Pöhköimmät kannanotot, TOP 5

Lupaukset on pidettävä.

Vuoden alussa listasin niitä järjettömyyksiä, joita olemme kuulleet poliitikoilta ja muilta vaikuttajilta, kun aiheena on tasa-arvo ja asevelvollisuus. Se piti tehdä, koska lehdistö ei hoida hommaansa vallan vahtikoirana. Jonkun pitää edes yrittää.

Lista on hyytävä, vaikka itse sanonkin. Suosittelen sen lukemista jokaiselle, joka vielä uskoo, että päätöksenteko ja intellektuellien kannanmuodostus perustuu johonkin järjelliseen logiikkaan ideologisen sokeuden sijaan.

Ei nimittäin perustu, ei tässä asiassa ainakaan.

Lupasin tuolloin julkaista päivitetyn listan vuoden lopulla. Vielä kerkiää joten tässä tulee, TOP 5 tällä kertaa. Mukana ovat vuoden 2020 pahimmat rimanalitukset.

Tiedän. Olisi aivan ihqua ja voimaannuttavaa käsitellä asevelvollisuutta ja yhdenvertaisuutta ilon kautta ja positiivisuus edellä!

Mutta pelkällä kiltteydellä mikään ei muutu. Naisilla ei varmasti olisi äänioikeuttakaan, jos olisi vain oltu kilttejä. Tarvittiin uskalikkoja, jotka löivät röyhkeästi nyrkkiä pöytään ja osoittivat, ettei tasa-arvoa vastustavien väitteissä ole mitään järkeä.

Ja mitä iloon tulee, niin kyllä ne ilonaiheet ovat vähissä, sen verran järkyttävää on keskustelu – tai oikeammin keskustelemattomuus.

On nimittäin ällistyttävää, että Suomen selvintä tasa-arvo- ja ihmisoikeusloukkausta ei yleensä edes tunnisteta. Hiljaa halutaan olla, pää pensaassa ja sormet korvissa. Mutta tekemättä jättäminen eli omissio voi olla yhtä häpeällinen valinta kuin aktiiviset teot.

Surullinen lista alkaakin omissiopalkinnoilla.

Sija 5 menee Ihmisoikeusliitolle. Se julkaisi syyskuussa perusteellisen, peräti 43 sivua pitkän raportin Suomen ihmisoikeusongelmista. Mutta ei, mukaan ei mahtunut inahdustakaan siitä, että Suomessa nuoria miehiä tuomitaan vankilaan tai heidän jalkaansa kytketään panta vain siksi, etteivät he halua armeijaan tai siviilipalvelukseen. Totaalikieltäytyjien rangaistukset ovat ainutlaatuisia Euroopassa ja kansallinen häpeä.

Sija 4 on sekin väistelypalkinto. Se menee Ruotuväki–lehdelle ja erityisesti sen alkuvuodesta julkaisemalle Ruotu-liitteelle, jonka teemana oli tasa-arvo ja naiset armeijassa. Ja siinäkin, hups, pääsi hassusti unohtumaan, että koko järjestelmä lepää sukupuolisyrjinnän varassa.

Oikeastaan pitää nostaa hattua. On nimittäin huikea suoritus laatia 40-sivuinen teemalehti tasa-arvosta ja sivuuttaa kaikkein olennaisin tasa-arvo-ongelma.

Ja sitten päästäänkin henkilösarjaan.

Sijalle 3 pääsee Ilkka Kanerva. Hän on parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean puheenjohtaja ja nähtävästi aivan pihalla. Ainakin näin voi päätellä hänen esiintymisestään Ylen aamutelevisiossa 21. lokakuuta.

Kanerva ei oikeastaan tarvitsisi vastaväittäjää, koska hän kompastuu näyttävästi jo omiin jalkoihinsa. Ensin Kanerva nimittäin painotti tasa-arvon tärkeyttä, yhdenvertaisuudesta ei kerta kaikkiaan saa tinkiä. Näin Kanerva: ”Tasa-arvo on niin luonnollinen asia, että sitä vain hölmöimmät voivat asettaa kyseenalaiseksi – ja sen toteuttamista myöskin meidän asevelvollisuuskuviossa.”

Ja mitä seuraavaksi? Sama mies sanoo, että naisille voisi määrätä jotain heille sopivaa, vaikkapa humanitaarisia tehtäviä.

Ei mitään tolkkua. Kanerva siis haluaa varusmies- ja siviilipalveluksen rinnalle vielä jonkin kolmannen palvelusmuodon, jonne miehillä ei olisi pääsyä. Ja siviilipalvelus olisi naisilta kielletty? Siinäpä verraton viesti ammatinvalintaiässä oleville nuorille: naiset ja miehet ovat niin erilaisia, että heille kuuluu eri laki ja eri tehtävät!

Sitten joku vielä ihmettelee ammattien jakautumista naisten ja miesten töihin.

Kanerva saa muutenkin aikaan melkoista vahinkoa. Ensi syksynä hänen työryhmänsä julkaisee raportin asevelvollisuuden kehittämisestä. Koko komitea on pelkkää teatteria, jolla vaimennetaan keskustelu – ”meillä on porukka miettimässä asiaa, odotetaan mitä se sanoo” – ja luodaan vaikutelma, että seksististä lakia muka korjattaisiin yhdenvertaiseksi.

Ei tietenkään korjata. Koko komiteatyön voisi lopettaa pelkkänä ajan haaskauksena, koska jo nyt tiedämme lopputuloksen. Mitään todellista oikaisua syrjivään lakiin komitea ei ehdota. Palveluspakko halutaan edelleen sitoa sukupuoleen, ja se tasa-arvohan edistyy riittävästi niin, että ehdotetaan kutsuntoja kaikille – ja mahdollisesti naisille jotain omia pieniä juttuja.

Sitten jaetaan jo hopeasija. Sen saa tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist. Ministeriparan kiemurtelu Marja Sannikan ohjelmassa 9.10. oli vielä vaivaannuttavampaa katsottavaa kuin Kanervan sinänsä näyttävä älyllinen oikosulku.

Toimittaja joutuu kysymään useaan kertaan aivan ulalla olevalta tasa-arvoministeriltä, onko asevelvollisuus miehiä syrjivä. Eikä ministeri ei pysty myöntämään, ei sitten millään, että onhan se syrjintää, jos velvollisuuksia jaetaan puhtaasti sukupuolen mukaan.

Mitä taikasieniä nämä ovat syöneet?

Mutta sitten se voittaja. Kultaa saa puolustusministeri Antti Kaikkonen. Ykkössija saattaa yllättää, sillä Kaikkonenhan ei poliitikkona ole tyhmimmästä päästä. Uskaltaisin pitää häntä jopa älykkäänä ja ajattelevaisena miehenä. Mutta paradoksaalisesti juuri se tukee valintaa.

On nimittäin kasapäin poliitikkoja, joita turvallisuuspolitiikka ei kiinnosta tuon taivaallista eivätkä he ole uhranneet asevelvollisuuden ongelmille ajatustakaan.

Kaikkonen on. Hän on jo virkansa puolesta vihkiytynyt asevelvollisuuskysymyksiin. Lisäksi hän on aikoinaan antanut lausuntoja, joissa on selvästi osoittanut ymmärtävänsä, että sukupuolitettu velvollisuus on ilmeinen tasa-arvoloukkaus.

Kyllä, Kaikkonen on tosiaan sanonut vuonna 2013, että miesten asevelvollisuus on selvä tasa-arvo-ongelma, ”jota ei voi kiertää”. Ja vielä parempaa: hän on todennut, että totaalikieltäytyjien rangaistukset ovat ”häpeäpilkku ihmisoikeuksia kunnioittavassa valtiossa”. Hän linjasi, että totaalikieltäytyjiä ei pitäisi rangaista mitenkään.

Mutta se oli silloin se.

Nyt hän leikkii ettei ymmärrä edes omia sanojaan. Siinä missä monen muun poliitikon kohdalla kyse on silkasta ajattelemattomuudesta, Kaikkosella mukaan tulee harkinta ja suunnitelmallisuus.

Tappo muuttuu murhaksi.

Nyky-Kaikkonen kannattaa mallia, jossa palvelus on miehille pakollinen entiseen tapaan. Tasa-arvolla ei ole enää väliä – paitsi tietysti silloin, kun sillä voi kalastella irtopisteitä puhumalla vaikka naisten ja miesten sijoittamisesta samoihin tupiin, kuten Ylen Ykkösaamussa 5.12. (Tosiasiassa yhteistuvat vain tekevät syrjinnän entistä räikeämmäksi, siitä täällä.)

Tässä on nyt kyse vähän isommastakin ongelmasta. On kuvottavaa nähdä, miten ihmiset oikein kunnolla valtaan päästyään myyvät arvonsa ja ihanteensa.

Kaikkonen on tästä surullinen esimerkki, mutta on heitä tietysti paljon muitakin. Kuten ulkoministeri Pekka Haavisto, joka jopa sanoutuu irti puolueensa linjasta; vihreät viisaasti haluavat palveluksen kaikille vapaaehtoiseksi – vaikkeivät asialle mitään teekään – mutta Haavisto kannattaa umpikonservatiivisiin sukupuolimuotteihin pohjaavaa nykymallia. Vallan kammarit tekevät pahaa jälkeä.

Palataan vielä alkuun. Manailin sitä, että negatiivisella otteella pitää mennä.

Teenpä siis vielä uuden lupauksen. Heittäydyn optimistiksi ja lupaan listata vuoden 2021 lopussa ne upeat poliitikkojen ulostulot, joissa he ymmärtävät että eri sukupuolten pitää olla lain edessä yhdenvertaisia – ja jopa esittävät jotain tolkullisia ehdotuksia tasa-arvon saavuttamiseksi.

Sillä kyllähän niitä järjellisiäkin lausuntoja täytyy tulla, täytyyhän?