Ovatko varusmiehet lintsareita?

Kun tänään taas uusi saapumiserä menee armeijaan, täytyypä tirvaista pari huomiota varusmiespalveluksesta – tai oikeastaan siitä käytävästä keskustelusta. Siinä huomion ovat kiinnittäneet muun muassa seuraavat piirteet.

Otetaan ensin ne onnettomat päivärahat. Kun olen kirjoituksissani muistutellut, että varusmiesten taloudellinen toimeentulo on palvelusaikana surkeissa kantimissa, ymmärrystä ei ole tullut.

Päinvastoin olen kuullut päivärahojen olevan oikein hyvät siihen nähden, että kaikki maksetaan talon puolesta, ruoka on ilmaista, asumisesta tai vaatteista ei tarvitse maksaa… Olen toistuvasti saanut kuulla, että nuorilla miehillä on itse asiassa paremmat oltavat kasarmilla kuin siviilissä, jossa kaikki pitää pulittaa itse.

Silloin harvoin, kun esimerkiksi iltapäivälehti nostaa uutiseksi jonkin varusmiespalvelukseen liittyvän epäkohdan, kommenttifoorumi täyttyy välittömästi viesteistä, joissa päivitellään, millaiset kissanpäivät varusmiehillä on. Kuulemma ovat varsinaisia pullamössöpoikia, kun kaikki kannetaan valmiina eteen.

Entäpä siinä tilanteessa, että sattuisi syttymään sota? Silloinkin varusmiehet ilmeisesti pääsevät helpolla. Vallitseva näkemyshän on, että sodissa kärsivät aina pahiten siviilit, varsinkin naiset ja lapset. Tätä ovat korostaneet muun muassa entinen puolustusvoimain ylipäällikkö Tarja Halonen, entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn ja monet monet muut, valtamedia mukaan lukien.

Tästähän loogisesti seuraa, että kaikkein vähiten sodissa kärsivät sotilaat.

Ja mennään loogisin askelin eteenpäin. Jos kerran on niin, että rauhan oloissa varusmiehet onnistuvat livahtamaan pullamössöiseen täysihoitoon ja sodan tullenkin pääsevät siviilejä helpommalla, eivätkö todellisia sankareita ole siis ne, jotka jättävät menemättä palvelukseen? Hehän vapaaehtoisesti valitsevat selvästi kovemman polun ja altistavat itsensä kriisinkin tullen paljon suuremmalle vaaralle ja kärsimykselle?

Ajatus on absurdi, ja niin ovat koko sinänsä loogisen ketjun lähtökohdatkin.

Ehdotan siis parempaa vaihtoehtoa. Mitä jos lopettaisimme tosiasioiden vääristelyn ja alkaisimme puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Ensinnäkin varusmiesten taloudellinen asema on häpeällisen kehno, ja siihen tarvitaan pikainen korjaus, piste. Päivärahat pitää nostaa vähintään kaksinkertaisiksi nykyiseen nähden ja kotiuttamisraha palauttaa.

Tarpeen olisi myös miettiä, voisiko suoritetusta palveluksesta saada nykyistä paremmin hyvitystä tulevissa opinnoissa, ja ehkä kyseeseen voisivat tulla myös jonkinlaiset verohuojennukset. Tällä hetkellähän palveluksessa olevien tilanne on kohtuuttoman heikko niihin verrattuna, jotka syystä tai toisesta eivät palvelukseen mene ja pystyvät siis käymään töissä, korottamaan ylioppilaskirjoitusten arvosanoja, valmistautumaan pääsykokeisiin, opiskelemaan, matkustelemaan… Sanalla sanoen viettämään oikeaa nuoruutta sen sijaan että olisivat suljettuina yksilönvapauden nujertavaan totaalilaitokseen.

Toiseksi pitää luopua sitkeästä ”sodissa siviilit kärsivät aina eniten” -hokemasta. Se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Sodissa suurimpia kärsijöitä ovat etulinjan sanoinkuvaamattomiin kauhuihin pakotetut nuoret miehet. Ei tarvitse kuin katsoa minkä tahansa sotaa käyneen maan väestöpyramidia konfliktin jälkeen nähdäkseen, keitä sodan uhrit enimmäkseen ovat.

Vasta sitten, kun asioista pystytään puhumaan rehellisesti ja totuudenmukaisesti, on mahdollista harjoittaa järkevää ja reilua politiikkaa. Tässä tapauksessa se tarkottaisi varusmiesten aseman tuntuvaa kohentamista.

Kornia on, että juhlapuheissa varusmiehet kyllä ovat puolustuksemme selkäranka, mutta tuon selkärangan oikeuksista ja etujen turvaamisesta ei yksikään poliittinen puolue ole kiinnostunut.

ArnoKotro
Helsinki

Lukion opettaja, kolumnisti.

Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj.

Näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä edusta työnantajieni kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu