Demarit, vihreät ja kokoomus

Demarit, vihreät ja kokoomus näyttävät tällä hetkellä sopivan arvoiltaan parhaiten yhteen.  Kokoomuksen oppositiosta käsin suorittama varsin kritiikitön ja usein koominen hallituksen toimien arvostelu pitää tulkita toisaalta opposition virkatehtäviin kuulivana,  toisaalta perussuomalaisten oppositiossa lihomista vaikeuttavana välttämättömyytenä.

Kovan paikan tullen kokoomus on lähtenyt yleensä tukemaan hallituksen politiikkaa, jos hallituksen toimien läpimeno muuten näyttää vaikeutuneen.  Se on osoitus kokoomuksen vastuullisesta otteesta politiikan tekoon, vaikka retoriikasta voisi joskus jotain muuta päätellä.

Ideologisesti Kokoomus on oikeasti lähempänä demareita ja vihreitä kuin mitä nykyinen keskusta näyttää olevan ja perussuomalaiset ovat ihan omilla teillään,  voisi sanoa että eri maailmassa, realimaailman ulkopuolella.


Jos ajatellaan tulevaa hallituspohjaa, niin näillä kannatusluvuilla kokoomus, demarit ja vihreät olisivat luonteva ja toimiva hallituskokoonpano,  mutta valitettavasti se ei ole demokratian kannalta se oikea kokoonpano.  

Demokratian kannalta olisi välttämätöntä että suurta kannatusta nauttivat persut pääsisivät mukaan hallintatoimiin ja tekisivät sitä kautta paluun realitodellisuuteen, kuten siniset aikoinaan.


Sitäpaitsi,  mitä minä olen seurannut näitä persujen nykykellokkaiden esiintymisiä TV:stä ja radiosta,  siellä on nykyään aivan erilaista porukkaa puoluetta edustamassa kuin mitä ennen. Ennen oli paljon sellaista Tony Halmemaista mahtailua ja uhoa,  eikä näillä uhoajilla näyttänyt olevan oikein käsitystä oikeista asioista. 

Nykyään on toisin, ne jotka nykyisin edustavat persuja ajankohtaisissa ohjelmissa ja väittelyissä tietävät mistä puhuvat ja osaavat puhua asiallisesti.  Toki he puhuvat asioista puolueensa ja kannattajiensa mielipiteitä mukaillen ja uhoaminenkin onnistuu tarvittaessa, mutta kyllä sekin asia välittyy kuitenkin että heillä on asiat hallussa.

En siis näkisi mitään riskejä siinä että ministereinä seuraavalla hallituskaudella esiintyisi persuja enemmänkin,  kunhan Halla-aho omine adjutantteineen, (Hakkarainen ja Huhtasaari), eivät olisi ministerikuvioissa mukana,  ja tuskinpa he olisivat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu