Asiaa tärkeiden asioiden rahoittamisesta

Nyt on olemassa politiikassa sellaisia mielipiteitä joiden mukaan kaikkia tärkeitä asioita ei pitäisi rahoittaa.  

En ymmärrä tällaista ajattelua. Tärkeät asiat jätettäisiin rahoittamatta  samalla kun tuhlataan rahaa järjettömiin kohteisiin.  

Mainitsen järjettömistä rahoituskohteista nyt tässä vain yhden.  Korona-aikana tuettiin kapakoitsijoita valtavilla summilla.  Eivät kapakoitsijat olisi koronaan kaatuneet, vaikka pitivät kovaa parkua ja vaativat yhteiskuntaa apuun.  Vaikka kapakoitsijat olisivat kaatuneet, siitä ei olisi ollut yhteiskunnalle mitään haittaa, päinvastoin hyötyä.

Tuo on nyt vain yksi esimerkki sellaisista vähemmän tärkeistä asioista, joita ei kannata rahoittaa.


Tärkeät asiat pitää tietenkin kaikki rahoittaa. 

Ainakin yksityistaloudessa ja yritystaloudessa on tärkeätä ettei tärkeiden asioiden toteuttamisesta tingitä. 

  • Isot ja kalliit autot,
  • huviveneet,
  • liian isot asunnot,
  • huvimatkat maapallon toiselle puolen,
  • kapakoissa vetelehtimiset 
  • jne.

ne on niitä vähemmän tärkeitä asioita.

 

Tärkeätä on 

  • ostaa ruokaa
  • ja sen verran vaatteita että on säädyllisesti vaatetettu ja että pärjää ulkona ja sisällä.
  • asunnostakin pitää maksaa,
  • pitää pitää terveydestään huolta
  • ja pitää saada sähkölasku maksettua.

Tarpeellisista ja tärkeistä asioista ei voi tinkiä.


En ymmärrä miksi valtiontaloudessa asiat olisivat jotenkin toisella tavalla kuin yksityistalouksissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu