Kansanedustajien aktivismi, eli tempaukset mediahuomion keräämiseksi.

Näyttää siltä että ainakin radikaaleimmissa puolueissa nähdään tarpeelliseksi järjestää näkyviä, tai ainakin kohua aiheuttavia tempauksia, mediahuomion keräämiseksi.  Tällaiset tempaukset tietenkin aktivoivat ainakin kaikkein radikaalisimpia puolueen kannattajia, saattaapa olla että ne herättävät sieltä nukkuvien puolueesta muutaman äänestäjän.  Haittapuolena tietenkin on että nämä kansanedustajien tai muiden puolueaktiivien julkisuustempaukset saattavat myös karkoittaa muutaman äänestäjän.

Viimeisin tällainen tempaus on tietenkin otsikoissa pyörinyt ja somekohuakin herättänyt Anna Kontulan toiminta Israelissa, josta hän joutui pidätetyksi Istaelin toimesta ja tuli syytetyksi antisemitismistä.  Vihreiden puoluejohto oli hämmästyttävän nopeasti valmis  kiirehtimäänse Anna Kontulan tueksi ja se kertoi tämän toiminnan olleen linjassa puolueen arvojen kanssa.

Vihreät ovat aiemmin järjestäneet vastaavia mediatempauksia.

Kolmas tunnettu mediatempausten järjestäjä ja mediaa tempaustensa kautta työllistävä puolue on persut.  Persujen huomion herättäminen keskittyy arvokonservatiiviseen isänmaallisuuteen, ulkomaalaisvastaisuuteen, suvaitsevaisuuden rajoja koettelevaan vihapuheeseen ja laillisuuden rajoja koettelevaan kansanryhmää vastaan kiihottamiseen.

Muissakin puolueissa on pyrkimyksiä samatapaisiin toimiin mediahuomion keräämiseksi, mutta heidän keinovalikoimansa on tässä suhteessa heikompi ja aseensa tylsemmät kuin persuilla ja vihreillä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu