossakin. Vähän vapautta keski-ikäisille ukkeleillekin!

Myös koulumaailmassa olen kummastellut seksistisiä sukupuolinormeja. Jos nyt joku poika kokee lakkinsa osaksi identiteettiään, pitäköön päässään minun puolestani. Soisin että kaikki sukupuolet saavat pukeutua miten lystäävät ja minkä identiteetilleen sopivaksi katsovat.

Aikoinaan paheksuttiin kovasti, jos nainen pukeutui housuihin. Joskus nähdään sekin aika, kun nykyinen lakkikeskustelu näyttää yhtä takapajuiselta.

Mutta mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu. Joten jos vähänkään omalta jutulta tuntuu, lakki päähän vaan!

ArnoKotro
Helsinki

Lukion opettaja, kolumnisti. Toksinen humanisti. Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj. Näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä edusta työnantajieni kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu