Hyvinvointivaltion pelastaminen

Seuraavan hallituksen muodostaja, Petteri Orpo, on tähdentänyt vaalitaistelussa ja sen jälkeen kovasti sitä että tämä hyvä suomalainen  hyvinvointivaltio olisi nyt pelastettava.  

Hyvinvointivaltio on Orpon mukaan erinomainen ja hieno asia, joka pitää pelastaa.  Hyvinvointivaltion suurin uhka on edellisen Marinin hallituksen holtiton velanottopolitiikka, mikä uhkaa nyt  koko Suomen talouden perustaa. 

Terve kansantalous on köyhän paras turva, näin on joku vasemmistojohtajakin joskus vissiin tainnut sanoa ja niinhän se tietenkin onkin.


Orpo vain viisaasti unohtaa ja vaikenee siitä että kokoomus on koko olemassaolonsa ajan nimenomaan vastustanut kaikkia niitä toimia jotka ovat johtaneet tähän nykyiseen hyvinvointivaltioon, mitä Orpo nyt niin kiivaasti sanoo puolustavansa. 

Hyvinvointivaltiota puolustetaan Orpon mukaan parhaiten purkamalla hyvinvointivaltiota  ja sitä seuraava hallitus nyt sitten yrittää tehdä seuraavat neljä vuotta. Saa sitten nähdä miten se siinä onnistuu.


Demaripohjainen valtion virkamies, Raimo Sailas,  oli aikoinaan kova valtiontalouden parantaja,  ja  valtiontalous olikin  hänenkin kaudellaan,  joskus Holkerin ja Ahon hallitusten aikoihin, todella vaikeassa tilassa.

Sailas sitten laati leikkauslistoja, joita sitten eri hallitukset toteuttivat ja niin maan talous sitten pelastettiin.


Tällä hetkellä valtiontalouden tilasta ollaan ilmeisesti montaa mieltä.  Kaikki eivät ole ihan varmoja siitä että valtiontalous olisi nyt samanlaisessa kriisissä kuin mitä se oli silloin kun Raimoi Sailas vaikutti asioihin ja laati listojansa, silloin  joskus ennen Lipposen hallitusaikaa,  joskus Holkerin ja Ahon hallitusten aikoina.

Lipposen aikoinakin niitä Sailaksen listoja taidettiin vielä toteuttaa.


Mutta  ne jotka ovat sitä mieltä ettei valtiontalouden tila ole niin kovin vaikea ovat nyt seuraavat neljä vuotta oppositiossa ja seuraavat vuodet valtaa pitävä oikeistolainen, kristillinen  ja “maahanmuuttokriittinen” hallitus  tulee suhtautumaan valtiontalouden tilaan sailasmaisella vakavuudella kuin Sailas aikoinaan.  Katsotaan sitten mistä leikataan ja kenelle jaetaan niitä Orpon lupaamia veronalennuksia.


Selvää on että Orpo yrittää palkita omia äänestäjiään, niitä hyvätuloisia, veronalennuksin.  RKP:n ja persujen äänestäjät eivät kaikki ole niin hyvätuloisia, joten ne kai yrittävät panna tässä asiassa vähän hanttiin.  Veronalennukset lisäävät leikkaustarpeita ja vaikka ne leikkaukset eivät koske kokoomuksen äänestäjiä niin ne leikkaukset koskevat kyllä vähän myös persujen ja RKP:n äänestäjiä. Saa  nähdä kuinka tässä asiassa käy.



Kaikkein köyhimpien ihmisten tukipuolueet. demarit ja vasemmistoliitto,  ovat oppositiossa, eivätkä pysty sieltä käsin vaikuttamaan asioihin,  eikä  niiden puolueiden äänestäjille yhdelläkään hallituspuolueella ei ole mitään vastuuvelvoitteita.  Varmaan leikkaukset tulevat siis valtaosin keskittymään juuri heihin ja heidän toimeentuloonsa.


Tässä leikkauspolitiikassa on tietenkin takana myös tarve poistaa työllistymisen kannustinloukkuja.  Leikkauksilla sosiaaliturvaan, työttömyysturvaan ja asuntotukiin, poistetaan kannustinloukut  ja ihmiset saadaan töihin, kun ei muuten enää voi tulla toimeen, ei ainakaan yhtä helposti.  

Saa sitten nähdä miten tämä kannustinloukkujen purku leikkaamalla onnistuu tältä uudelta oikeistolais-kristillis-”maahanmuuttokriittiseltä” hallitukselta. 

Edellinen oikeiston keskustan ja populistien yhteishallitus, eli Sipilän hallitus, kohtasi leikkauspolitiikassaan todella isoja vaikeuksia ja esteitä.  Ihmiset ja ammattiliitot vastustivat.



Mutta tämä hyvinvointivaltion pelastaminen kansantaloutta tervehdyttämällä ja köyhiä kyykyttämällä on vain yksi osa  tulevan oikeisto-kristillis-maahanmuuttokriittisen hallituksen tulevaa ohjemaa.

Toinen suuri asiakokonaisuus  on se “vihreä siirtymä”.  Vaikka vihreä puolue onkin oppositiossa, perusporvaripuolue kokoomus on vahvasti sitoutunut pelastamaan maailmaa ja Suomen taloutta juuri vihreällä siirtymällä, mitä taas “maahanmuuttokriittiset”  persut kiihkeästi vastustavat.  Saa nähdä miten siinäkin käy.


Kolmas suuri asiakokonaisuus  on sitten se maahanmuuttopolitiikka.  Orpon kokoomus on elinkeinoelämän tuella ilmaissut halunsa poistaa työvoimapulaa ja pelastaa maan taloutta myös tuomalla maahan uusia työntekijöitä jostain muualta.  “Maahanmuuttokriittiset”  persut vastustavat tätäkin kiivaasti.  Tämä tällainen maahanmuutto on persulle haittamaahanmuuttoa ja Suomeen töihin tulevat ovat haittamaahanmuuttajia, elleivät he ole huippupalkkaisia ammatti-ihmisiä.

Minun veikkaukseni on että persut joutuvat antamaan tässä asiassa periksi ja tyytymään siihen että humanitaarinen maahanmuutto lopetetaan kokonaan ja kehitysapu lopetetaan.  Saa sitten nähdä riittääkö tämä persujen äänestäjille.


Myös EU- asioissa persut on oikeasti täysin eri mieltä kokoomuksen kanssa, mutta sen kysymyksen Purra lakaisi jo maton alle ja siellä se varmaankin nyt pidetään, ainakin seuraavan hallituskauden ajan,  kunnes ennen seuraavia vaaleja otetaan taas esiin, ihan vain siksi että persujen  äänestäjät sitä persujen omaa EU-politiikkaa varmasti kovasti kaipaavat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu