FAO, luotettava kumppani ilmastonmuutosasioissa?

http://www.fao.org/news/story/en/item/1438175/icode/

Maaperän kestävä hoito ja huonontuneen maatalousmaan ja niityn kunnostaminen voivat siten auttaa lieventämään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja parantamaan elintarviketurvaa ja ravitsemusta. Terve maaperä on osoittautunut paitsi tuottavammaksi myös kestävämmäksi muuttuville ilmastomuodoille ja äärimmäisille tapahtumille.”

1600-luvulla elänyt kuningatar Kristiina joutui pohtimaan, että kenelle hän jättäisi vallan, ennen siirtymistään katollisen kirkon suojiin Roomaan.

Hän oli todennut jättävänsä vallan mieluummin viholliselle kuin idiootin haltuun.

Ilmakehäfysiikan edustajat ajavat poliittisen organisaation avulla jyrkkää linjaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden suhteen. Fossiilisten polttoaineiden käyttö pitää lopettaa ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus saatava takaisin teollisuutta edeltävälle ajalle, 280 ppm:ään.

Perusteluna ihmisen kehitys aikana, jolloin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli 280 ppm:ää tai alle.

Tarkkaan ei tiedetä keneen mahdollisesti kuningatar Kristiina oli viittauksen kohdistanut. Historiankirjoitus on asian osannut hyvin peitellä. Tiedetään kuitenkin Ruotsin käyneen onnettomia sotia kuningatar Kristiinan ajan jälkeen.

Yhtä onnetonta on sota ilmakehän hiilidioksidia vastaan. FAO:n ohjeistuksista käy ilmi, miten ilmakehän hiilidioksidi kannattaa käyttää maanparannukseen. Eli ensin pitää olla hiilidioksidia ilmakehässä, jotta kasvit voivat sen ottaa ja kuljettaa maaperään, jossa se tallentuu orgaanisena hiilenä ja säilyy maaperässä satoja vuosia, jopa tuhat vuotta.

 

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu