Sain hassun kutsun

Lukuvuosi opettajana on käynnistynyt mukavasti, ja onpa sähköpostiin lävähtänyt muutama opetustyöhön liittyvä kutsukin. Yksi niistä jäi erityisesti mieleen.

Se oli koulun välittämä ja kaikille opettajille lähtenyt kutsu Helsingin kaupungin rahoittamaan johtamiskoulutukseen. Mikäs siinä tuommoisiakin saadessa, vaikka en johtajaksi hingukaan, tuntiopettajan työ sopii minulle mainiosti.

Mutta yksi kohta kutsussa sai kulmakarvat kohoamaan: koulutukseen ovat tervetulleita vain naiset. Hankkeesta vastaa NNKY.

Tein pientä tilannekatsausta. Olen töissä kahdessa koulussa, ja molemmissa esihenkilönä toimii nainen. Helsingin kouluista vastaava toimialajohtaja on naisoletettu. Omien oppiaineitteni ylitarkastaja Opetushallituksessa on hänkin nainen. Myös Opetushallituksen pääjohtaja on nainen, samoin opetusministeri.

Kun siis katson johtajistoa täältä kuraportaasta ylöspäin, kaikki ovat naisia. Ja perään tulee kutsu johtamiskoulutukseen, johon en miehenä saisi edes hakea.

Eipä tuossa mitään, minulla on ollut hyvä johtajaonni. Päällystö on kaikin puolin hienoa ja asiansa osaavaa väkeä. Mutta kutsu on keljusti ristiriidassa kaiken se kanssa, mitä koetamme koulussa opettaa: sukupuolen perusteella syrjiminen ja ulossulkeminen on väärin. Turha lokerointi samoin.

Filosofiassa me harrastamme ajatuskokeita, ja taitaisi taas olla hyvä hetki sellaiselle. Vaihdetaan siis sukupuolet päittäin ja makustellaan, miltä seuraava kuulostaisi: koulu olisi paikka, jossa enemmistö opettajista olisi miehiä, pojat menestyisivät selvästi tyttöjä paremmin ja naisopettajat saisivat kutsun johtamiskoulutukseen – johon tosin eivät saa osallistua, koska ovat naisia.

Niinpä. Ei kuulostaisi hyvältä. Eikä kuulosta tämä tosielämänkään versio.

Minulla onkin kaino toive. Jospa kohtelisimme toisiamme ihmisinä emmekä jonkin sukupuolen edustajina. Emmekä sallisi seksismiä, vaikka se olisi kuinka virallista ja sitä koetettaisiin selitellä kuinka hurskaasti.