Mikä se sellainen hallitus olisi jossa olisi kaikki puolueet mukana?
Eri tahoilta on esitetty että olisi hyvä jos maan asioita voitaisiin hoitaa niin että jatkuvuus olisi turvattu, ettei aina kun hallitus vaihtuu politiikan suuntaa muutettaisi, vaan olisi enemmän jatkuvuutta.
Tämän nykyisen hallituksen taholta on esitetty ettei hallitus millään pysty vakauttamaan taloutta ja lopettamaan velanottoa yhden hallituskauden aikana, tarvittaisiin jatkuvuutta. Tämä onkin varmaan se totuus.
Uskon että tällainen politiikan jatkuvuus voisi syntyä. Voitaisiin synnyttää hallitus jossa on ministereitä kaikista puolueista, paitsi yhdestä. Vaalien jälkeen vain muutettaisiin hallituksessa ministerien määrää sen mukaan mitä kansa vaaliuurnilla asiasta päättää,
Tällainen yksimielisyys vaatisi tietenkin sitä että joistain tämän hallituksen konsteista luovuttaisiin ja otettaisiin muita konsteja tilalle.
Tämän hallituksen konstihan on se että elintasoeroja kasvattamalla luodaan ihmisille tarvetta ponnistella itse enemmän oman hyvinvointinsa eteen. Toinen hallituksen konsti on se että ammattiyhdistysliikkeen toimintaa rajoittamalla luodaan yrityksille parempia edellytyksiä menestyä ja työllistää ihmisiä. Kunhan vain olisi oikeanlaista työvoimaa tarjolla.
Toimiiko nämä konstit? Sitä emme varmaan ennätä näkemään tämän hallituskauden aikana, emmekä koskaan, jos seuraava hallitus muuttaa politiikkaa ja tuo peliin mukaan omat konstinsa.
Sen takia olisi kyllä parempi jos politiikassa olisi enemmän jatkuvuutta.
Mikä se sellainen hallitus olisi jossa olisi kaikki puolueet mukana?
____________________________________________________________
Kunnanhallitus
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä, Kiinassa, Venezuelassa ym. on oivallettu tämä jatkuvuuden merkitys.
Ilmoita asiaton viesti
En sanoisi niin että se olisi näissä maissa oivallettu, vaan se jatkuvuus on varmistettu muilla konstein kuin politikkojen ja kansalaisten oivallukseen perustuen.
Toisaalta sinäkin että välillä suunta muuttuu, välillä väärään suuntaankin mennen, on omat hyvät puolensa. Ei mennä koko ajan päin metsää, vaan suunta voi välillä olla vähemmän väärä.
Ilmoita asiaton viesti
”välillä suunta muuttuu, välillä väärään suuntaankin mennen”
Horjuen hyvä tulee 😀
Ilmoita asiaton viesti
Sveitsissä liittoneuvosto muodostuu neljän suurimman puolueen edustajista periaatteella 2+2+2+1. Luonnollisesti ei ole mitään hallitusohjelmaa ja kukin puolue saa vuorotellen puheenjohtajan nuijan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Suomessakin perustettaisiin liittoneuvosto, sellainen elin jolla olisi valtaa kuten hallituksella. Jäseniä olisi eri puolueista puolueiden voimasuhteiden mukaan.
Siinä vain on se ongelma että kun kaikki puolueet eivät halua olla samassa hallituksessa persujen kanssa, niin haluaisivatko ne olla samassa liittoneuvostossakaan.
Ilmoita asiaton viesti