Rishi Sunak Englannin pääministeriksi. Ei enää pikimustaa tunnelin päässä, tummanharmaata vain
Kun Boris Johnson on heittänyt hanskat kehään, eikä enää pyri pääministeriksi, tilanne Englannissa ei ole enää toivoton, se on vain melkein mahdoton.
Myös Rishi Sunak on brexitisti. Englannilla ei oikeasti ole toivoa ennen kuin anti-brexit-mielisiä poliitikkoja nousee Englannissa valtaan.
Rishi Sunakilla on talousosaamista, hän ymmärtää ettei veroja voi oikeasti laskea, vaikka veronalennusten lupaaminen tuokin kansansuosiota, ääniä ja poliittisia virkoja. Veronalennukset tuhoavat maan talouden.
Englannin taloutta ei kuitenkaan tuhottu Liz Trussin veronalennuksilla, vaan Englannin talous väännettiin väärille kierteille jo silloin kun brexit-äänestyksestä päätettiin ja nyt sitä korkkia yritetään koko ajan vääntää kiinni, mutta väärille kierteille ja korkki vuotaa.
Talousosaaminen ei tässä tilanteessa auta. Korkki vuotaa, se korkki pitäisi nyt ruuvata kokonaan auki ja koettaa löytää uudestaan ne oikeat jengat, eli pitäisi palata brexitiä edeltäneeseen aikaan.
Tätä temppua ei Rishi Sunak ole luvannut tehdä, eikä tee. Sen takia Englannissa tarvitaan vielä uusia vallanvaihdoksia, ennenkuin se oikea linja joskus löytyy.
”Sunak kehui Twitterissä Johnsonin pääministerikauden saavutuksia nostaen esiin muun muassa brexitin ja koronarokotusohjelman.
– Vaikka hän päätti jättäytyä pois pääministerikisasta, toivon, että hän jatkaa työtään julkisessa elämässä niin kotimaassa kuin ulkomailla, Sunak kirjoitti.”
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/boris-johnson-pysaytti-huhumyllyn-rishi-sunak-vahvoilla-brittien-paaministeripelisssa/
Nämäkin kommentit osoittavat ettei Shunak ole oikea mies johtamaan Englantia oikeille jengoille. Se on kovin surullista se.
Ilmoita asiaton viesti
Sunak oli Johnsonin hallituksen valtionvarainministeri.
Ilmoita asiaton viesti
”Sunak oli Johnsonin hallituksen valtionvarainministeri.”
kunnes erosi, ilmeisesti vastalauseena hallituksen politiikalle. Todennäköisesti hänen ja pääministeri Johnsonin ajatukset eivät sopineet yhteen.
Sunak on kuitenkin brexit- mies. Se on jokatapauksessa se tärkein virhe. Brexit on syy siihen että pullon korkki on nyt väärillä jengoilla. Englannin talous vuotaa, eikä se tästä parane muilla konsteilla kuin että korkki pitää poistaa ja vääntää uudestaan kiinni, oikeille jengoilleen.
Se tarkoittaa sitä että lusikka pitää ottaa kauniiseen käteen. kauppasuhteet EU:n kanssa pitää tavalla tai toisella palauttaa brexitiä edeltävälle tasolle. Se tarkoittaa sitä että kauppaa tehdään EU:n säännöillä. eilä millään brexit- säännöillä.
Sunak ei ole tähän valmis, eikä Englanti ole siihen valmis ja siksi Englanti kärsii nyt ja kärsii jatkossa.
Ilmoita asiaton viesti
Toivon Rishi Sunakin valintaa. Hänellä on sentään opintoja taloustieteestä.
Joidenkin mielestä hindulaisuus voi olla rasite. Joidenkin muiden mielestä perheen (vaimon) rikkaus.
”The couple entered The Sunday Times UK Rich List at number 222 with a reported net worth of 730 million pounds ($911.19 million) the Sunday Times newspaper said. The list’s compilers say their analysis is based on minimum estimates of identifiable wealth.
Akshata Murthy, an Indian citizen, is the daughter of one of the founders of Indian IT giant Infosys and owns about 0.9% of the company.”
Minusta kumpikaan näistä ei ole rasite.
Ilmoita asiaton viesti
”Joidenkin mielestä hindulaisuus voi olla rasite. Joidenkin muiden mielestä perheen (vaimon) rikkaus.”
Oikea politiikka ei ole kiinni hindulaisuudesta, eikä vaimon rikkaudesta. Ei niistä kyllä tietenkään mitään hyötyäkään ole.
Englannin tulevaisuus näyttää tumman harmaalta.
Ilmoita asiaton viesti
”Miten blogisti sen asian hoitaisi?”
Vaikeahan minun on sitä asiaa täältä käsin hoitaa.
Ei minulla ole siellä Englannissa edes äänioikeutta, kuten täällä.
Pitää vain toivoa että englantilaiset tulisivat itse järkiinsä ja hoitaisivat oman ongelmansa ihan itse.
Nyt ei vain siltä näytä että sitä järkeä olisi.
Vaikka Strussin eron ja Johnsonin luopumisen takia, tunnelin päässä ei ole enää pikimustaa, vaan tumman harmaata, ei ole todennäköistä että englantilaiset lähitulevaisuudessa päätyisivät tekemään mitään parempaa politiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009154708.html
Miss Moneypenny ei näytä saavan tarpeeksi kannattajia parlamemtissa,
https://fi.wikipedia.org/wiki/Miss_Moneypenny
En ota kantaa siihen olisiko tämä ”Janes Bondin esimiehen” sihteeri hyvä tai huono valinta.
Minulla ei ole tarpeellisia tietoja.
Luultavasti hänkin on kuitenkin brexitisti.
Ilmoita asiaton viesti