Miksi Suomessa on alempi syntyvyys kuin muissa pohjoismaissa?
Suomessa on alempi syntyvyys luultavasti siksi että Suomessa on vähemmän mamuja kuin muissa pohjoismaissa.
Suomessa vain neljä prosenttia kansalaisista on ulkomailla syntyneitä
Ruotsissa peräti viidennes kansalaisista on ulkomailla syntyneitä. Se on suhteellisesti suurinpiirtein sama määrä kuin mitä Suomessa on persussuomalaisia äänestäviä kansalaisia.
Maahanmuuttajataustaisia ihmisiä Ruotsissa on noin 25% koko väestöstä. Se tarkoittaa että 2,5 miljoonaa Ruotsissa asuvaa on ulkomaalaistaustaisia ja he ovat siis paljon hedelmällisempiä ja lisääntymiskykyisempiä kuin alkuperäiset ruotsalaiset.
Suomessa sen sijaan ulkomaalaistaustaisia on vain noin 8,5% koko väestöstä. Siinä syy Suomen alhaisiin syntyvyyslukuihin.
Jos siis halutaan että Suomessa tehdään jatkossakin töitä ja syntyy myös uusia suomalaisia, olisi jatkossa saatava siirtolaisuutta Suomeen jotenkin kasvatettua, se on Suomen elinehto. Muussa tapauksessa Suomesta tulee iso vahusten hoitolaitos. Kaikki kynnelle kykenevä työvoima pitää siis keskittää vanhusten hoitamiseen, muuhun toimintaan ei suomalaisten aika enää riitä.
Väestön ikärakenne ja nuorten näköalattomuus, heikko luottamus työn jatkuvuuteen jne., tietenkin myös se, että sinkkuelämä on nykyään niin yleistä, eikä kaikki edes halua lapsia.
Ilmoita asiaton viesti
On parempi että on pieni syntyvyys, kun ei haluttuja lapsia lastenkodit täynnä.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsiperheet ei ole nykyisin muotia. On tullut tärkeämpiä asioita, kuten naisten urakehitys, olla vapaa, rummutettu seksuaalisesti erilaisuus ja painostus opiskeluun. Muuttunut yhteiskunta lisää nuorten ahdistusta ja perhejutuille ei jää tilaa.
Ilmoita asiaton viesti
Naisten urakehitys ja opiskeluhan onkin aivan kamalaa, korkeintaan peruskoulun alaluokat ja sitten vaimoksi ja lapsikoneeksi nyrkin ja hellan väliin, eikös niin?
Ilmoita asiaton viesti
Jospa peruskoulun tähden käytännön taidot vaan unohtuu?
Ilmoita asiaton viesti
Mitä?! 😀 Avaapas tätä, nyt kiinnostaa. Käytännön taidot?
Ilmoita asiaton viesti
Tää oli siis vitsi. Jos on ihan kädetön eikä tiedä miten yhdyntä suoritetaan, niin ei tule lapsiakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sinun kouluaikana kun ei seksuaalikasvatusta opetettu niin jäi sitten lapset tekemättä, sitäkö yrität sanoa? 😀
Ilmoita asiaton viesti
Ongelmaa ei ollut silloin mutta nyt kuulemma on.
Ilmoita asiaton viesti
No sitten palataanpa alkuperäiseen kommenttiisi, siis väitätkö että nykyinen peruskoulu seksuaalikasvatuksen kanssa on syy ettei ole 14v raskaana? 😀
Ilmoita asiaton viesti
Mikkoselle ei oikein avaudu mikä on vitsi.
Totta toinen puoli kumminkin, käden taitoja ei liiemmin viljellä, kun kaikista halutaan sosialismin tavoitteiden mukaisesti yhdenvertaisia kyvyttömyydessään.
Ilmoita asiaton viesti
Avautuuhan, sinä olet vitsi, tahattoman huumorin suurmestari.
Ilmoita asiaton viesti
”Jospa peruskoulun tähden käytännön taidot vaan unohtuu?”
Peruskoulu on yleissivistävä koulu, kuten lukio ja yliopisto. Niitä kaikkia tarvitaan.
Ammatillinen koulutus sen sijaan on mielestäni kauttaaltaan, ammattikouluista ammattikorkeakouluihin, turhan teoreettista. Pääpaino pitäisi olla enemmän oppisopimuskoulutuksessa, vähemmän teoreettista pänttäämistä ja enemmän käytännössä tapahtuvaa oppia. Tarpeellisia teoreettisia opintoja voisi aivan hyvin tehdä työn ohessa, työssä tarvittavien käytännön tarpeiden ja omien halujen mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä, minkä yliopiston olet käynyt, mutta oman kokemukseni mukaan yliopistosta valmistutaan ammattiin.
Ilmoita asiaton viesti
”En tiedä, minkä yliopiston olet käynyt, mutta oman kokemukseni mukaan yliopistosta valmistutaan ammattiin.”
On myös sellaisia ammatteja joissa laaja yleissivistys on hyödyksi, kuten vaikkapa toimittajan ammatti. Varsinaisesti työ kuitenkin opitaan vasta työpaikalla, näin luulen.
Yleissivistys ei ole pahasta, mutta on henkilöitä joita yleissivistys ei niin kovasti kiinnosta ja minun mielestäni heitäkin pitäisi hyödyntää työelämässä, sellaisissa tehtävissä missä yleissivistys ei ole mikään etu tai edellytys.
Sanon tämän vielä vähän lyhyemmin ja selkeämmin. Yleissivistystä ei pitäisi pakottaa niille jotka eivät siitä välitä, eikä ketään pitäisi syrjiä työelämässä yleissivistyksen puutteen vuoksi. Sen että osaa tehdä työnsä pitäisi riittää.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta samaa mieltä, mutta kommentoinkin höpinääsi, että yliopistot ovat yleissivistäviä opinahjoja.
Ammattikoulujen yleissivistävyys pitäisi jättää vapaaehtoiseksi ja lyhentää koulutus takaisin kaksivuotiseksi. Joka sitten haluaa jatkaa yleissivistävään osaan, voi sen tehdä.
Tällä saataisiin ammattikoulujen keskeytyksiä vähennettyä.
Ilmoita asiaton viesti
Taas Arto ainoana kommentoijana osui asian ytimeen. Oppisopimus on eritytäin hyvä aloitus ja sysäys ammatillisille opinnoille. Molemmat poikani aloittivat työelämän oppisopimuksilla sähkökeskuksia valmistavassa yrityksessä ja ovat tuolla alkuvauhdilla hankkineet hyvät ammatit joista anasaitulla palkalla elää hyvin.
Aikoinaan tekniseen opistoon vaadittiin 20 kuukkauden pituinen työharjoittelu, joka myös kirkasti ajatuksia tulevasta työurasta. Minulle työharjoittelulla oli varsin merkitys opiskelumenestyksen ja ensimmäisten työpaikkojen valinnan suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisiä on kolmenlaisia.
On niitä, joilla päivästä päivään selviäminen vie kaiken kiinnostuksen lisääntymistä kohtaan ja sitten on taas niitä, joilla ei ole muuta tekemistä kuin lisääntyä. Kolmas ryhmä ovat ne, jotka eivät kykene lisääntymään.
Trendi näyttäisi tukevan tällä hetkellä eniten ensiksi mainittua. Tästä syystä suomalaiset ovat kuolemassa hiljalleen sukupuuttoon.
Ilmoita asiaton viesti
Ennen sanottiin, että lapsi tuo leivän tullessaan. Nykyään pelätään, että lapsi vie leivän äidiltäkin.
Siirtymisellä rahatalouspainotteiseen yhteiskuntaan on seurauksensa. Naisen tulo raskaaksi on joidenkin mielestä kuin rikollisten sisäpiirikeikka. Moniko on näilläkin palstoilla vuosien mittaan huudellut, että ei pidä hankkia lapsia jos ei pysty niitä elättämään?
Kukaan työssä käyvä ei nykymaailmassa tiedä toimeentulostaan pidemmälle kuin irtisanomisajan verran, eikä lapsille ole palautusoikeutta.
Ilmoita asiaton viesti
”… lapsi tuo leivän tullessaan. Nykyään pelätään, että lapsi vie leivän…”
– Totta! Ja tuossa on vasta taloudellinen puoli. Isänä (3) ja isoisänä (4) minua harmittaa eniten keskusteluilmapiiri, joka lähinnä tuo esille lasten aiheuttamaa rasitusta ja vaivaa. Jälkikasvun syvällisin merkitys, tulevaisuus, ei näköjään kiinnosta eikä motivoi. Ja onhan lapsilla perheessä tietenkin päivästä päivään tarjottavana sama setti kuin biletyksellä pääministerille: iloa, valoa ja hauskuutta.
https://www.vau.fi/wp-content/uploads/2015/04/iloinen_perhe_980x549-2-3.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Suurempi syntyvyys ei johdu maahanmuuttajista sinänsä vaan Islamista, joka arvostaa naista naisena ja äitinä. Tietysti se johtaa suurempaan syntyvyyteen kuin, jos länsimaisen feminismin ihanteiden mukaan nainen keskittyy itseensä yksilönä ja omaan uraansa. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että liikakansoituus on maapallon suurin ongelma, joka kiitos feminismin, on nyt väistymässä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei meidän feminismimme vaikuta mitään liikakansoitukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Feminismi on globaali ilmö jonka ansiosta väestönkasvu on pysähtymässä myös Aasiassa ja Intiassa. Afrikassa ja Islamilaisissa maissa väestö vielä kasvaa https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d7/Total_Fertility_Rate_Map_by_Country.svg
Ilmoita asiaton viesti
Indonesiassa on selkeästi nähtävissä perheiden lasten lukumäärän romahtaminen 6–7 lapsen perheestä vain kahden lapsen hankintaan ja selkeä syy on helpon ehkäisyn lisäksi elintason tavoittelu. Lapset ovat suhteessa kalliita myös Indonesiassa, ja nykyisin kahta lasta suuremmat perheet alkavat olla harvinaisia kaupungeissa.
Jopan riisinviljelijät valittavat etteivät lapset enää halua jatkaa viljelyä, vaan kouluttautuvat ammatteihin joista saavat kuukausi palkkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Se on hölmö ajatus, että meillä riittäisi kykyä vanhemmistamme huolehtimiseen vain, jos västön määrä kasvaa jatkuvasti. Isovanhemmista on osattu pitää huolta ennenkin, paljon vaatimattomammissa olosuhteissa kuin nykyisessä varsin vauraassa Suomessa.
Väestönkasvua pidetään myös yleisesti ihmiskunnan ongelmana siksi, että luonnon kestokyvyllä on rajansa.
Ilmoita asiaton viesti
Näissä ei luoteta ihmisen perusluonnollisuuteen, vaan ajatukset menee sovjetisti.
Eiköhän ole ympäristöriippuvaista se, mitä ajatellaan järkeväksi toteuttaa.
Nämä voivat mennä pahemmin viiveellä, kuin mitä todetaan siitä jälkeenjääneisyydestä, missä tilassa helposti ollaan oltu, suhteessa rikollisuuteen.
(K/C–3)
Ilmoita asiaton viesti
Onko Vihavaisella jonkinlainen taka-ajatus.
”Kaikki kynnelle kykenevä työvoima pitää siis keskittää vanhusten hoitamiseen, muuhun toimintaan ei suomalaisten aika enää riitä.”
Pittääkkö lähteä köyrimään eläkepäivillä vai hoitaa vanhuksia. Ei piru vieköön, istun kyllä nojatuolissani mieluumin.
Ilmoita asiaton viesti
”Pittääkkö lähteä köyrimään eläkepäivillä vai hoitaa vanhuksia. Ei piru vieköön, istun kyllä nojatuolissani mieluumin.”
”- Älkää kysykö, mitä maanne voi tehdä teidän puolestanne – kysykää mitä te voitte tehdä maanne puolesta.” JFK
Ilmoita asiaton viesti
I have a dream, minulla on unelma. Martin Luther King.
Kyllä maan asioista oikeasti pitää välittää. John Fitshgerald (menikö oikein) ei ihan tajunnut mitä tuli sanotuksi.
Ilmoita asiaton viesti