Äärioikeiston kannatus Suomessa

Suomessa on tällä hetkellä kaksi oikeistopuoluetta, kokoomus ja perussuomalaiset.  Niiden molempien eduskuntaryhmät ovat suurin piirtein yhtä suuret, koska eduskuntavaalien aikaan niiden kannatus kansalaisten keskuudessa oli suurinpiirtein yhtä suurta.

Nyt tilanne on muuttunut sikäli, että kokoomuksen kannatus on noussut ja perussuomalaisten kannatus on laskenut vaalien jälkeen.  Koska molemmat puolueet ovat oppositiossa, se ei selitä kannatuksen muutosta, vaan syitä pitää etsiä muualta.


Molemmissa puolueissa korostetaan perinteisiä suomalaisuuteen ja isänmaallisuuteen perustuvia arvoja.  Kokoomus on selvästi näistä kahdesta oikeistopuolueista herraskaisempi, kun taas perussuomalaiset vetoavat kansan syvien rivien isänmaallisuuteen.

Kokoomus on liberaalimpi ja vihreämpi,  oikeastaan kokoomus on vihreä puolue, kuten kaikki muutkin Suomen puolueet, perussuomalaisia lukuun ottamatta.  Perussuomalaiset laittavat ”Suomi ensin” periaatteella  kansalaisten hyvinvoinnin luonto- ja ympäristöarvojen edelle,  perustellen tätä sillä että puheet vaikkapa ilmastonmuutoksesta ovat puppua ja vaikka ne pitäisivätkin  paikkansa, Suomen ja suomalaisten ei pidä ottaa yksin syytä niskoilleen, eikä kantaa yksin vastuuta maailman kohtaloista.

Samalla tavalla penseästi perussuomalaiset suhtautuvat muiden kuin suomalaisten auttamiseen.  Perussuomalaisten mielestä kukin selvitköön omillaan, tai jos eivät selviä, muut auttakoot.  Suomalaisten ei tarvitse, eikä pidä olla tässä auttamis-asiassa olla aktiivisia, vaan Suomen pitää keskittyä vain omien kansalaistensa hyvinvointiin,  Kokoomus on tässäkin asiassa solidaarisempi ja kansainvälisempi ja enemmän muiden puolueiden linjoilla.


Vihreät asiat, negatiivinen suhtautuminen ulkomaalaisiin ja negatiivinen suhtautuminen taloudelliseen integroitumiseen Euroopan mittakaavassa, eli EU, ovat niitä asioita joilla persut saa kannatusta. Muissa asioissa perussuomalaisten populismi on enemmän tavanomaista ja muiden puolueiden populismia vastaavaa.  

Persuista tekee oikeistolaisen isänmaallisuus ja itsekkyys, kokoomus taas edustaa perinteisesti parempaa väkeä, herrakansaa, yrittäjiä, hyvätuloisia ja niitä joilla on omaisuus hallussaan.


Oikeistopuolueet  mielletään rikkaiden puolueiksi, mutta rikkaita on niin vähän ettei niistä riitä äänestäjiä edes yhden oikeistopuolueen tarpeisiin.  Sen takia oikeistopuolueiden pitää yrittää kerätä ääniä kaikista väestöryhmistä.  Isänmaallisuus ja herraskaisuus ei ole riittävä kannustin sille että  keski-  tai pienituloinen äänestäisi oikeistopuoluetta, varsinkin kun myös keskusta- ja vasemmistopuolueet  ja vihreätkin, voivat tarvittaessa kalastella äänestäjiä isänmaallisuudella, muiden täkyjen lisäksi.  Sen takia sekä persut että kokoomus joutuvat kalastelemaan ääniä samoilla vesillä kuin vasemmisto- ja keskustapuolueet ja samoilla syöteillä.  Katainen kahmi aikanaan haavikaupalla ääniä  Sari- sairaanhoitajilta ja muilta “akateemisesti” koulutetuilta pienipalkkaisilta naisilta.


Tämän johdosta kumpaakaan Suomen oikeistopuoluetta ei voi varsinaisesti pitää rikkaiden puolueina, vaikka tämäkin “väärä” mielikuva on molemmille oikeistopuolueille statuksen vuoksi tärkeä.  Ihmiset jotka äänestävät rikkaiden ja muutenkin parempien ihmisten puolueita, tuntevat tästä mielihyvää ja tulee tunne parempiin piireihin kuulumisesta, vaikka ei itse niin rikas olisikaan.

Kokoomuksen kannatuksen nousun sen nykytasolle on aiheuttanut se kun ihmiset ovat Ukrainan sodan seurauksena muuttaneet mielipidettä Naton suhteen ja kokoomus tunnetaan vahvana natopuolueena, perussuomalaisia ei niinkään.  Vastaavasti persujen syömähammas, maahanmuuttokeskustelu, ei ole ollut viime aikoina oikein voimissaan, eikä persujen ole ollut muodikasta eikä viisasta vastustaa ukrainalaisten pakolaisten maahanmuuttoa.


Toki persut ovat  yrittäneet pitää edelleen pinnalla omaa agendaansa “haittamaahanmuutosta”,  joka tarkoittaa erilaisten “värillisten” ihmisten ottamista maahan turvapaikanhakijoina.   Koska persut hyväksyvät vitivalkoiset ukrainalaiset, mutta eivät värillisiä maahanmuuttajia, tämä julistus vaikuttaa nyt kuitenkin entistäkin rasistisemmalta.  Jopa  ne värillisiin maahanmuuttajiin kovin negatiivisesti suhtautuvat suomalaiset, jotka muodostavat persujen äänestäjien rungon, tajuavat tämän.


Sen lisäksi Ukrainan sodan aiheuttamat öljy- ja kaasuboikotit Venäjältä tuodun energian suhteen. ovat vaikeuttaneet persujen uusiutuvien energiamuotojen lisärakentamista vastustavaa linjaa,  persujen tuuli- ja aurinkovomavastaisuus ei oiken pure tällä hetkellä äänestäjiin.  Fossiiliset saastuttavat energialähteet ovat kallistuneet ja niiden käyttö auttaa Putinin hyökkäystä Ukrainassa.  Tuuli- ja aurinkovoiman vastustaminen taloudellisin perustein ei ole enää yhtä uskottavaa kuin ennen.


Myöskään  persujen EU- vastaisuus ei ole enää yhtä vetoava vaalitäky kuin mitä se aikaisemmin oli.  Suomalaiset ovat aika yksin ja avuttomia täällä Itämeren takana ja Pietarin kaupungin naapurissa.  EU antaa ainakin moraalista tukea, jos ei juurikaan sotilaallista tukea Venäjää vastaan. Se pistää ajattelemaan.

Persujen olisi syytä ehkä keksiä jostain uusia syöttejä, kun se laittaa vaalien lähestyessä äänestäjien pyydystämiseksi uutta  matoa koukkuun.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu