Ilmastonmuutoksen kootut teokset

Maperätutkimuksen osalta meillä on ensiarvoisen tärkeätä tutkimusta tehty Helsingin yliopistossa maaperäkemiaan liittyen.

Suomi on voinut lisäksi suhteellisen rauhassa omaksua uutta tekniikkaa maatalouden konellistamisen edistämiseksi. Ja maaperä on kuitenkin kestänyt koneellisen muokkauksen, lannoituksen ja tarvittavan ruiskutuksen vuosittain rikkakasvien osalta. Maaperä on pysynyt kunnossa. Suomessa on Euroopan hyväkuntoisin maaperä.

Hyvästä maaperästä on monenlaista hyötyä. Hyöty voidaan kuvata yhdellä sanalla, humus. Humuspitoinen maaperä pidättää vettä itsessään ja auttaa kasvia saamaan ravinteita maaperästä.

Yksinkertaisin ja varmin tapa saada lisää humusta maaperään on vuorovuosin kasvattaa syväjuurisia heinäkasveja pellossa ja antaa laiduntavien eläinten hoitaa maaperän mikrobitoiminta kuntoon.

Nykyään voidaan jo siemenen mukana tuoda maaperään kasvin kanssa symbioottisessa suhteessa kasvavat mykorritsat. Sienirihmastot pitävät isäntäkasvit terveinä ja ravittuina.

No mitä maaperällä ja ilmastonmuutoksella on tekemistä toistensa kanssa. Paljonkin. Elinvoimainen kasvi ottaa hiilidioksidia ilmakehästä ja tallettaa sitä myöskin maaperän pitkäaikaiseen varastoon, mikrobitoiminnan ja sienirihmaston avulla.

Eli kasvit fotosynteesin avulla, yhteistyössä maaperän mikrobitoiminnan ja sienirihmaston kanssa valmistavat tuhatvuotista humusta maaperään.

Humusta voidaan myös käyttää, jolloin hiiltä vapautuu ilmakehään. Tämä on kai sitten se prosessi, jota kutsutaan ilmastonmuutokseksi.

Näitä muutoksia voidaan kutsua myöskin ekologisiksi muutoksiksi, luonnon monimuotoisuus kapenee, epidemiat lisääntyvät ja ympäristö köyhtyy…

 

 

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu