Italialainen ja suomalainen populistinen äärioikeisto
Italialainen oikeistopopulismi taipuu todellisuuden edessä, toisin kuin suomalaisen äärioikeiston populismi.
Italia aikoo ottaa yli 400 000 työntekijää EU:n ulkopuolelta
Itse asiassa Italian populistinen äärioikeisto ei enää tunnu niin populistiselta, oikeistolaiselta toki. Kun totuus tunnustetaan ja järki voittaa, se tarkoittaa yleensä lähtöä populismille.
Suomalaisen äärioikeiston populismille ei sen sijaan ole loppua näkyvissä.
Suomessa persujen menestys perustuu toistaiseksi “maahanmuuttokritiikille”, suomeksi rasismille, kuten tämän kesän ja viime kesän kohut ja otsikot ovat meille kertoneet, eikä persuilla ole siitä varaa tinkiä, ei vaikka RKP uhkailee hallituksen kaatamisella, ellei katumusta esitetä.
Painostus persuja kohtaan nimenomaan oikeiston taholta, ei siis äärioikeiston taholta, mikä on täysin eri asia kuin oikeisto, on kuitenkin vahvaa.
Ennen pitkää persujen on annettava periksi ja luovuttava siitä rasismista joka on tuonut sille sen poliittisen menestyksen ja joka on tuonut mukanaan myös poliittisen vastuun ja hillotolpat. Miten sitten käy persujen kannatuksen?
Persujen puoluekokouksessa persukansa näytti antavan varauksettoman tukensa nimenomaan johtajiensa menneille rasistisille kannanotoille.
”Suomessa persujen menestys perustuu toistaiseksi “maahanmuuttokritiikille”, suomeksi rasismille”
Vihavainen viljelee jatkuvasti vihapuhetta persuja kohtaan ja sitä saa oikoa toistuvasti.
Se ei ole rasismia, jos vastustaa haittamaahanmuuttoa eli henkilöiden tuomista tänne elämään sosiaalituilla. Emme vastusta työperäistä maahanmuuttoa.
Mitä tulee EK:n linkkiin niin kummallista sosialistilta(?) linkittää sellainen. EK haluaa Suomeen nimenomaan halpatyövoimaa – ihmisiä töihin, jotka eivät elä palkallaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Se ei ole rasismia, jos vastustaa haittamaahanmuuttoa eli henkilöiden tuomista tänne elämään sosiaalituilla. Emme vastusta työperäistä maahanmuuttoa.”
Olisi hienoa jos asia olisi näin kuin kuvasit, mutta niinhän se ei ole.
Persut vastustavat myös työperäistä maahanmuuttoa, vastoin sen vairsinaisen oikeiston tahtoa joiden kanssa persut nyt yrittävät olla hallitusyhteistyössä.
Mitä rasismiin tulee, niin siitä kertovat selvää kieltään persujen kannanotot maahanmuuttajista, kaikista persujen esittämistä, erittäin rasistisista kannanotoista, antaa kalpean kuvan persuministereiden menneistä kirjoituksista hiljattain julkisuudessa esitetyt näytteet. Mutta se mitä julkisuudessa on puhuttu ei kuvaa koko totuutta. Totuus on vielä paljon paljon karumpi.
Ilmoita asiaton viesti
Minä nimitän tästedes Vihaisen persuvastaisuutta sitten vihapuheeksi vastauksena jatkuvaan rasisti-sanan viljelyyn.
Ilmoita asiaton viesti
”Minä nimitän tästedes Vihaisen persuvastaisuutta sitten vihapuheeksi vastauksena jatkuvaan rasisti-sanan viljelyyn.”
Täällä Suomessa on sananvapaus. Vihapuhe on persujen mielestä sallittua ja suotavaa, varsinkin vierasmaalaisia kohtaan. Niidenkin ulkomaalaistenkin pitää se kestää, persutkin varmaan sen kestävät.
Kun persuja saa syyttää vihapuheista, niin varmaan minuakin saa syyttää niistä. Se on vain ihan sitä sananvapautta se.
Kuten persutkin kieltävät puheidensa olevan vihapuheita, niin samoin teen minäkin omien puheideni suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
” Emme vastusta työperäistä maahanmuuttoa.”
Ei pidä paikkaansa. Lue vaikkapa Purran puheita parilta viime vuodelta.
Ilmoita asiaton viesti
Maahanmuuttoa tarvitaan, se on selvääkin selvempi asia, käsittääkseni tämän myöntävät kaikki puolueet. Sinun mielestäsi Perusssuomalaidet kategorisesti vastustavat?
Kysymys on lähinnä siitä, onko kaikki maahanmuutto tavoiteltavaa? Tarvitsemmeko maahanmuuttajia, joiden sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on vaikeaa ellei lähes mahdotonta? Tarvitsemmeko maahanmuuttajia, joiden kulttuurissa naisen paikka on kotona? Pitäisikö maahanmuuton aiheuttamia kustannuksia pohtia ja yksinkertaisesti suosia tietyistä kulttuuripiireistä tulevia muuttajia joidenkin muiden sijaan? Näitä sopii pohtia, mutta tiedän vihavaisten vastausten olevan näihin kysymyksiin ehdottomasti kyllä (ja viimeiseen ei), koska muu kuin täysin vapaa ja hallitsematon maahanmuutto nähdään rasismina.
Ilmoita asiaton viesti
”Näitä sopii pohtia, mutta tiedän vihavaisten vastausten olevan näihin kysymyksiin ehdottomasti kyllä (ja viimeiseen ei), koska muu kuin täysin vapaa ja hallitsematon maahanmuutto nähdään rasismina.”
Maahanmuuttoa ja maastamuuttoa on lähinnä kolmenlaista, on turvapaikkaa hakevia, on ralkkauden takia maahan muuttajia ja maasta muuttaja ja on sitten niitä työn perässä maahan muuttajia ja maasta muuttajia.
Turvapaikanhakijoiden maahanmuuttoa on järkevällä tavalla rajoitettu ja jokainen eduskunta tekee aina vuosittain päätökset siitä miten paljon heitä sitten maahan kulloinkin otetaan. Se on puhtaasti poliittinen päätös. Päätöstä voidaan arvostella joko liian isoksi, tai liian pieneksi, mutta eduskunta siitä päättää ja sillä hyvä.
Sitten on nämä romanttiset kuviot. En oikein usko että hallitukset voisivat estää ihmisiä rakastumasta, tai sitä että rakkaus loppuu aina välillä. Antaa ihmisten olla yhdessä, jos he sitä haluavat, sitä mieltä minä olen.
Sitten on tämä työperäinen maahanmuutto jota työnantajat haluavat, mutta jota persut vastustavat. Eiköhän siinä asiassa anneta työnantajien tehdä omat valintansa, ei se siitä parane jos hallitus sotkeentuu asioihin.
Ulkomaalaisten osalta ja myös suomalaisten osalta, lainsäädäntöä pitäisi kehittää siten että ihmiset eivät voi käyttää hyväkseen ihmisten suojaksi tarkoitettuja turvaverkkoja, eli ns. sosiaalietuuksia.
Ulkomaalaisten elämää Suomessa vaikeuttaa tietenkin kovasti suomalaisten rasistinen suhtautumistapa ulkomaalaisiin, mikä viimeksi on käynyt ilmi vaikkapa persuministerien julkaistuista menneistä kirjoituksista.
Rasismista ei pääse eroon hallituksen julistuksilla, olivatpa ne miten ponnekkaita tahansa, ihmisten asenteita ulkomaalaisiin ei julistuksilla muuteta.
Rasismin kanssa pitää vain täällä asuvien ulkomaalaisten tottua elämään. Jotkut pärjäävät sen kanssa paremmin, jotkut huonommin. Se vaatii paljon niiltä ulkomaalaisilta jotka täällä Suomessa, syystä tai toisesta, haluavat olla. Toivottavasti pärjäävät.
Ilmoita asiaton viesti
Maahanmuutosta ei voida unohtaa myös sitä puolta, että turvapaikkaa hakevat hakeutuvat Schengen-alueelle päästyään nimenomaan Suomeen. Ja syykin lienee ainakin osittain se, että Suomen elintaso ja sosiaaliturva ovat houkuttelevia.
Vaikkei olisi persu, niin 2015 pakolaistulvasta pitää oppia. Tänne saapui melkoinen joukko nuoria miehiä lähinnä notkumaan yhteiskunnan tukien varassa. Sellainen maahanmuutto ei ole tavoiteltavaa. Tosin jos itänaapuri masinoi rajoillemme vastaavan ilmiön, niin minkäs voimme.
Ilmoita asiaton viesti
”..että turvapaikkaa hakevat hakeutuvat Schengen-alueelle päästyään nimenomaan Suomeen.”
Mitä ihmeen kukkua taas? Eihän Suomeen tule kuin murto-osan promille mitä muualle.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisi olla ”…hakeutuvat Schengen-alueelle päästyään nimenomaan Saksaan.” No, 1. kirjain on Hytösen kommentissa kuitenkin oikein.
Ilmoita asiaton viesti
No joo, tuo ”nimenomaan” joutaisi pois. Tottahan Saksa ottaa vastaan valtavan määrän pakolaisia Suomeen verrattuna.
Ilmoita asiaton viesti
”No joo, tuo ”nimenomaan” joutaisi pois. Tottahan Saksa ottaa vastaan valtavan määrän pakolaisia Suomeen verrattuna.”
Saksassa osataan intgroida pakolaiset, eli hyödyntää ne, eli riistää, mitä sanaa nyt halutaankin käyttää. Saksassa ei lisäksi ole mitään jengiongelmaa. Ehkä ne siellä osaavat hoitaa senkin ongelman, tai sitten Ruotsissa ollaan vain töpeksitty pahasti ja päästetty tilanne turhaan pahenemaan. Eiköhän tarpeeksi kovat otteet tepsisi jengisolttuihin Ruotsissakin.
Ilmoita asiaton viesti
2015 ei olisi tullut juuri ketään, ellei Sipilä olisi tarjonnut taloaan ja se levisi kuin kulovalkea lähi-idässä. Suomi ei todellakaan ole vetovoimanen maa, eikä Suomen sosiaaliturva ole edes nykyisellään hyvällä tasolla, ollaanhan siitä monesti EU:lta mm. saatu noottia.
Ilmoita asiaton viesti
”Tänne saapui melkoinen joukko nuoria miehiä lähinnä notkumaan yhteiskunnan tukien varassa.”
Suomen hallitus, keskusta, kokoomus ja persut, eikun siis siniset, tarjosivat heille silloin lämpimän vastaanoton.
No en syytä hallitusta, kunhan vinoilen.
Epäilykseni suuntautuvat tämänkin väestönsiirron osalta itäiseen naapuriimme. Sieltä se kaikki järjestettiin.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa, Sipilän hallitus oli sinisilmäinen ja itse pääministeri varsinkin. Mutta ei turvapaikanhakijoiden ryntäys nyt yksin Sipilän löysistä puheista johtunut, kuten Mikkonen esittää. Porukkaa tuli paljon ennen Sipilän harkitsematonta lupausta.
Saattoi olla tuolloin Venäjän sormet pelissä, mutta vastaava tilanne voi toistua nytkin.
Ilmoita asiaton viesti
”Porukkaa tuli paljon ennen Sipilän harkitsematonta lupausta.”
Tuskin se porukka tiesi mitään Sipilän tai Merkelin puheista ja lupauksista, niille oli lähtöpaikassaan annettu toiset tiedot, sitä ne uskoivat.
Vastaavanlainen maahanmuuttorynnistyshän järjestettiin Puolan rajoille vähän ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Näyttää ihan selvältä että asialla olivat samat tahot, lähinnä kai Venäjän tehokas trolliarmeija ja tiedustelupalvelu.
Ilmoita asiaton viesti
Muiden kuin kantasuomalaisten työllisyysaste on 72%, kun suomalaisten 74%, se niistä loisijoista.
Ilmoita asiaton viesti
Ja olet sitten sitä mieltä, että ”muut kuin kantasuomalaiset” ovat homogeeninen ryhmä, eikä esimerkiksi viittaamassasi kommentissa mainittujen turvapaikanhakijoiden työllisyysaste ole merkittävästi eri tasolla?
Ilmoita asiaton viesti
Aina löytyy joku väistöliike. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Minkä minä sille voin, että Hytönen kirjoittaa turvapaikanhakijoista, ja sinä väistelet sotkemalla mukaan työperäisen maahanmuuton.
Turvapaikanhakijana tulleiden työllisyysaste on alle 40%.
Ilmoita asiaton viesti
Eli suomalaisethan sitten on lusmuilijoita. Muutamia vuosia sitten tulleet ilman kielitaitoa ja osaamista vs kantasuomalaiset joille kaikki mahdollisuudet annettu ja silti kokonaispanos ulkomaisten ja kotomaisten osalta lähes tasoissa..?
Ilmoita asiaton viesti
Taitavat ne kielitaitoiset ja muuten osaavat olla aika pitkälti töissä, alkuperästä riippumatta.
Kotimaisiin työttömii hän pahapaha äärioikeistohallitus on kehdannut esittää erilaisia temppuja.
Taloudellisen huoltosuhteen näkökulmasta on ihan rationaalista mietriä, paljonko me pystymme kotimaisten lisäksi elättämään muualta tulleita, joilla ei kyky tai halu riitä suomalaisille työmarkkinoille.
Ilmoita asiaton viesti
”Eli suomalaisethan sitten on lusmuilijoita”
Sitä voi alkaa tarkastella katsomalla peiliin.
Ilmoita asiaton viesti
”Turvapaikanhakijana tulleiden työllisyysaste on alle 40%.”
Yurvapaikan hakijoiksi. tai mitä kiintiöpakolaisia ne nyt sitten ovatkaan, valitaan nimenomaan sellaisia heikoimmassa asemassa olevia, sellaisia joilla ei ole oikein mahdollisuuksia omin voimin pärjätä. Tätä on vaadittu jopa persujen tomesta. Persut vierastavat nuoria ja vahvoja turvapaikanhakijoita niitä ”partalapsiksiksikin” sanotaan.
On luonnollista etteivät tällaiset heikommat yksilöt työllisty hyvin, varsinkin jos on vieras kieli ja vieras kulttuuri, eikä koulutusta, eikä ammattitaitoa. Itseasiassa tuollanien 40%:n työllisyysaste tuntuu liian hyvältä, ollakseen totta.
Ilmoita asiaton viesti
”Turvapaikanhakijoiden maahanmuuttoa on järkevällä tavalla rajoitettu ja jokainen eduskunta tekee aina vuosittain päätökset siitä miten paljon heitä sitten maahan kulloinkin otetaan. Se on puhtaasti poliittinen päätös.”
Ööh, ei. YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja EU:n perusoikeuskirjan mukaan oikeus turvapaikkaan on ihmisoikeus, ei mikään vuosittain tehtävä poliittinen päätös.
Vähemmän yllättäen Vihavainen vetää tässäkin asiassa fiilispohjalta tiedon sijaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Ööh, ei. YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja EU:n perusoikeuskirjan mukaan oikeus turvapaikkaan on ihmisoikeus, ei mikään vuosittain tehtävä poliittinen päätös.”
Ööh, jos turvapaikka on ihmisoikeus, niin sitten kulloinkin vallassa olevalla hallituksella on sitten kumminkin oikeus miten montaa turvapaikanhakijaa nämä ihmisoikeudet vuosittan koskevat.
Eihän se nyt niin voi olla että nämä ihmisoikeudet voidaan myöntää kaikille turvapaikanhakijoille.
Suurin osa turvapaikanhakijoista toki jää ilman ihmisoikeuksia tai ne hukkuvat jonnekin mereen, tai tukehtuvat rekan peräkonttiin, yrittäessään päästä niistä ihmisoikeuksista osallisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt sotket kiintiöpakolaiset ja turvapaikanhakijat keskenään. Hallitus päättää kiintiöpakolaisten määrän, ei turvapaikanhakijoiden määrää. Tai niin on ainakin tähän asti toimittu.
Ilmoita asiaton viesti
”Nyt sotket kiintiöpakolaiset ja turvapaikanhakijat keskenään. Hallitus päättää kiintiöpakolaisten määrän, ei turvapaikanhakijoiden määrää. Tai niin on ainakin tähän asti toimittu.”
OK. Olet oikeassa. Ehkä sotkin sanat ja käsitteet keskenään, mutta kaipa ne kiintiöpakolaisetkin ovat turvapaikanhakijoita, niin minä ainakin olen kuvitellut, vai miten se oikein menee.
Ilmoita asiaton viesti
”…mutta kaipa ne kiintiöpakolaisetkin ovat turvapaikanhakijoita…”
Eivät ole.
Ilmoita asiaton viesti
Kain ne on, jos ne kerran on pakolaisia, jotainhan ne pakenee.
”Ensi vuonna Suomi ottaa vastaan 1 050 kiintiöpakolaista. Oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä linjasi tänään, mistä eri pakolaisryhmistä määrä koostuu. Ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.”
https://valtioneuvosto.fi/-//1410853/ministerityoryhma-suomi-vastaanottaa-vuoden-2023-pakolaiskiintiossa-syyrialaisia-afganistanilaisia-kongolaisia-ja-libyasta-evakuoituja
Ei se pakolaisvirta siis vielä ihan ole loppunut. Kenties ensi vuonna tämä äärioikeistolas-rasistinen hallitus saa sen pakolais-tulvan vasta kokonaan padottua.
Ilmoita asiaton viesti
”Kiintiöpakolainen tarkoittaa henkilöä, joka on joutunut lähtemään kotimaastaan tai maasta, jossa asuu pysyvästi, toiseen maahan ja joka ei voi jäädä asumaan maahan, johon on paennut, ja jonka Yhdistyneiden kansankuntien pakolaisjärjestö UNHCR on määritellyt pakolaiseksi.”
”Suomi vastaanottaa pakolaiskiintiössä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n pakolaisiksi katsomia henkilöitä, joita UNHCR on esittänyt Suomelle kiintiöpakolaisiksi. UNHCR määrittää eniten apua tarvitsevat henkilöt ja esittää heitä pakolaiskiintiössä Suomelle.”
https://migri.fi/kiintiopakolaiset
”Voit saada Suomesta turvapaikan, jos sinulla on perustellusti aihetta pelätä joutuvasi kotimaassasi tai pysyvässä asuinmaassasi vainotuksi alkuperäsi, uskontosi, kansallisuutesi, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi.
Lisäksi edellytetään, että et voi pelkäämäsi vainon vuoksi turvautua kotimaasi tai pysyvän asuinmaasi viranomaisten suojeluun.
Maahanmuuttovirasto arvioi, onko sinulla perusteita turvapaikkaan. Turvapaikan kriteerit on määritelty tarkkaan laissa ja kansainvälisissä sopimuksissa, joihin Suomi on sitoutunut.”
https://migri.fi/milla-perusteella-turvapaikan-voi-saada
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin. Hallituksella ei ole minkäänlaista päätösvaltaa siihen, montako ihmistä rajalle ilmestyy hakemaan turvapaikkaa.
Toki hallituksella (tai paremminkin eduskunnalla) on päätösvalta siihen, millaista turvapaikkapolitiikkaa Suomessa tehdään, esim. sosiaaliturvan jne. osalta.
Ilmoita asiaton viesti