Kehitysapu

Ehkä tilannetta voisi verrata nyt paljon keskusteltuun Venäjän tilanteeseen. Toivottiin että sosialismin kaatuminen olisi automaattisesti johtanut länsimaiseen demokratiaan, mutta noin ei kuitenkaan käynyt. Kehitysmaiden kohdalla voi ajatella, että kun on ajateltu, että omat tavoitteet ovat hyveellisiä, varmaankin vaikutuskin on hyvä, ja kehitys länsimaiseen suuntaan väistämätöntä.

> Nyt näyttäisi siltä että tavoitteita ei oikein ole, tai jos on, ne pitäisi arvioida uudelleen ja keinotkin näyttää olevan kovin keppoiset.

Suomen tavoitteet ovat kai ne vanhat, eli ”kehityksen avustaminen”, kaupallinen yhteistyö, ja myös suomalaisten yritysten mukaan ottaminen. Nykyään kalastellaan myös halpaa ja/tai hyvin koulutettua työvoimaa, mutta tuota ei kai lasketa kehitysavun piiriin.

Nuo tavoitteetkin pitäisi tosiaan uudelleenarvioida, ja tietenkin keinot. Vähän myöhässä ollaan siinä mielessä, että jos oletetaan useimpien kehitysmaiden politiikan pyörivän johtajan navan ympärillä, voi olla, että Kiinan ja Venäjän tarjoukset voittavat esittämämme idealistiset tavoitteet. Tässä mielessä voi olla, että Suomen kaltaisilla mailla ei ole noille johtajille muuta tarjottavaa kuin raha, ohjattuna Suomen toiveiden mukaan joihinkin yleishyödyllisiin (ja ehkä vähän Suomen yrityksillekin hyödyllisiin) kohteisiin. Ehkä rahaa säästyy sitten jostain muualta venäläisten ammattisotilaiden palkkamiseen, ja ehkä Kiinakin antaa rahaa, omien ehtojensa ja tarpeidensa mukaan.

Vaihtoehtoisesti voisi lähteä siitä lähtökohdasta, että nuo vanhat idealistiset tavoitteet kehitysmaiden länsimaistamisesta ja rikastamisesta pitää saattaa maaliin, tai siitä länsimaissakin aika yleisestä tavoitteesta, että nuo maat olisi hyvä sitoa länsimaiden talouskoneiston osiksi, ehkä Kiinan roolia vähentäen. Noista ensimmäinen tavoite on haastavampi, ja toinen hieman helpompi, varsinkin jos pieni kauppapoliittinen kädenvääntö sallitaan. Ei näistä tässä tuon enempää. Mittaa postaukseen tuli jo vähän liikaakin.