Johtopäätösten sudenkuopat

Johtopäätösten tekeminen kiehtoo ilmeisen suurta osaa kansasta. Perinteisesti tutkijan ei pitäisi kiirehtiä esittämään johtopäätöksiä, vain tutkimusten tuloksia tulisi esittää ja jättää johtopäätösten tekeminen vähemmälle.

Maapallon historia pitää sisällään 30 sukupuuttoaaltoa, joista 5 on suurempaa ja kuudennetta povataan tapahtuvaksi. Greta Thunberg viittaa tällaiseen tulevaan sukupuuttoaaltoon.

No on saatu geologisiin tutkimuksiin perustuen tietää, että aikaisemmat sukupuuttoaallot ovat liittyneet hiilenkiertoon. Aikaisemmin hiilen lähteenä on ollut tulivuorenpurkaukset, kun nykyisin mainitaan ihmisen toiminta.

Merten osalta on jo vedetty pitkälle meneviä johtopäätöksiä, että merten happamoituminen olisi alkusysäys tällaiselle sukupuuttoaallolle.

Mutta meret luovuttavat hiilidioksidia ilmakehään, suunta on siis toisin päin. 1900-luvulla kun ilmasto on lämmennyt, lämpimämpi meri luovuttaa hiilidioksidia ilmakehään. Eli pohja putoaa ennustajilta.

Ilmakehä on paljon turvallisempi paikka hiilidioksidille.

Epälineaaristen systeemien kanssa voi kuka tahansa haksahtaa tekemään johtopäätöksiä. Tähän on nyt ajettu poliitikot, tehdään päätöksiä, jotta saadaan hiilidioksidia pois ilmakehästä.

Poliitikot sotkevat asioita ja ovat lobattavissa, kuka haluaa lisää tuulivoimaa, kuka aurinkopaneeleita. Tällaisilla ratkaisuilla ei ilmastonmuutokseen ole vaikutusta.

No entä hiilenkiertoon vaikuttaminen, ihminenhän on polttanut fossiilisia polttoaineita, valmistanut sementtiä, muokannut maaperää jne., kyllä niillä on vaikutettu hiilenkieroon. Totta, mutta positiivisella tavalla.

Maaperässä on 400 kertaa suurempi hiilenkiertoon vaikuttaja kuin mihin 7,8 miljardia ihmistä pystyy vaikuttamaan. Jopa autiomaa imee hiilidioksidia sitä mukaan enemmän kuin hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä nousee.

Jokaiselle pitäisi jo olla selvää, että ihmiskunta on hyötynyt tähän astisista hiilidioksidipitoisuuksien nousuista ilmakehässä.

Voidaanko sitten vielä jatkaa samalla polulla.

Varmaankin ihan hyvin tuonne 600 – 800 ppm:ään ilmakehän  hiilidioksidipitoisuuksiin asti. Riippuu paljon kasvien kyvystä reagoida lisääntyneeseen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen. Toistaiseksi kasvien fotosynteesi on lisääntynyt ja vesivarat ovat riittäneet useammalle kasville.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu