Eli mihin vihreä siirtymä tarkkaan ottaen perustuu

”Yksi vetyteollisuuden ovelimmista puolitotuuksista on, että vedyn polttaminen tuottaa vain energiaa ja vettä (höyryä). Vedyn polttaminen ilman kanssa johtaa kuitenkin myös kolmanteen tuotteeseen – NOx-päästöihin. Nämä ovat haitallisia ihmisille ja ilmastolle.”

Suomessa on sanonta, että ”joutua ojasta allikkoon”, joka kuvastaa hyvin tilannetta vihreän siirtymän kohdalla.

Nyt sitten Euroopan maat ovat sitouttaneet itsensä venäläiseen maakaasuun, jotta on voitu vähentää hiilidioksidipäästöjä ja samalla maakaasu on toiminut tuulivoiman säätö- ja varavoimana lämmön- ja sähköntuotannossa. Eniten tuulivoimaa tuottava Saksa ostaa myös eniten venäläistä maakaasua. Englanti ja Italia ovat päätöksillään jo irtautumassa kokonaan venäläisestä maakaasusta Ukrainan sodan jälkeen. Englanti tuottaa itse maakaasua Pohjanmeren metaaniklatraateista ja Italia on tehnyt sopimuksen Algerian kanssa tulevia kaasutoimituksia koskien.

Tuulivoiman suhteen kritiikki on liittynyt sen osalta järjettömiin väitteisiin työllistämisestä tai puhtaasta energiasta ja nyt viime aikoina korostetaan sen olevan halvinta energiaa, mitä on saatavilla. Kaikki väittämät perustuvat osatotuuksiin, mutta tiedotusvälineiden toistolla osatotuuksia korostetaan ja pidetään hokemia pinnalla.

https://www.nationalreview.com/2018/11/climate-alarmism-global-warming-paris-accord/

”Koska sähköä ei voi varastoida ja se on käytettävä välittömästi, koko ajatus maiseman peittämisestä tuulimyllyillä ja aurinkopaneeleilla (melkein kaikki Kiinassa valmistettu ja sieltä tuotu, vaikka ehdokas Obama lupasi vihreitä amerikkalaisia ​​työpaikkoja valtavasti) oli hölynpölyä. Perinteisiä energialähteitä on säilytettävä, kun aurinko ei paista ja ilma on tyyni. Eli koko Obaman politiikka Pariisin lupauksesta vähentää hiilidioksidin käyttöä 28 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, jota Obaman hallinnon Clean Power Plan noudattaisi, oli mahdotonta ja normaalilla politiikan kielellä järjetöntä.”

 

+13

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu