Ilmastokriisiä ei tullutkaan, tuli energiakriisi

Jopa Norjaan ja Ruotsiin on saatu energiakriisi aikaiseksi. Ruotsissa on vähennetty ydinvoimaa ja lisätty tuulivoimaa, kun taas Norjassa on veden vähyys aikaisemmin tehnyt kiusaa ja samaan aikaan on toimitettu sähköä kaapeleita pitkin Englantiin ja Keski-Eurooppaan, että Norjassakin on saatettu ajoittain kärsiä sähkön puutteesta.

Suomessa OL3 ei tahdo käynnistyä täysillä kuin vasta tammikuun lopussa.

Ja tulevasta talvesta kun ei vielä kukaan tiedä, että onko atlanttista leutoa tuulta, vaiko puhaltaako hyytävän kylmää ilmaa Jäämereltä.

On kai jo kaikille selvinnyt, että talven pakkasjakson aikana on usein myös korkeapaine laajalla alueella, eikä silloin tuule, jolloin tuulivoimalat seisovat ja kuluttavat sähköä.

Joten ydinvoiman lisäksi vesivoimaa tarvitaan, joten vesialtaissa olisi talven pakkasten tullessa syytä olla vettä.

Lisäksi CHP voimaloita on syytä pitää käynnissä ja valmiudessa. Onko nyt turvetta talven varalle.

Kaikkia energiaan liittyviä toimia on perusteltu ilmastokysymyksillä ja kun ne eivät ole riittäneet on haettu muita perusteluita, ihmisoikeuskysymykset Saudi-Arabiassa, Venäjän käymästä sodasta, Irakista jne. Yhtäkkiä 80 % maailmassa käytetystä energiasta tulee rikollisvaltioilta.

Oikeutetusti länsivaltiot ottavat vakavasti kaikki ihmisoikeuskysymykset yms., kun taas suurin osa maailman väestöstä ei välitä Venäjän tai Saudi-Arabian sisäisistä asioista paljoakaan ja ostavat öljyä ja kaasua kun tarvetta niille löytyy.

Joten talouden osalta kehittyneet länsimaat kutistuvat ja väkirikkaat kehittyvät maat kasvavat talouden osalta. Tämä tietysti on torjuttavissa, mikäli länsimaat päättävät rakentaa uutta ydinvoimaa, jolla edullinen fossiilinen energia on korvattavissa.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu