Varusmiehet petettiin, taas kerran

Vuodenvaihteessa tapahtuu aina kaikenlaista. Yksi tapahtuma meni medialta jokseenkin ohi, joten kerrotaan se tässä: varusmiehet saivat viimein korotuksen päivärahoihin.

Se tulee tarpeeseen. Päivärahat ovat nimittäin olleet niin pienet, että ilman omia säästöjä tai vanhempien tukea intistä on ollut vaikea selvitä taloudellisesti.

Mutta entä se korotusten suuruus? Ensimmäisen puolen vuoden aikana päiväraha on ollut tähän asti 5,20 euroa. Nyt vuodenvaihteessa se nousee 5,40 euroon. Korotusta tuli siis 20 senttiä.

Kun palvelee pitempään, 165. päivän jälkeen maksetaan 9 euroa vuorokaudessa aiemman 8,70 euron sijaan. Lisää tuli 30 senttiä. Ja kun palvelee maksimiajan, 255 päivän jälkeen saa 12,50 euroa (nyt 12,10 e).

Vapaaehtoista palvelusta suorittaville naisille sentään maksetaan tämän päälle niin sanottua varusrahaa, käytännössä siis korotettua päivärahaa. Tähän varusrahaan tulee reippaampi korotus: naiset ovat tähän asti saaneet ekstraa 0,50 euroa päivässä, mutta nyt raha nostettiin kolminkertaiseksi eli 1,50 euroon.

Kaikki tämä naurattaisi, ellei itkettäisi. Katsotaanpa rauhassa, mikä kaikki on pielessä.

Päivärahojen taso on surkea

Isoin epäkohta on tietysti se, että päivärahat ovat selvästi riittämättömät. Pahimmin rahapula iskee omillaan asuviin varusmiehiin. Vuokranantajat esimerkiksi yleensä edellyttävät kotivakuutusta, mutta milläpä varusmies sen maksaisi? Tiukkaa tekee lomilla ihan jo ruuankin kanssa.

Ja pitäisihän se puhelinlaskukin hoitaa. Harrastusmaksuja, vaatemenoja tai autosta aiheutuvia kuluja ei voi ajatellakaan, kun jo hammastahnan ostaminen leikkaa hurjan loven päiväbudjettiin.

Vaikea on saada rahat riittämään, vaikkei asuisi omillaan. Pelkästään yhdensuuntainen matka julkisessa liikenteessä pääkaupunkiseudulla haukkaa helposti valtaosan päivärahasta. Jos päiväpalkka on 5,40 euroa ja kahvikuppi maksaa kahvilassa yli kolme euroa, vähiin jäävät lomapäivien huvit. Leffalippukin vie parin päivän palkan.

Päiväraha on aina ollut vaatimaton, mutta parikymmentä vuotta sitten se sentään riitti tupakka-askiin ja sotilaskodin kahviin ja munkkiin, mutta nyt on pudottu tuostakin indeksistä. Samaan aikaan ympäröivä yhteiskunta on vaurastunut rutkasti ja esimerkiksi palkkojen ostovoima tuplaantunut.

Tasa-arvosta ollaan kaukana

Koska päivärahat eivät riitä varusmiesten vapaa-ajan perustarpeisiin, nuorten välille repeää räikeä tasa-arvokuilu erilaisten kotitaustojen vuoksi.

Puolustusvoimat puhuu mieluusti tasa-arvosta, mikä on tietenkin monella tapaa irvokasta. Tilannehan on kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen, kun toisille palvelusaika tarkoittaa pakotettua köyhyyttä ja pikavippejä, toiset selviävät vanhempien tuella.

Luulisi että edes se avaisi päättäjien silmiä, että muissa Pohjoismaissa päivärahat ovat noin kolminkertaiset Suomeen verrattuna. Tai otetaan hätkähdyttävämpi vertailukohta: Suomessa maksetaan paremmin vangeille kuin varusmiehille. Luit aivan oikein: rikolliset saavat paremman korvauksen vankeusajaltaan kuin varusmiehet.

Kuvaavaa on, että esimerkiksi eduskunnan apulaisoikeusasiamies ja Helsingin Sanomat on pääkirjoitusta myöten ollut huolissaan vankien riittävästä ruuansaannista viikonloppuisin, mutta se ei herätä kiinnostusta, että varusmiesten rahat eivät riitä ruokaan.

Varusmiesten asema on haluttu pitää kurjana kaikin tavoin. Heille ei esimerkiksi kartu palvelusajalta eläkettä, vaikka esimerkiksi opiskelijoille, työttömille ja kotona lapsia hoitaville kertyy. Kovasti hehkutettu puolustusministeri Elisabeth Rehn halusi 1990-luvulla poistaa varusmiehiltä 300 markan kotiuttamisrahankin, joten nyt nuoret putoavat palveluksen päätteeksi tyhjän päälle.

Entä sitten naisten ja miesten tasa-arvo? Korotusten jälkeen miehille maksetaan ensimmäisen puolen vuoden ajan päiväkorvausta 5,40 euroa, naisille 6.90 euroa. Naiset siis saavat 27 % enemmän. Tätä perustellaan sillä, että näin naisten rahat riittävät henkilökohtaisiin tarvikkeisiin.

Perustelut eivät vakuuta. Jos menee palvelukseen vapaaehtoisena, saa itse päättää sen ajankohdan ja pystyy paremmin varautumaan palvelusajan kustannuksiin. Voi vaikkapa käydä riittävän pitkään töissä ja kerätä rahaa säästöön. Jos rahatilanne ei salli, ei tarvitse mennä palvelukseen lainkaan. Nuoret miehet sen sijaan pakotetaan palvelukseen taloudelliseen tilanteeseen katsomatta.

Miehillä saattaa olla menoja, joita naisilla ei ole, parranajokoneista ja tiuhemmista parturikäynneistä alkaen. Olennaisempaa on toki moninkertainen epätasa-arvo: sen vinouman päälle, että toiset ovat palveluksessa pakotettuina ja toiset vapaaehtoisina, tismalleen samasta palveluksesta vielä maksetaan eri korvaus – ja eroa haluttiin nyt vieläpä kasvattaa.

Keljun lisämausteen asetelmaan tuo vielä se, että nuoret miehet syrjäytyvät naisia useammin niin koulutuksesta kuin työelämästä, ja myös velkaantuminen koettelee miehiä enemmän kuin naisia.

Rahaa sataa armeijalle, vaan ei varusmiehille

Erityisesti harmittaa, että nyt olisi ollut oiva tilaisuus helpottaa varusmiesten ahdinkoa. Armeijallehan virtaa Ukrainan sodan vuoksi rahaa. Puolustusvoimat on saanut satoja miljoonia ylimääräistä rahoitusta, ja rutkasti lisää on lähivuosina tiedossa.

Siksi on surkuhupaisaa, että nyt päätetyt pilkallisen pienet korotukset päivärahoihin eivät kompensoi palvelusta suorittaville miehille edes inflaatiota. Ja seitsemänkertainen korotus tulee siis niille, jotka jo ennestään saavat parempaa korvausta.

Mitä ihmettä on liikkunut niiden päässä, jotka ovat tehneet näin onnettomat päätökset?

Ei voi tietää, mutta arvata voi. Ilmeisesti nuorten miesten kurjuudesta ei tarvitse välittää, koska heidät voidaan joka tapauksessa pakottaa palvelukseen vankeuden uhalla.

Tehdään seuraavaksi pieni laskuharjoitus ja katsotaan, mitä varusmiesten ahdingon korjaaminen sitten maksaisi. Oletetaan, että palveluksessa olisi jatkuvasti noin 25 000 varusmiestä ja kaikkien päivärahaa nostettaisiin viidellä eurolla. Se tarkoittaisi hyvin merkittävää parannusta ja estäisi tehokkaasti velkakierteitä. Vuodessa tämä maksaisi pyöreästi 5 e x 25 000 x 365 päivää = 46 miljoonaa euroa.

Kuulostaako paljolta? Ei minusta.

Lähitulevaisuudessa Suomen puolustusmenot vakiintunevat noin pariin prosenttiin bruttokansantuotteesta; sen verran kaikkien Nato-maiden halutaan käyttävän puolustukseen. Kun BKT on pyöreästi 300 miljardia, pari prosenttia on kuusi miljardia.

Sitten taas hiukan matematiikkaa: 46 000 000 e : 6 000 000 000 e x 100 % = 0,77 %. Paiskataan perään vielä 200 euron kotiuttamisraha kaikille, niin päästään siihen, että varusmiesten aseman korjaaminen vaatisi vaivaiset 0,85 prosenttia puolustusbudjetista. Valtion koko budjetista se veisi alle 0,8 promillea.

Ehkä tuommoisia uhrauksia voisi tehdä, kun juhlapuheissa varusmiehet sentään ovat koko puolustuksen selkäranka?

Kärsikää ihan hiljaa nyt vaan!

Julkisessa keskustelussa aihetta vältellään ja erityisen varovaisia ovat varusmiehet itse. Syy on ilmeinen: varusmiesten ahdingosta puhumista pidetään pelkkänä ruikutuksena, pitää kuulemma miettiä Tali-Ihantalan torjuntataisteluja tai Ukrainan rintamaa ja ymmärtää, että hyvinhän niillä meidän pullamössöillä menee.

Tällainen argumentointi on tietysti päätöntä. Näin ajatellenhan pitäisi sanoa hoitajillekin, että miettikää mitä sairaanhoitajille maksettiin 1950-luvulla tai menkää katsomaan senegalilaista sairaalaa, hienostihan teillä on asiat, suu suppuun nyt! Luonnollisesti varusmiesten asemaa pitää arvioida nyky-Suomen standardein ja verrata heidän tilannettaan ennen muuta niihin ikätovereihin, jotka eivät palvelusta suorita.

Kannattaa tarkastella maanpuolustusrasitetta. Uskottava maanpuolustus tarvitaan, ikävä kyllä, ja pitää arvioida, miten sen ylläpito kuormittaa eri väestöryhmiä. Jos kuormitus on selvästi epätasainen, sitä pitää pyrkiä kompensoimaan. (En nyt puutu siihen, mikä nähdäkseni olisi toimivin maanpuolustusmalli, se on toisen keskustelun paikka. Tämä kirjoitus pohjaa siihen realismiin, että nykymallilla mennään ainakin lähivuodet.)

Nykyisin ikäluokasta varusmiespalveluksen suorittaa reilu kolmasosa. Näitä nuoria ei saa sysätä kohtuuttomaan kurjuuteen niihin verrattuna, jotka eivät palvelukseen arvomaailmansa, sukupuolensa tai terveydentilansa vuoksi mene.

Nyt toiset pääsevät opiskelemaan ja työelämään samalla kun toiset rämpivät metsissä lähes korvauksetta – ja jopa palvelusaikana velkaantuen. Moni parikymppinen nuori haluaisi valmistautua esimerkiksi yliopistojen pääsykokeisiin tai korottaa ylioppilastutkinnon arvosanoja.

Niillä on selvä etulyöntiasema, jotka eivät varusmiespalvelusta – tai siviilipalvelusta – suorita. Kun toiset lusivat kasarmeilla ja metsäleireillä, toiset voivat esimerkiksi suorittaa avoimessa yliopistossa kursseja, jotka hyväksytään myöhemmin osaksi yliopisto-opintoja; näin opiskeluaika lyhenee ja osan opintolainasta saa anteeksi. Merkittävä taloudellinen hyöty tämäkin.

Summa summarum. Varusmiesten kurja asema on kansallinen häpeä, ja asia pitäisi pikimmiten hoitaa kuntoon – varsinkin kun mitään tekosyytä ei enää ole rahan kerrankin tulviessa puolustusvoimille ovista ja ikkunoista. Päivärahojen korottaminen ei olisi kova kansantaloudellinen taakka siksikään, että varusmiehet tuuppaisivat nuo eurot kotomaan talouden kiertoon.

Mutta turha toivohan tämä. Asia ei kiinnosta ketään – ei poliitikkoja, ei kenraaleita, ei mediaa, ei tasa-arvoaktiiveja – ja jos joku aiheesta joskus kirjoittaakin, vastaanotto vaihtelee jossain välinpitämättömyyden ja puhtaan raivon välillä. Tai sitten keskustelu vie sivupoluille.

Kummallista, kerta kaikkiaan.

ArnoKotro
Helsinki

Lukion opettaja, kolumnisti.

Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj.

Näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä edusta työnantajieni kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu