Hallitusneuvottelutilanne
Tilanne on nähdäkseni sellainen että on selviö että hallituksen muodostavat persut ja kokoomus. Ketkä sitten lähtevät tukemaan tätä sinimustaa hallitusta on toinen kysymys.
Tärkein asia tässä kuviossa on se että persut tulevat mukaan hallitukseen.
Toiseksi tärkein asia on se että persujen maalle haitallista politiikkaa tulee hallitusohjelmaan niin vähän kuin mahdollista.
RKP ja KEPU, kumpi nyt tuleekaan mukaan tähän sinimustaan koalitioon, asettanevat omat tiukat ehtonsa, jotka sinänsä ovat tärkeitä että perussuomalaista politiikkaa tulisi mukaan hallitusohjelmaan mahdollisimman vähän.
Oppositioon jäävien demareiden ja vihreiden tulee antaa oma panoksensa persuvaikutuksen pienentämiseksi hallitusohjelmaan. Demarien ja vihreiden tulee näytellä olevansa valmis hallitusyhteistyöhön niin pitkään kuin mahdollista ja Orpon pitää pitää tätä vaihtoehtoa esillä näkyvästi, ikäänkuin se olisi todellinen vaihtoehto, vaikka ainoa todellinen vaihtoehto olisikin punamusta vaihtoehto. Näin voitaisiin saada persujen vahingollinen vaikutus hallitusohjelmaan mahdollisimman pieneksi.
Älä Arto huoli. Sinipuna siitä tulee: KOK+SDP+RKP+KD. Ruåtsinkielinen raha on asian jo ratkaissut.
Ilmoita asiaton viesti
”Sinipuna siitä tulee: KOK+SDP+RKP+KD.”
Tämä juuri on se mun huoli. Mutta en usko että se konkretisoituu.
Tärkeintä olisi hoidella persut mukaan sinimustaan, mutta sellaiseen jossa sen mustan osuus olisi mahdollisimman vähäinen.
Näin luulen myös käyvän, jos muuten kävisi, se olisi minulle pettymys.
Demarit tietenkin yrittävät pitää omien äänestäjiensä puolta, niiden köyhien, mutta nyt ei ole sen politiikan aika.
Nyt on aika hoitaa ne VM:n menoleikkaukset kuntoon, vaikka Suomen tila ei olekaan niin huono kuin mitä on peloteltu. Valtakunnan menotaloutta pitää vakauttaa, eivätkä ne kokoomuksen kuuden miljoonan leikkaukset siihen edes riitä. Köyhiä tässä nyt tullaan kurittamaan. Valitettavasti keskiluokkaa ei voi niin paljon kurittaa kuin mitä voisi, sillä he ovat tämän maan selkäranka. Kurittaa ei voi myöskään rikkaita ylenmäärin, sillä heitä on vähän ja heitäkin tarvitaan.
Ilmoita asiaton viesti
Arto. Käytät porvarivaihtoehdosta nimikettä sinimusta koalitio. Sanna Marin käytti kyllä – ilmeisesti tietämättömyyttään – samaa sinimusta-käsitettä, mutta pyysi pian anteeksi Orpolta.
Kun tietää, että oikeat sinimustat niin fasistisessa Italiassa kuin Kosolan ajan Suomessakin 1930-luvulla syyllistyivät ihmisten sieppaamisiin, vangitsemisiin, kyydityksiin ja murhiinkin, sinimusta-termin käyttäminen laillasi kertoo joko puutteista historiatietämyksessäsi tai porvarivaihtoehdon tahallisesta ja vastuuttomasta väärin värittämisestä ihmisten mieliin.
Jos kyse on jälkimmäisestä, käytä fasismiin liittyvän sinimusta-termin sijasta mieluummin jotain muuta termiä porvarivaihtoehtoa kohtaan osoittamastasi inhosta kertomaan, kiitos. Esim. SINILEVÄ, KUSINI tai vaikkapa SINIHOME voisivat sopia ajatusmalliisi, mutta eivät vääristäisi historiaa. Entäpä SINILVIÄISET?
Ilmoita asiaton viesti
” sinimusta-termin käyttäminen laillasi kertoo joko puutteista historiatietämyksessäsi tai porvarivaihtoehdon tahallisesta ja vastuuttomasta väärin värittämisestä ihmisten mieliin. ”
Toivottavasti ihmiset eivät ota minun puheitani ja kirjoituksiani niin kovin vakavasti.
Jos ottavat, voivat he ymmärtää tämän käyttämäni termin uusiokäyttönä.
Jos nimittäin ajatellaan että kokoomuksen väri on sininen ja persujen väri on musta, eikä keltainen, sininen, vihreä, tai punainen, niin kumpikaan väri, ei sininen, eikä musta, viittaa menneiden aikojen sinimustiin. Sen sijaan persujen ja kokkarien hallitus on kyllä sinimusta, vaikka se ei viittaakkaan natseihin tai Lapua liikkeeseen, ei ainakaan kokoomuksen osalta.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka pikkuhiljaa alan kallistua sille kannalle, ettei tämän sekavia kirjoittelevan trollin raapustuksia kannattaisi kommentoida, niin laitetaan nyt kerran vielä. Opettele miljoonan ja miljardin ero..miljoonassa on 6 nollaa ja miljardissa 9. Miljardi on siis monta ja miljoona paljon vähemmän.
PS. ” Vaikka ainoa todellinen vaihtoehto olisikin punamusta”..anna mun kaikki kestää.
Ilmoita asiaton viesti
Eli kannustat sabotoimaan hallituksen toimintakykyä.
On siinä meillä yks… Demukka.
Ilmoita asiaton viesti
On edottoman tärkeää että hallitusohjelmassa on mahdollisimman vähän persujen ajamia asioita, koska ne on hulluja ja vääriä asioita, joita sitäpaitsi 80% kansasta vastustaa.
Mutta on myös tärkeätä että persut on hallituksessa tekemässä kokoomuksen esittämää oikeistolaista politiikkaa, koska siihen kansa on nyt antanut Orpolle valtuudet. Demareiden vasemmistolainen politiikka on kärsinyt vaaleissa tappion, kansa ei sitä halua, eli nyt Orpon pitää toteuttaa omaa ohjelmaansa, samansa valtuutuksen mukaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Ei minusta vähemmistöhallitus ole pois suljettu vaihtoehto. Siihen pitäisi opetella suhtautumaan. Kerron anekdootin.
Ystäväni kertoi perinnönnön jaosta sisarustensa kanssa:
”Jaettiin perikunnan esineitä, joista jotkut merkitsivät jollekin sisarukselle paljon. Sovittiin niin, että kun nostaa sormen, se on merkki, että haluaa myös esineen. Jos ei jää vain yhtä sormea ylös, esine menee siihen kasaan mikä menee myyntiin. Jonkin aikaa sormia nostettiin, mutta kun huomattiin, ettei kukaan saanut haluamiaan esineitä, sormien nosto loppui.
Vähemmistöhallituksen luottamuksesta ei kannattaisi äänestää ihan joka käänteessä, se voi tulla myös omalle kohdalle.
Miten yksityisellä puolella yrityksen hallitus voi toimia, jos sen osaaminen ei perustu poliittiseen suhteeseen?
PS: Tottako vai tarua mutta tarina kertoo, että eräs turhautunut sotajermu viime sodan aikana purki suuttumustaan sodanjohtoon: ”Kyllä tämä sota pitäisi antaa Gutzeitin miesten hoidettavaksi.”
Ilmoita asiaton viesti