Miten terveyspalvelut saataisiin kuntoon Suomessa

Sotea on puuhatti pitkän aikaa,  monenväristen hallitusten ja politikkojen toimesta, poliitikkosukupolvet vaihtuvat, mutta valmista ei ole tullut.

Näyttää siltä että nyt edessä oleva, tämän nykyisen hallituksen aikaansaama sote toteuttaa keskustapuolueen ikuisen haaveen maakunnista, mutta ei tuo helpotusta eikä parannusta ihmisten sairaus- tai terveyspalveluihin.


Minun mielestäni ensiarvoisen tärkeää olisi että silloin kun minulla on jotain asiaa, tai jotain kysyttävää, minulla olisi puhelimen kautta mahdollista saada yhteys ihmisiin joilla on tietoa ja vastauksia.  Nyt niin ei ole. 

Toiseksi, kun minulla on vaiva jota haluaisin käydä näyttämässä jollekin asiantuntijalle, saisin siihen tilaisuuden päivän sisällä, ei päivien tai viikkojen sisällä, kuten nykyisin.

Kolmanneksi olisin sitä mieltä että jos tarvitsen jotain erikoishoitoa, kuten leikkauksen, tai erikoislääkärin, sekin järjestyisi kohtuullisessa ajassa.


Olen ymmärtänyt että minulla olisi mahdollisuus haluamaani palvelutasoon yksityisten terveyspalveluiden kautta, mutta silloin menettäisin sen edun josta olen pakollisen sairasvakuutuksen muodossa maksanut ja johon minun pitäisi vakuutuksen maksaneena olla oikeutettu. 

Jos valtio ei pysty huolehtimaan terveyspalveluistani se syyllistyy vakuutuspetokseen.  mutta tietenkin on niin etten voi lähteä valtiota tästä petoksesta oikeuteen vetämään ja mitä se minua enää  hyödyttäisi.


Käsitykseni on että valtio tarvitsisi enemmän rahaa järjestääkseen kansalaisten terveyspalvelut paremmalle tolalle, mutta kansalaiset eivät halua verotuksen tai veroluontoisten maksujen kautta maksaa näitä kustannuksia, eikä valtio voi näitä veroja periä, koska maassa vallitsee demokratia.


Niinpä niille jotka haluavat parempaa palvelua kuin mitä valtio voi tarjota, ainut mahdollisuus on mennä yksityiselle ja menettää sen edun joka heille kansalaisina ja veronmaksajina kuuluisi, eli valtion kustantamat terveyspalvelut.  Se ei ole oikein eikä oikeudenmukaista.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu