Hallituksen fiskaali­konservatiivinen talouspolitiikka

Tämä hallituksen rahaministerin, Riikka Purran, esittämä fiskaali­konservatiivinen talouspolitiikka ei ole mikään uusi keksintö.  Sitä ovat aikanaa harrastaneet ainakin Risto Ryti Suomessa ja Benito Mussolini Italiassa.

”Fiskaali­konservatiivinen talouspolitiikka tarkoittaa vastakohtaa sosialistiselle ajattelulle sekä valtion tehtävien rajaamista päätehtäviin ja ei-pakollisten toisarvoisten tehtävien karsimista.”

Nämä toisarvoiset tehtävät näyttävät ainakin hallitusohjelman mukaan pääteltynä olevan erityisesti heikommassa asemassa olevien ihmisten tarpeista huolehtimatta jättämistä.  Se onkin siis tässä mielessä todellinen vastakohta sosialistiselle ajattelulle.

”Nykyajan fiskaalikonservatiivina” Purra ”ei lupaa lisää hunajaa ja huikentelevaa puhetta vaan vähemmän”. Sen sijaan luvassa on ”tässä taloudellisessa tilanteessa enemmän vyön kiristämistä, suuta säkkiä myöten…”

Toki näyttää siltä että vyötään joutuvat kiristämään lähinnä köyhät. Rikkaat saavat verohelpotuksia.


Risto Ryti ja Benito Mussolini harjoittivat aikanaan fiskaalikonservatiivista talouslinjaa, mutta sen toteutustavat poikkesivat.

“Suomessa talouskuria ei kiristetty väkivalloin ja jopa poliittisten murhien avulla eikä työväenliikettä murskattu voimakeinoin tai muutoinkaan – niin kuin Mussolinin mustapaidat tekivät fasistisen komentovallan Italiassa.”

Edellä esitetyssä  lainausmerkeissä olevat ja vahvennetut tekstit ovat lainauksia täältä. 

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009793396.html



Otetaanpa tähän vertailun vuoksi esiin vähän tosenlaista talouspolitiikkaa, sitä millä USA:ssa presidentti Roosevelt selvitti sen ison laman joka kesti 12v.  Siinä käytettiin ns. New Deal ohjelmaa.

“New Deal -ohjelman perusta oli niin sanottu ”Kolme ärrää” eli helpotusta ja avustusta työttömille (relieve), talouden elvytys (recovery) ja talousjärjestelmän uudistamista (reform).[3]

Käytännössä New Deal tarkoitti keynesiläistä talouspolitiikkaa, jossa liittovaltio pyrki luomaan talouskasvua tukemalla työllistymistä julkisilla investoinneilla. Investoinnit rahoitettiin pääasiassa velkarahalla. Liittovaltio myönsi 500 miljoonan dollarin (nykyrahassa noin 9,25 miljardia) helpotuspaketin osavaltioiden ja kaupunkien työllisyysohjelmiin.

Välttääkseen uusia lamoja Rooseveltin hallinto lisäsi merkittävästi talouden sääntelyä, etenkin pankkisektorin sääntelyä. Näistä kuuluisin oli niin sanottu Glass–Steagall-laki (Glass–Steagall Act), joka kielsi pankkeja riskeeraamasta asiakkaiden talletuksia pörssissä.”

Lainausmerkeissä oleva korostettu teksti on peräisin täältä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/New_Deal

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu