Suomen rooli ilmastotalkoissa

Vuonna 2021 Suomi kulutti 151 terawattitunnin (TWh) verran fossiilisia polttoaineita (lähde: ourworldindata.org). Se oli 30 % vähemmän kuin vuonna 2011 ja vain noin  tuhannesosa koko maailman fossiilisten polttoaineiden kulutuksesta (136 018 TWh).

Rikkaiden OECD-maiden yhteenlaskettu kulutuksen vähennys vuosina 2011-2021 oli 3 419 TWh (-6 %).

Samalla ajanjaksolla Kiina lisäsi fossiilisten polttoaineiden käyttöä 25 % ja Intia jopa 45 %. Näiden kahden maan yhteenlaskettu kulutuksen lisäys (+10 088 TWh) oli kolminkertainen OECD-maiden vähennykseen verrattuna.

Jokainen ymmärtää, että Suomi ei pelasta maailmaa vähentämällä omaa hiilijalanjälkeään. Meillä on jotain parempaa, nimittäin osaamista. Uutiset yliopistojen, VTT:n ja suomalaisten yritysten innovaatioista luovat toivoa. Suomessa on kehitetty muun muassa hiilidioksidia sitovaa betonia, jätemuovin kierrätystä, biohajoavia pakkausmateriaaleja, vaatekuituteknologiaa jätekuidusta ja puusta, solumaataloutta ja pienydinvoimaloita kaukolämmön tuotantoon. Jokainen näistä voi olla vientiteollisuuden uusi Nokia.

Monessa vaalikoneessa kysytään pitääkö Suomen olla ilmastotalkoissa edelläkävijä. Kyllä pitää. Ei kuitenkaan tyhmästi ajamalla suomalaista – monesti maailman puhtainta – teollisuutta ahdinkoon.  Suomen rooli maapallon laajuisissa ilmastotalkoissa on nimenomaan tekniikan kehittämisessä.

Samalla uutta tekniikkaa käyttöön ottaessaan Suomi tekee oman osuutensa hiilijalanjäljen pienentämisessä. On siis järkeä olla ympäristöteknologiassa maailman edelläkävijä.

Pienenä maana Suomi on pärjännyt pitämällä huolta kansalaisten sivistyksestä ja korkeasta koulutustasosta. Osaamisen lisäksi tarvitsemme vastuullista politiikkaa, joka ei ilmastotalkoiden nimissä johda suomalaisen tuotannon ja työpaikkojen siirtymiseen ulkomaille, vaan tuo lisää tuotantoa ja työpaikkoja Suomeen.