Missä on uusi suomalainen elokuva?  Ei missään.  Missä on suomalaisuus?  Ei missään.

Minulle suomalainen elokuva on sellaista missä on mukana Siiri Angerkoski ja Aku Korhonen, tai ainakin toinen niistä.  Nämä olivat näyttelijöitä jotka omalla persoonallaan ja loistavilla lahjoillaan takasivat suomalaisen elokuvan laadun.  Ansa Ikonen ja Tauno Palo, tai vastaavat tyypit, eivät olleet tarpeen suomalaisessa elokuvassa ja joskus ne olivat jopa haittatekijöitä.  

Tuo ei ole mikään kattava analyysi suomalaisesta elokuvasta, mutta kattava analyysi olisi jotain siihen suuntaan.  Toki suomalaisessa elokuvassa oli vähän muutakin hyvää,  kuten Pekka ja Pätkä  ja  paljon muutakin huonoa kuin Tauno palo ja Ansa ikonen, kuten vaikkapa Uuno Turhapuro,  joka oli viimeisimpiä kotimaisen elokuvan “huonoja”  ilmiöitä, tai ilmiöitä yleensä.  Mutta jätän analyysini suomalaisesta elokuvasta nyt tähän.

Tänä päivänä suomalaista elokuvaa ei enää ole, paitsi ykköseltä päivisin tulevissa vanhojen kotimaisten elokuvien uusinnoissa. Nykyisin Suomessa tehdyt leffat tai TV-sarjat tai suomalaisin voimin jossain ulkomailla tehdyt vastaavat tekeleet, eivät ole mitään suomalaista elokuvaa.  Ne on tehty hollywoodin malliin tai tyyliin, vaikka ne olisikin tehty paljon pienemmällä budjetilla kuin varsinaiset hollywood tekeleet.  Joskus ne ovat onnistuneita, useimmiten eivät, aivan kuten ulkomaisetkin vastaavat tekeleet. 

Samoinhan  ne vanhat aidosti, suomalaiset elokuvatkin, olivat useimmiten huonoja, joskus hyviä ja vain harvoin erinomaisia,  mutta ne olivat silti suomalaisia.  Uutta suomalaista elokuvaa ei ole, sitä ei tehdä, eikä tulla enää tekemäänkään.

Suomalaisissa elokuvissa, niissä ennenvanhaan tehdyissä,  tuli  esiin jotkin seikat jotka ehkä olisi voitu tulkita suomalaiseksi kulttuuriksi,  suomalaiseksi luonteeksi tai suomalaiseksi elämäntavaksi, vaikka ei se silloinkaan niin kovin radikaalisti  poikennut muista kulttuureista, mutta se oli havaittavissa, se oli olemassa.

Tänä päivänä suomalaista elokuvaa ei enää ole.  Onko vielä olemassa suomalaista kulttuuria tai suomalaista luonnetta, elämäntapaa tai tyyliä?   Tai onko sillä niin mitään väliäkään?

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu