Maaperän mikrobitoiminta ja sienirihmastot maailman pelastus
Mykorritsat elävät symbioosissa kasvien kanssa, kasvit saavat mykorritsalta ravinteita ja kasvit puolestaan antavat mykorritsalle sen tarvitsevia ravinteita.
Kasvit voivat hyötyä mykorritsoista enemmän, jolloin maaperä saattaa jopa köyhtyä. Voi myös olla toisinkin, maaperään kertyy hiiltä ja ravinteita enemmän ja kasvi saa niitä vähemmän.
Metsän mykorritsalta puut saavat ravinteita ja samalla kertyy maaperään tuhatvuotinen hiilivarasto. Eli molemmat sekä kasvit että maaperä hyötyvät metsän sienirihmastoista.
Pellossa muokkaaminen ja keinolannoitus saattavat häiritä sienirihmastojen kasvua. Yleensä hyvä mururakenne maaperässä paljastaa sienirihmaston elinvoimaisuuden.
Miten sitten saadaan toimiva sienirihmasto peltoon? Syväjuuriset heinäkasvit ja laidunnus parantavat maaperän mikrobitoimintaa ja yhdessä sienirihmaston kanssa kerryttävät maaperään humusta, jossa hiiltä on ~ 60 %.
Suomen maatalous oli vielä 1950 luvulle asti pääasiassa terveellä pohjalla ja vesistöt pääasiassa puhtaita, kun eläimet laidunsivat pelloilla ja käyskentelivät järvien ja jokien rannoilla. Peltojen ravinteita ei päässyt vesistöihin, kun maaperässä oli vielä runsaasti humusta, mikä pidätti vettä ja ravinteita itsessään.
Luonto on kokonaisuus, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Mykoritsatoiminnan kautta myös metsän elinvoimaisuuden näkee mainiosti itiöemien ( sienten ) kasvun avulla. Hyvinvoivassa metsässä, aluskasvullisuuden joukossa on aina lajityypeittäin ilmestyviä itiöemiä, jopa kuivana kesänä. Kullakin puulajilla on omat ’sienikaverinsa ’.
Sinä päivänä, kun metsää kaadetaan, kuolee myös lajikohtainen mykoritsat, ja lisäksi kaikki muutkin mykoritsat kärsivät jopa satojen metrien säteellä hakkuualaueesta. Tämän huomaa sienten katoamisena seuraavana vuotena. Kymmeniä vuosia sienestäneenä olen tehnyt tuon havainnon.
Oman arvioni ja näkemäni mukaan, mykoritsat palaavat kyllä takaisin, mutta tavattoman hitaasti.
Ilmoita asiaton viesti
Näin on.
Metsä on monimuotoinen ekosysteemi.
Kiinnitit oikeisiin asioihin huomiota, niitä ei havaitse kuin ikänsä metsissä kulkeneet. 😉
Ilmoita asiaton viesti
”Sinä päivänä, kun metsää kaadetaan, kuolee myös lajikohtainen mykoritsat, ja lisäksi kaikki muutkin mykoritsat kärsivät jopa satojen metrien säteellä hakkuualaueesta.”
Muuten joo mutta ei nyt satojen metrien säteellä sentään. Sienet ovat symbioosissa puiden kanssa eivätkä puiden juuristot noin pitkälle ulotu.
Tämän voi nähdä itsekin. Kantarelli on koivun mykoritsasieni. Jos löydät männiköstä kantarellin, niin yksittäinen koivukin jostain kymmenen metrin säteeltä löytyy.
Pienen ikäni sienestänyt minäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä tuossa ole mitää Lapin lisää. Mykoritsat ovat nähtävästi myös maan alla yhteydessä toisiinsa. Muuten en tuota havaitsemaani ilmiötä osaa oikein selittää.
Kantarelli on toki koivun mykoritsa, mutta kasvaa muuten myös oikein hyvin myös männikössä, ja ilman sitä koivikkoa, tai edes yhtä yksinäistä koivua. Aikoinaan orjallisesti ja Mauri Korhosen sienikirjaan uskoen hain kantiksia vain koivujen läheisyydestä.
Saman ilmiön huomaa myös Männyn herkkutatissa, joita löytyy kuusimetsästä. Sitten on vielä ihan oma lukunsa nämä kaikkein kaverit Esim. Ukon ja Akansieni. Niitä löytyy aina sieltä, missä on vahva humus, eli lehtometsistä, mutta olen noita löytänyt myös tiheästä kuusikosta ja mäntymetsistä 🙂.
Ilmoita asiaton viesti
Mulle on ihan Helsingin yliopiston tutkija sanonut, että kyllä se koivu pitää mukana olla. Voi olla pieni taimikin, eikä sen tarvitse olla ihan itiöemän vieressä. Mutta toisaalta hän on ollut jo aikansa eläkkeellä, ehkä tieto on muuttunut. Niin tai näin, jos mäntyvaltaisessa metsässä etsii kantarelleja, kannattaa suunnistaa koivulta toiselle.
Ylipäänsä sienten satoisuudessa on suuria vaihteluita, eikä tutkijatkaan niitä täysin osaa ennakoida. Esimerkiksi viime kesä oli Hämeessä erinomainen tattivuosi, kun taas parina edellisenä ei tatteja saatu oikeastaan lainkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kirkkonummen alueilla usein hyvät Kanttarelli esiintymät löytyivät kallio harjanteiden reuna alueilta, jossa ei oikeastaan kasvanut puita ollenkaan. Kallioiden reuna alueilla usein kasvoi vain heinä kasveja ja sammalta. Avokallion ja metsän raja-alue oli parhaita kanttarellien ja suppilovahveroiden esiintymisalueita.
Ilmoita asiaton viesti
Mineraalit, ravinteet ja hivenaineiden esiintyminen saattavat vaikuttaa kantarellien esiintymiseen. 😯
Ilmoita asiaton viesti
Kaksi vuotta sitten Turun aluilta löytyi Herkku tatteja paljon. Kannoin niitä kotiin isoja korillisia. Seuraavin Syksyinä samoilla alueilla oli lähes täydellinen kato. Näin sienien sadot vaihtelevat.
Ilmoita asiaton viesti
Sienet ovat vuorovuosin ” muodissa ”. Jonain vuonna saa paljon kehniä, joskus tatteja, joskus vahakkaita jne. Harvoin kuitenkaan kaikkia lajeja samana vuonna. Kuivien satokausien pelastus on melkein aina syyssateet ja myöhäiset suppikset ja paikoin torvisienet.
Professori on varmaan sikäli oikeassa, että sekametsän maaperässä on ilmeisesti edelleen esim. koivun juuristoja, vaikka se metsän oma
’ evoluutio ’ onkin koivun tuolla paikalla jo syrjäyttänyt. Koivulta toiselle kulkeminen on varma tapa löytää kantiksia, mutta samalla jää paljon niitä(kin) poimimatta.
Parhaan sadon olen aina saanut n. sadan metrin samansuuntaisilla edestakaisin kulkemisilla. Parissa tunnissa tulee kammattua aika iso alue ja kori on täynnä. Joka kerta myös yllättyy iloisesti huomatessaan olettamansa tyhjän kohdan olevan sieniä täynnä.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on sellaisesta ilmiöstä kysymys, kun metsään tuodaan jotakin sinne kuulumatonta, esim. tuulivoimaloita, alueelta häipyvät kastemadotkin ja näin ollen mikrobitoiminta maaperässä kärsii ja mykorritsat häipyvät satojen metrien etäisyydeltä tuulivoimaloista. Ilmeisesti tärinä ja matalataajuinen melu maaperässä aiheuttaa kyseisen ilmiön. Muuten meni oikein.
😯
Ilmoita asiaton viesti
Tuo varmaan pitää paikkansa. Kastemadot ovat todella herkkiä reagoimaan tärinään, eivätkä nähtävästi muuten pysyisi edes hengissä. Sen huomaa sateen jälkeen livenä, kun etenkin näitä kastematoja on paljon maanpinnalla, mutta heti kun tallustelet lähemmäksi, ovat kaikki madot häipyneet muualle hoitelemaan asioitaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä ja tarkka huomio.
Viime kesänä tarkkailin kahden mäyrän poikasen ateriointia laidunpellolla sateen jälkeen keskellä päivää. Kastemadot olivat tulleet pintaan.
Näytelmää kesti vain muutaman kymmenen minuuttia. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Kirkkonummen alueilla usein hyvät Kanttarelli esiintymät löytyivät kallio harjanteiden reuna alueilta, jossa ei oikeastaan kasvanut puita ollenkaan. Kallioiden reuna alueilla usein kasvoi vain heinä kasveja ja sammalta. Avokallion ja metsän raja-alue oli parhaita kanttarellien ja suppilovahveroiden esiintymisalueita.
Ilmoita asiaton viesti
Korvasienet kylläkin ryöpsähtävät itiöemineen esiin rikotussa maassa männikön kaadon jälkeen. Pari kolme vuotta sitä sienten lisääntymishätää piisaa eli ilmeisesti puiden juuristo varstoineen on tuon ajan hengissä tai sitten sienellä on hätävarastot.
Ilmoita asiaton viesti
Korvasieni on lahottajasieni.
Ilmoita asiaton viesti
No ilmankos se viihtyy hesarissakin. Kuolleen lahottaja kun on.
Ilmoita asiaton viesti
Metsissä puusto vaihtuu luonnollisesti ajan myötä. Kuusi syrjäyttää lopulta lehtipuut. Määritteleekö puulajit sienirihmaston, jääkö aikaisempien puulajien kanssa symbioosissa olleet sienirihmastot maaperään ja sen rinnalle tulee uusi, vai vaihtuuko sienirihmasto samalla.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä.
Kai ne sienirihmastot tulevat ja häipyvät isäntiensä mukana.
😯
Ilmoita asiaton viesti
Kohta kannattaa muuten mennä sinne metsään. Korvasinet ovat pian esillä.
Helpompi tapaus on kuitenkin mainio Huhtasieni. Löytyy usein vanhojen niittujen reunoilta. Tykkää kovasti katajista, männyistä, heinikosta ja myös lehtoisista paikoista.
Ilmoita asiaton viesti
Jouni, etkö voisi koota näitä juttujasi kootuksi julkausuksi. Olet tärkeiden dynamiikkojen äärellä.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, kyllä kai.
Ongelma on nyt siinä, että pidän niitä jo vuosia sitten kirjoittamia juttuja parempina. 😉
No katsotaan nyt.
Esim. Hesariin voisi myös koittaa kirjoittaa, mutta ilman linkkejä, eikä pitkiä juttuja saisi nekään olla. 😉
Tuossa muuten käydään jo näiden asioiden kimppuun, että juttua on luvassa.
”Kestävyystieteilijä, LT, LuK Jaana Laisin vetämässä hankkeessa tutkijat selvittävät, millaisia muutoksia terveydenhuollon perusoletuksissa, ihmiskuvassa, toimintamalleissa ja työnkuvassa pitää tapahtua ekologisen kriisin ratkaisemiseksi.”
https://www2.helsinki.fi/fi/uutiset/kestava-kehitys/humus-tutkimushankkeelle-kolmivuotinen-rahoitus
Ilmoita asiaton viesti
Jos noista asioista ei koostavaantietokirjaa ole kuvin ja lähdeviittein ole – niin tee sinä se.
Semmoista ytimiin menevää julkaisua tarvitaan nyt jos koskaan.
Ja jos teet sen näkökulmapuheenvuorona kirjana niin se vähentää omia vaatimystasopaineitasi sen suhteen. Että siis teet sen infiomatiivisena puheenvuorona keskusteluun. Hae siihen jostain joku kohdeapurahakin.
Itse pöyhin näitä asioita koko ajan auki mutta en ole noinnsyvällä ytimissä kuin sinä. Minun roolini on avata käsityksiä ja keskusteluja.
Ilmoita asiaton viesti
Tai sikäli on että kyllä minä tuon sienirihmastoasian bongasin yhdestä luonto-ohjelmasta – kkuten yleensä aina teen että bongaan oleelliset asiat.
Mutta minulla ei ole tuommoisia koosteita esittää.
Ilmoita asiaton viesti
Olet kyllä oikeassa. Oppikirjan näistä kirjoituksista voisi jo koittaa tehdä.
Apurahojen suhteen minulla ei ole nyt tarvetta, koska nämä asiat liittyvät olennaisesti nykyiseen toimenkuvaan. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Kanttarelli on usein koivun liitännäinen, muttei läheskään aina.
Olen itse tutkinut mökin tonttia parisen kymmentä vuotta ja ~12ha alalta kerään kanttarelleja kesässä 40-120 litran verran viitseliäisyyden mukaan. Muita sienilajeja en pääsääntönä kerää.
Ensimmäiset kanttarellit ilmestyvät usein kesäkuun alkupuolella paikkaan, jossa ei kasva kuin haapa ja kuusia. Paikka on jyrkässä rinteessä ja nimenomaisesti vieläpä sen kallionjyrkänteen pystysuoran osan juurella. Paikka sulaa keväällä ensimmäisenä ja siihen paistaa ilta-aurinko pitkään, aamulla ei lainkaan.
Myöhemmin kesällä ilmestyvät ovat sitten koivujen kavereita pääsääntönä.
Kaikkein myöhäisimmät putkahtavat keskellä reilun vuosisadan ikäistä kuusikkoa juuri ennen lumen tuloa paikassa jossa ei ole ainuttakaan lehtipuuta yli sadan metrin säteellä. Ei edes risuina, koska paikka on aika pimeä kokoajan. Mutta sammalta/turvetta on sitten useiden kymmenien senttien paksuudelta, pohjasoran ollessa rapakiveä.
Riittävän kosteana alkukesänä kanttarellit ilmestyvät ns. ”parkkipaikalle” siinä juhannuksen tietämissä ja jos olosuhteet ovat oikeat, kasvu jatkuu syyskuulle asti. Tämä ei tosin tapahdu joka vuosi, vaan tietyissä kosteusolosuhteissa.
Ja siinä ei ole ainuttakaan lehtipuuta yhden pihlajan lisäksi.
Sienet kasvavat vanhojen kuusien juuriston keskellä ja jäävät kohtuu pienikokoisiksi mutta runsaana kasvustona. Lähellä kasvaa myös sinivuokkoja.
Sienet ovat erittäin merkittävä osa metsän rakenteesta ja biosfääristä. Monasti niiden merkitys vain ”unohdetaan”. Sienen itiöemä on vain pikku murunen koko sienestä.
Metsän avohakkuut muuttavat hetkeksi metsän sienilajistoa näkyviltä osin, mutta hämmentävän nopeasti ne palaavat entiselleen, kun uusi puukasvusto pääsee vauhtiin ja kosteusolosuhteet palaavat riittävän lähelle entistä.
Ilmoita asiaton viesti
Totta.
Aika nopeasti niitä sieniä alkaa sinne metsään tulemaan, viimeistään ensiharvennuksen jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti