Ilmakehän hiilidioksidin kurissapitämiseksi ohjeita jaossa

Niityt ja kedot sitovat hiiltä maaperään koko kasvukauden ajan

Kokeellista toimintaa hiilensidonnasta maaperään ja kasvillisuuteen on jo 100 vuoden ajalta Amerikan mantereelta. Ensin uudisasukkaiden pellonraivausten osalta 1920-luvulla Pohjois-Amerikan itäosissa ja myöhemmin näiden samojen raivattujen peltojen metsitys antavat selkeän kuvan hiilidioksidin kulkusuunnasta näiden toimenpiteiden valossa. Raivaukset vapauttavat hiilidioksidia ilmakehään ja peltojen uudelleenmetsitys sitoo hiiltä maaperään ja kasvillisuuteen.

Ratkaisu nykyisen ilmakehän hiilidioksidin osalta, ei ole epäilystäkään, on uudelleenmetsityksissä, koskien kaikkia raivattuja alueita.

Ottaen huomioon kaksi muuta suurta hiilinielua, meret ja jäätiköt, maaperään voidaan sitoa enemmän hiiltä, mikä saattaisi riittää pitämään ilmakehän hiilidioksidin nykyisellä tasolla. Maaperähiilestä on valtavasti hyötyä ihmiskunnalle, kun hiiltä sitova maaperä tuottaa paremmin satoa, kestää paremmin kuivuusjaksoja ja sadekausia. Joten tältä osin on hyödyllinen ratkaisu tiedossa.

Kylmä maaperä sitoo luonnostaan enemmän hiiltä, tropiikissa maaperä olisi pidettävä kasvipeitteisenä jatkuvasti. Suorakylvö ja viljely puiden alla ovat ratkaisuja, jotka on tropiikissa hyväksi havaittu.

Näistä ja muista keinoista sitoa orgaanista hiiltä maaperään on YK:n alainen FAO laatinut käytännön ohjeet maanviljelijöille.

FAO tuo markkinoille käytännön työkaluja orgaanisen hiilen sitomiseksi maaperään

http://www.fao.org/news/story/en/item/1438175/icode/

Ennen 1950-lukua luonto kesti vielä maatalouden maanmuokkauksen, kun koneet olivat pienempiä ja hevosvetoisia. Sen jälkeen muutos on ollut nopeaa, etenkin metsäpinta-ala on supistunut ja maaperästä on tullut hiilenlähde ilmakehään, vaikka hiilen suunta pitäisi olla maaperään.

 

 

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu